>

Viikonloppuna oltiin kotona ja nautiskeltiin.

Ihailtiin kauniita tulppaaneja.

Nukuttiin pitkään aamulla.

Aneltiin lupaa nukkua vieläkin pitempään, mut mami ei heltynyt. (Kuulemma hyppään ja möykkään öisin, pyh!)
Syötiin hyvin.

Loihdittiin kauniin värinen jälkkäri aineksista, mitä kaapista löytyi.

Mm. kaappiin unohtuneista joulukalenterin suklaista ;). (Siis avaamaton suklaajoulukalenteri.)

Ahkeroitiin varaston hyllyjen parissa.


Opiskeltiin ahkerasti sisustusalaa ja pidettiin lukuisten tehtävien lomassa asiaankuuluvia pausseja.

Hot chocolate with vanilla marshmallows :P.
Suunniteltiin 80-luvun omakotitalon tulevaa keittiöremppaa.
Leivottiin sämpylöitä ja herkullista porkkanakakkua.
Oltiin onnellisia uudesta valaisimesta.

Kaiken kaikkiaan aivan ihana viikonloppu!
Toivottavasti teilläkin
:)

>

Alusta alkaen oli selvää, et meille tulee korkeakiiltovalkoinen keittiö. Versioita tosin oli kymmeniä, voi sitä valinnan vaikeutta…


Välillä alalaatikostot oli kiiltomustat ja yläosa valkoinen, välillä taso oli zebranoa… Välillä keittiöstä oli tulossa osittain harmaa…

Lopulta kuitenkin päädyin tähän valkoiseen. Tasostakin oli yhdessä vaiheessa tulossa valkoinen, mut se ois mielestäni ollu jo liian valkoinen keittiö, seinätkin kun ovat valkoiset. Joten päädyimme mustaan 20 mm laminaattitasoon. Halusin normaalia (30 mm) hieman kapeamman tason siksi, että se miellytti eniten silmääni. Ku kyseessä oli musta taso, oli se yks sentti erittäin ratkaiseva :D.
Välillä mietinnän alla oli kiiltävä musta laminaattitaso, mutta tulin järkiini: kiiltävä musta pinta (vielä vaakatasossa), hmm… Mattamusta antaa hiukan enemmän anteeksi. Tosin pöly ja naarmut näkyy selvästi. Mut sen kestän eikä mikään taso ole ikuinen! Joskus tulevaisuudessa vois hankkia sen valkoisen tason ja laittaa välitilaan vaikka mustaa levyä tai tapettia! Tai maalata keittiön seinät vaalean harmaiksi…
Kalusteet on meidän keittiössä U-mallisesti. Vesipiste, liesi & jääkaappi hyvin sijoittuneina toisiinsa nähden. Astianpesukone löytyy integroituna altaan vasemmalta puolelta. En halunnut sitä korkeammalle; esteettiset seikat meni edelle.
Muut kodinkoneet on sijoitettu erilliselle kodinkoneseinustalle:
Keittiön valaistuksesta…
Katossa on muutama kattospotti. Yläkaappien alareunassa on spotit valaisemassa työtasoa ja keittiön ikkunanurkkauksessa on pöytävalaisin, joka taitaa olla eniten käytetty valaisin keittiössämme. Lisäksi yläkaappien päälle teimme varauksen, jos joskus myöhemmin haluamme lisätä sinne esim. epäsuoraa valaistusta.
Tässä vasemmassa kuvassa näkyy kattokaiutin: keittiössä on kiva puuhailla musiikkia kuunnellen. Samalla toinen voi katsoa olohuoneessa tv:tä, sillä musiikin voi säätää huonekohtaisesti. Samanlainen kaiutin löytyy kylppärin katosta; siellä voi saunoessa tai poreillessa kuunnella musaa myös :).

Tässä ainoa asia, mikä hieman vaati totuttelua keittiössä: jääkaapin vierestä ei jatku pöytätaso, kuten kaikissa aiemmissa kodeissamme. Meidän keittiössä tavarat lasketaan jääkaapista lieden viereiselle tasolle. Siitä myös ostoskassit on kätevä purkaa, joten jääkaapin läheisyydessä on hyvä olla laskutilaa!
Välitilasta…
Lasi + tapetti oli selvä valinta meille alusta asti. Viime kesän ajan välitilassa oli pelkkä lasi, syksymmällä lisäsimme tapetin lasin taa. Saapa nähdä saako se jotain muutosta kesäksi :).

 Ja tästähän ei välitilamuutos enää helpommaksi muutu! Tapetti on helppo vaihtaa toiseen, sillä meillä se ei tosiaan ole millään kiinni seinässä, ainoastaan lasi painaa sen seinää vasten. Tästä olen kertonut enemmän postauksessani Kodin sydän.
Lasi on myös tosi helppo pitää puhtaana!

Kun kalusteiden väri ja materiaali oli selvillä, alkoi armoton pähkäileminen vetimien suhteen! Tuleeko vetimiä ollenkaan, laitanko vetimet vain alalaatikoihin yms…

Päätin ottaa kalusteet vetimillä. Sit piti päättää millainen vedin. Päädyin alumiiniseen Silva-vetimeen. Sen koko määräyty aina kunkin kaapin/laatikon koon mukaan.
Näin vedin on yläkaapeissa:

Nää vetimet on mun mielestä kivat, melko huomaamattomat myös.

Vetimiä varten oviin tarvi tehdä jäljet vain oven sisäpuolelle, joten joskus (jos haluaa) voi helposti vaihtaa vetimettömän ilmeen esim. yläkaappeihin laittamalla niihin pomppusaranan.

Ja näin vedin näkyy alalaatikoissa:

Meidän kodin kiintokalusteet toimitti paikallinen kalustefirma. Pyysin tarjoukset kuudesta eri paikasta, se kannattaa, huimia eroja! Hyvä sääntö tarjousten karsimiseen on vaikka se, että poistaa kalleimman ja halvimman tarjouksen ja pähkäilee loppujen joukosta sen oikean.
Kalusterungot meillä on ihan perustavaraa eli melamiinia.
Kalustepäädyt ja yläkaappien päälliset verhoiltiin kiiltovalkoisella mdf-levyllä, ettei mattapintainen melamiinirunko jäisi niin erottuvana näkyviin:

Samaa tekniikkaa noudatettiin kodinhoitohuoneessamme.
Tiskialtaan yläpuolelle en halunnut kippikaappia vaan kaapin, jossa on enemmän kuin yksi valutusritilä. Meillä tämä ratkaisu on ainakin tarpeellinen.
Tiskialtaana meillä on Franken yksi iso allas. Toimii meillä loistavasti, mahtuu pesemään niitä isoja uunipeltejäkin (niitähän pitääkin päivittäin pestä juu… ;D). Alunperin suunnittelin aivan kulmikasta allasta, jyrkillä kulmilla, mutta myyjä kehotti vielä harkitsemaan: altaan jyrkkiin kulmiin jää pyöristettyjä kulmia helpommin kaikki moska… Makuasia, mutta riitti kääntämään mun pään :).

Toisen seinustan yläkaapeissa säilyy lasit ja kulhot.
Astiastoja ja ruokalautasia säilytän alalaatikoissa. Astioita oon esitelly tarkemmin postauksessa Astiakaapissani. 
Eniten käytetyt astiat säilyy lähellä astianpesukonetta, jotta sen tyhjentäminen on helpompaa/nopeampaa.
 Lieden alta ja vierestä pikkulaatikoista löytyy kaikki keittiössä tarpeelliset välineet:

U:n mallisessa keittiössä on kaksi nurkkaa, jotka kannattaa hyödyntää!
Kulmamekanismeja on tarjolla monenlaisia.
Meidän keittiön toisesta nurkasta löytyy perinteinen pyöreä, pyörivä karuselli ja toisesta Magic Corner -mekanismi. Harkitsin myös Le Mans -mekanismia, mutta se oli niin paljon muita kalliimpi eikä mun mielestä todellakaan sen rahan arvoinen, joten päädyin näihin eikä oo tarvinnut katua.

Huom!
Tämä on seikka, missä keittiökaupoissa niitä euroja voi säästää ja paljon! Mekanismeista pyydetään joskus aivan järjettömiä summia, joten kannattaa harkita tarkkaan mitä oikeasti tarvitsee!
Me säästettiin melko paljon myös siinä ettei valittu apteekkarinkaappia siihen kuuluvalla mekanismilla, vaan teetimme kaapin, jossa jokainen laatikko/taso liukuu yksitellen ulos. Apteekkarinkaapissahan koko hyllyn sisus vedetään kerralla ulos… Mielestäni tätä on myös helpompi käyttää.

Kissojen murkinoille on omat hyllynsä ja heti ku heidän murkinahylly vedetään ulos, neidit tassuttaa kovaa vauhtia keittiöön. Näin kävi myös tässä kuvaustilanteessa :).
Mut tällainen kodin sydän meiltä löytyy :).

Nyt äkkiä kissoille ruokaa, oottivat kieli pitkällä koko kuvaamisen ajan! Kauhee jos pääsis grammankin laihtuun!!!
Kissojen ruokapaikkaa esittelin muuten tarkemmin postauksessani Missä meidän kissat syö?
Saa kysyä jos heräs kysymyksiä :).
Have a sunny sunday!

>

Tämä oli mennä multa ihan ohi!
Mies kuitenkin muisti ja toi kauppareissulta meille nämä Suomen kansallisrunoilijan mukaan nimetyt leivonnaiset :P.
Tarina kertoo, että Runebergillä oli makean nälkä, joten hän pyysi vaimoltaan Fredrikalta jotain makeaa, jota tällä ei kuitenkaan ollut. Neuvokkaana naisena hän kuitenkin päätti tehdä leivonnaisen niistä aineksista, mitä hänellä oli. (Vähän niin ku minä eilen ne sämpylät ;D.)
Ja näin syntyi Runebergintortut!

Mukavaa Runebergin päivän jatkoa!