>

Ihanaista sunnuntaiaamua ♥
Eikös oo mukava palailla arkeen pikkuhiljaa?
Vai oonko ainoa, jolla alkaa pyhäpäiväkiintiö olla ääriään myöten täynnä..?
Loppiainen vielä tulevalla viikolla (kiva et oon sillon vapaalla), joten viikon päästä onkin aluillaan sit ensimmäinen normiviikko vähään aikaan!

Vielä piipahdus uuden vuoden viettoomme iltakuvien merkeissä!

Käytiin vuoden viimeisen illan aikana ihastelemassa peräti kahta ilotulitusta!


Ensimmäinen oli klo 22:

tämä eka oli myös hienompi ku toinen ilotulitus…
Ilotulituksen jälkeen kotiin, jossa tavoistamme poiketen oli myös muutama raketti odottamassa.
Rakettivastaavaa (miestä) piti jonkun tietysti pitää silmällä:

Vanhempi kisunen oli arempi, raasu hipsi sängyn alle aina ku me lähdettiin ilotulitusta katsomaan ♥.

Vuosi vaihtuikin keskustassa illan toista ilotulitusta katsellen ja kuunnellen:

Ilotulituskuvat melko huonoja, mut saa niistä nyt jotain käsitystä :).
Mukavaa sunnuntaipäivää!

>

Meillä on hyvää vauhtia muodostumassa perinteinen uuden vuoden illallinen näistä tarvikkeista:
Oi että tortillat maistuu aina niin hyviltä joulupöperöiden jälkeen :).
Miehen tehtäviin kuuluu yleensä tortillan lihatäytteen tekeminen & viinipullon avaaminen.
Mun tehtäviin kuuluu tortillatäytteen kasvispuoli, pöydän kattaminen & tunnelman luominen.
Kattauksessa Iittalaa ja Villeroy & Bochia.
Pöydällä olevat savunharmaat tuikkukipot ostin Hemtexistä uutta vuotta silmälläpitäen.
Ennen ruokaa nautimme aperitiivisnapsit ja näin 1,5 vuotta sitten Pariisista ostamamme pullo pääsi käyttöön.
Tähän pullon avaamiseen liittyi kiva pieni ”ympyrä sulkeutuu” -jutska :).
Nimittäin ostimme pullon toukokuussa 2009, vain pari päivää ennen kuin talomme rakentaminen varsinaisesti alkoi: heti matkan jälkeen tontilla alkoi kaivuuhommat. Silloin päätimme et pullo avataan sit ku on joku ”special occasion”. Eiköhän se nyt ollu: ensimmäisenä uutena vuotena uudessa kodissa :).
Tuo juoma on muuten kreikkalaista, vaikka sen Pariisista ostimmekin. Tosi hyvää!
(Kiinnostaisko teitä muuten nähdä joskus Pariisin matkakuviamme?)
Jälkkäriks nautiskelimme herkullisia persikanpuolikkaita vaniljajäätelön, kermavaahdon & sulatetun suklaan kera:
Kisuilla oli omat murkinat, mut jälkkäri oli aika sama: jädee & kermistä!
Meillä ku avataan kermavaahtopurkki (se pursottimen korkki) ni 8 tassua sipsuttaa keittiöön semmosta vauhtia et huhhuh ja alta pois!
Näin meillä eilen alkuillasta!
Loppuillan kuvia huomenissa!
:)

>

Ja se on alkanu meillä samoin ku muutkin aamut.
Muut nukkuu, joten niin mekin!
Muut myös kuppas täällä yöllä, joten niin mekin…
Ja myönnettäköön, et pommit paukku jonkin verran eikä me tykätä niistä sit yhtään :/. Tosin oli täällä paljon rauhallisempaa paukuttelua ku edellisessä kotiympäristössä, onneks <3.
Kerran jopa oksensin ku pelkäsin niin paljon… Olin silloin mummolassa hoidossa. Mut jos mami on mun kans, en pelkää pommittelua ollenkaan niin paljon. Meillä laitetaan myös aina verhot kii & musa soimaan, se hiukan helpottaa.
Onpa ihanaa, makoilla vailla huolen häivää… Nyt voi sitte koko aamun vetää lonkkaa!
Ja voishan sitä tietysti jatkaa iltaan asti…
Mä puolestani tykkään nukkua tässä joulukuusen juurella, tästä tuli mun ykkösnukkumapaikka heti ku joulukuusi tuotiin sisälle! Kuusi myös jätettiin uuden vuoden yli, ihan vaan mun mieliks kuulemma.

Joskus herättyäni mä ihan säikähdän kuusta; oon sikeässä unessani unohtanu koko ihanuuden!

Mut siis onko vähän kätsä herätä tästä kuusen juurelta ku pallot on heti tassujen ulottuvilla!

Hähää, ette nää mua!

Voin kertoo et joulupallot ON saanu kyytiä! Muutama tippu lattiallekin, mut eniten nautin vaan antaa niille tassusta. Ja maistella neulasia! Eka päivinä mami komensi ja kovaa, mut luovutti ja anto mun sit leikkiä rauhassa.
Minä, in action!


”Ei, en se ollut minä” -ilmeeni:

Mitä! Aivan ku ruokakuppi ois kilahtanu! Joo nyt ne heräs! Syömään! Ruokaa, ruokaa, ruokaa!!!
-Uuden vuoden terkuin,
kissaneiti T & kissaneiti S-