Äitin pikku-M,

rakastan tätä joulunodotusta, koska saan jakaa sen kanssasi. Olet aina niin hyvällä tuulella ja innostut pienistäkin asioista. Tässä joulunajassa olet kohdannut jo paljon uusia asioita ja jokaisesta niistä olet innostunut kovasti. Yritän kertoa sinulle mahdollisimman paljon jouluisia tarinoita, näyttää kivoja jouluisia asioita ja laulella joululauluja. Kauniit silmäsi aivan tuikkivat, kun näet tai kuulet uusia juttuja. Kuulemme isin kanssa päivittäin suustasi oi, oiiii. Tonttua olet hokenut loppukesästä saakka ja sanot sen ihan selvästi. Tähti oli toinen jouluaiheinen sanasi. Senkin osaat sanoa hienosti, mutta joskus on hieman hankalaa, koska se meinaa sekoittua täti-sanaan. Opit nopeasti uusia sanoja; sanavarastossasi on jo nelisenkymmentä sanaa. Uusia sanoja tupsahtelee joskus ihan tuosta noin vain. Esimerkiksi yhtenä iltana jouluvaloja ripustaessamme näytit masuasi ja tokaisit aivan selvästi maha ja nauroit päälle. Äitiä ja isiäkin nauratti, se oli niin hauska hetki!

Välillä puhut jo kahden sanan lauseitakin. Näitä ovat esimerkiksi äiti mammaa, äiti pipi tai mummu kakkua. Meistä on niin hauskaa, kun osaat jopa taivuttaa tuon kakku-sanan :D. Tärkeimmät asiat ensin! Tämä on puheliaisuutesikin vuoksi niin ihanaa aikaa, sillä kanssasi voi kommunikoida jo pitkästikin. Saamme hauskoja keskusteluja aikaiseksi ja ne päättyvät lähes poikkeuksetta nauruun.

091

Olet niin huumorintajuinen ja olet ihan vasta oppinut juksaamaan! Sinusta on kovin mukavaa ojentaa jokin esine vaikka isille sanoen omalla kielelläsi ole hyvä ja sitten ihan viime hetkellä perääntyä ja vetää käsi pois. Tuota jaksat toistaa useita kertoja ja aina se on niin hauskaa! Sinusta on hauskaa sekin, kun sanot jonkin sanan ja äiti yrittää arvuutella, mikä se on. Lähes jokaisen veikkauksen perään tykkäät sanoa e-eii, vaikka vastaus olisikin oikea, heh!

Kävimme reilu viikko sitten kirkossa laulelemassa Kauneimmat joululaulut. Tämä oli jo toinen kerta, kun osallistuit tuohon mukavaan joulutapahtumaan. Äitiä jännitti hieman etukäteen miten viihtyisit kirkossa aloillasi, mutta jännitys oli aivan turhaa! Sydän meinasi pakahtua rakkaudesta ja ylpeydestä, sillä osasit käyttäytyä niin hienosti, vaikka olet vielä noin pieni. Reilun tunnin istuit joko äitin tai isin sylissä tai välissämme, kerran käväisit mummunkin sylissä, mutta yhtään et kitissyt. Aina kun laulu loppui ja tuli hiljaista ennen papin puhetta, näytit kirkon etuosaan ja sanoit tomerasti eii. Taisit toivoa, että ei kiitos enää lauluja, vaikka edessämme istuneet tädit tulkitsivatkin sen siten, että et pitänyt tauoista… Hauskin kohta oli ehdottomasti se, kun lapsikuoro esiintyi. Istuit sylissäni, olimme kasvotusten. Huilusoolon aikana laitoit silmäsi kiinni ja tanssit hitaasti polvillasi. Meitä niin nauratti! Tuo näky oli niin ihana ja hauska, että siinä riittää muisteltavaa pitkään. Kun reilu tunti oli kulunut ja aloimme tekemään lähtöä, edessämme istuneet tädit kehuivat sinua kovasti. Eivät olleet millään uskoa, että olet vasta reilu puolitoistavuotias, sillä jaksoit niin kärsivällisesti koko tunnin. Siinä tätien sinua ihastellessa heiluttelit kättäsi kaikille ohikäveleville hokien hei-hei, hei-hei.

Kävimme eilen ja tänäänkin sinun kanssasi kaksin jouluostoksilla. Kävimme valtavan monessa paikassa ja taas äiti sai todeta, kuinka reipas olet! Usein kesken ostostenteon halusit halata äitiä. Sellainen sinä olet aina ollut, niin valtavan kiltti ja kultainen pieni poika ♥.

aarre

joulu

Halusit tänään illalla järjestellä kuusenkoristeita hieman paremmin. Äiti otti samalla muutaman kuvan muistoksi. Huomenna päivällä järjestelemme kotona hieman, saat olla äitin pienenä apulaisena, koska teet sitä niin mielelläsi. Ylihuomenna onkin sitten odotettu jouluaatto. Isovanhempasi ovat niin kultaisia, että tulevat meille, jotta sinun ei tarvitse kulkea paikasta paikkaan, vaan saat viettää koko aaton omassa kodissasi leikkien.

Tästäkin joulusta haluan tehdä sinulle ikimuistoisen. Voi olla, että et tästä aikuisena paljoakaan muista, mutta ainakin näinä päivinä ja hetkinä nautit ja se on tärkeintä. Myöhemminkin voimme palata näihin hetkiin ja tunnelmiin, kiitos videokameran. Tulemme isin kanssa niin onnellisiksi, kun näemme sinun nauttivan. Sinä olet meille kaikkein tärkeintä koko maailmassa. Toivottavasti tiedät ja tunnet sen joka hetki. Hyvää Joulua, äitin pieni.

Minua ja miestäni kohtasi muutama päivä sitten suuri suru. Tieto veti lähes sanattomaksi eikä sitä meinaa vieläkään kunnolla sisäistää. Menetimme rakkaan ystäväpariskuntamme toisen jäsenen.

021

Joskus asioita on vaikea, lähes mahdoton ymmärtää. Miksi joku lähtee täältä niin nuorena? Miksi pieni lapsi joutuu hyvästelemään isänsä; isän, jolle tämä pieni tyttö oli koko maailma. Miksi joku jää leskeksi niin nuorena? Hirmuisesti kysymyksiä vailla vastauksia. Silti ne taitavat olla osa surutyötä, sen alkuvaihetta. Itsensä tuntee niin valtavan avuttomaksi tässä vieressä. Kunpa voisin jotenkin auttaa, muutenkin kuin kuuntelemalla ja tukemalla. Vaikka suru-uutista osaakin ehkä jo odottaa, on se silti lopullisuudessaan hyvin raskas tieto. Ikävä on suuri, mutta onneksi muistot elävät ikuisesti. Ja niitä on paljon! ♥

Halusin tästä kirjoittaa ihan senkin vuoksi, että joskus on paikallaan pysähtyä ja katsella ympärilleen. Ihan siihen lähelle, oman kodin seinien sisäpuolelle. Arvostaa omaa perhettä sekä omaa ja läheisten terveyttä. Nuo asiat eivät ole koskaan itsestäänselvyyksiä eikä niitä saisi sellaisina pitää.

003

Jos joulupöytään tuleekin aiempia vuosia enemmän läheisiä eikä kaikille sen vuoksi riitä samanlaisia astioita, ei sillä ole mitään väliä. Ei ole mitään väliä silläkään, jos lanttulaatikko ei tänä jouluna onnistukaan yhtä hyvin kuin viime vuonna. Niin kaunis kuin valkoinen joulu olisikin, niin musta joulu on loppujen lopuksi sieltä murheiden pienimmästä päästä. Tärkeintä on, että saamme viettää joulua omien läheistemme kanssa. Koskaan ei voi tietää, mikä päivä on se viimeinen, joten nautitaan näistä hetkistä, mitkä meille on annettu. Ne on ne ihmiset, oma perhe ja omat läheiset – he ovat kaikkein tärkeimmät.

017

Mustan pöytäliinan kaipuuni sai lievennystä eräästä alustasta, jonka keksin maalata mattamustalla spraymaalilla. Ehkä musta liina olisi meidän kotiimme liian jyrkkä ja vielä niin isona pintanakin, joten en harmittele, etten sitä nyt joulupöytään hankkinutkaan. Muistin pari näytelaattaa, jotka sain kerran omakseni Kaakelikeskuksesta. Keksin, että niille tulee varmasti käyttöä, kunhan maalaan ne. Onnekseni maalia, jolla kolme (!) vuotta sitten maalasin erilaisia pulloja, oli vielä jäljellä ja se oli vieläpä täysin käyttökelpoistakin! Niinpä yhtenä iltana valtasin autotallin ja suhautin tämän laatan reunojaan myöten mustaksi. Hieman jännitin, millainen lopputulos olisi, mutta turhaan! Siitä tuli juuri niin täydellinen kuin toivoinkin: tosi tasainen mattamusta pinta. Ei muuta kuin huopatassut alle ja käyttöön!

056

Tästä voisi tehdä vaikka joulupöydän keskipisteen: olisi varmasti melkoisen upea valkoisten pöytäkynttilöiden ja vihreiden havujen kera! Täytyy ehkä testata… Tämän päälle voisi koota myöskin jouluaterian juomat tai joulun naposteluherkut erilaisten kulhojen kera. Joulunpunainenkin erottuisi kivasti mustasta alustasta. Varmasti monikäyttöinen ja valmistui tuosta noin vain, kaappien kätköistä! Toinen laatta on vielä maalaamatta, sillä jäin miettimään, millä sävyllä sen maalaisin… Miltähän se näyttäisi kuparinsävyisenä..? No mutta, tätä voi jäädä miettimään, sillä pärjään toistaiseksi hyvin tuolla yhdelläkin!

051

Meillä on tänään joulusiivouspäivä, nyt pieni lounastauko meneillään… Niin hankalaa kuin se aloittaminen joskus onkin, niin kuitenkin sitten kesken siivousten huvittaa aina jynssätä vähän joka nurkkaa oikein ajan kanssa. Onneksi mies on yhtä perusteellinen ja tarkka siivoamaan kuin minäkin, heh! Mutta nyt lattioita moppaamaan! Pidän mielessäni sen illan hetken, kun koti hiljenee ja valot himmenee, joka nurkassa on puhdasta ja kynttilät palavat… Istahdan sohvalle ja vain nautin hetkestä! ♥