Makuuhuoneestamme ei ole näkynyt kuvia pitkiin aikoihin. Ehkä joku samaistuu tähän: heräät aamulla, vaikka uni olisi ehkä vielä maistunutkin… Otat herätyskellon viereesi pötköttelemään ja toivot, että se jotenkin kummallisesti nukahtaisi vielä uudestaan. Edes tämän yhden kerran! Ei, herätyskello voimistuu ja alkaa osoittamaan olohuoneen suuntaan. Herätyskello menee edeltä ja olohuoneesta alkaa kuulua turhan jännittäviä ääniä; paras lähteä tarkistamaan tilannetta. Unenpöpperössä, hieman viluisena ja nälkäisenä alkavat aamutoimet. Ruokittavana poika ja kaksi kissaa, toki itsekin olisi kiva jotain syödä. Mutta ensimmäisenä vaipanvaihtoa ja päivävaatteiden pukemista. Lisäksi kaikki toimet hoituvat siten, että haetaan taapero lukuisia kertoja pois telkkarin tai jonkin muun kielletyn jutun luota… Tuossa ei juurikaan jää aikaa sängyn petaamiselle, joten se jää odottamaan…

Mutta tältä täällä näyttää tänä harvinaisena syyspäivänä, jolloin petasin sängyn ja avasin verhot näitä kuvia varten :D. Verhot pysyvät normaalisti kiinni, sillä poika nukkuu täällä päiväunensakin enkä jaksa olla jatkuvasti joko sulkemassa tai avaamassa verhoja.

makkari

Tällaisena Sinä synnyit -postauksestani tuttu taulu on päässyt koristamaan makuuhuoneemme päätyseinää. Vauvahahmosta on helppo katsoa, kuinka poika on kasvanut, sillä kuvan vauva on mittakaavassa. Tuo juliste on mielestäni aivan ihana! ♥

Pehmoinen kattimatti menossa päiväunille pehmeän sängyn päälle. Eihän edelleenkään uskoisi 13-vuotiaaksi?

makuuhuone ja kissa

Makuuhuoneessa näitä minulle mieluisia sävyjä: valtavasti valkoista, hieman harmaata sekä pieniä ripauksia mustaa ja beigeä.

050

Sain tässä jokunen viikko sitten yöpöytähaasteen; muistin sen juuri nyt, mutta en enää muista, keneltä haasteen sain… No kuitenkin, meillähän ei yöpöytiä ole; sängynpääty ajaa asian tätä nykyä oikein mainiosti. Sängynpäädyn päällä on aina telkkarin kaukosäädin, mun kännykkä (mies säilyttää omaansa jostain syystä lattialla) sekä mun neonoranssit korvatulpat! Ne tulee aina jotenkin automaattisesti korjattua kuvista pois…

065

Täällä on touhuttu tälle aamulle jo vaikka ja mitä! Tai ainakin minä olen touhunnut… Seuraavaksi kuppi teetä! Outoa fiilistä aamuun on tuonut sammunut puhelin, sillä laturini on jäänyt vanhempieni luokse ja akku on tyhjä. Tämä tiedoksi, äiti! :D

Muistan, miten talomme valmistuttua uni maistui aivan erityisen hyvin. Joka yö oikein syvää ja laadukasta unta, aamuisin olo tuntui aivan ihanalta. Olin vakuuttunut, että se johtui makuuhuoneen rauhoittavasta värimaailmasta; valkoiset seinät ja katto eikä mitään ylimääräistä näkyvillä. Muilta tuli kommenttia, että raksavuoden jälkeen se uni nyt vain sattuneista syistä maistuu… No, hyvin mahdollista, mutta juhannuksena muutosta tuli kuluneeksi viisi vuotta. Ei kai raksa-aika enää vaikuta..? Sillä kyllä, edelleenkin uni maistuu erityisen hyvin. Toki tässä matkan varrella makuuhuoneeseen on ilmaantunut yksi erittäin mieluisa herätyskello, joka saattaa tuosta noin vain pärähtää soimaan eri voimakkuuksilla ja ihan milloin sattuu ja joinain öinä (onneksi nykyään erittäin harvoin!) vaikka tunnin väleinkin, että ehkä sekin hieman vaikuttaa siihen, että uni maistuu hyvin. Silti olen sitä mieltä, että kun makuuhuone on mahdollisimman rauhallisen sävyinen eikä siellä ole turhaa roinaa ja lämpötila on oikea, on laadukkaalle unelle oikein hyvät ellei parhaat mahdolliset edellytykset.

mh

Tätä mielipidettäni tuki myös artikkeli, jonka löysin Daily Mailin sivuilta. Siellä oli hyvä esimerkkikuva epäjärjestyksen vallassa olevasta makuuhuoneesta: ei kyllä huvittaisi sellaisessa ympäristössä käydä nukkumaan! Tuosta kyseisestä aiheesta oli pätkä myöskin Me Naisten -sivuilla, josta seuraava teksti on lainattu:

Tutkijoiden mukaan ihmiset, joilla on taipumusta hamstraamiseen – eli joilla on todennäköisesti makkari täynnä tavaraa – nukkuvat muita kehnommin ja kärsivät useammin uniongelmista. Sotkuisessa makuuhuoneessa uinuvat heräilevät muita useammin yöllä ja ovat päivällä väsyneempiä. Unenpuute puolestaan lisää hamstraajan stressitasoja, masennusalttiutta ja muistiongelmia. Ei siis muuta kuin siivoamaan, jos kärsit uniongelmista! (Lähde.)

Ihanan ja kutsuvan makuuhuoneesta tekee mielestäni myös kauniit vuodevaatteet ja kutsuva petaus. Eniten tykkään neutraalin sävyisistä vuodevaatteista; näissä valkoinen taitaa olla ykköslemppari. Se on vain niin rauhoittava ja kutsuva, että tekee mieli vetää peitto heti korviin ja alkaa kuorsaamaan. (Oonkohan mä vähän väsynyt?)
Parin valkoisen lakanamme kaveriksi tilasin H&M:lta tuollaisen valkoharmaaraitaisen yksilön, kuminauhalakana tämäkin. En enää muita edes käytä, sillä ne eivät pysy paikoillaan yhtäkään kokonaista yötä. Näiden lisäksi löytyy yksivärinen harmaa, mutta sitä tulee käytettyä vähiten. Tuo raitainen lakana näytti muuten tosi kivalta ihan kokovalkoisten vuodevaatteiden kanssa! Hieman vaihtelua sille, että pussilakanat ja tyynyliinat toisivat sitä väriä. Eikä tuo lakana ole hassumpi näiden Sisustus Delfinosta blogiyhteistyönä saamieni Fretten Hotel Classic -vuodevaatteidenkaan kanssa. Mikä toisikaan paremmin hotellimaista luksusta makuuhuoneeseen kuin hotellilaatuiset vuodevaatteet! Nämä on niin ylelliset, että toimisivat varmasti kivana häälahjanakin.

petaus

Poitsu on nukkunut nyt reilun tunnin. Saimme ihanaa seuraa koko aamupäiväksi. Poika ihan innoissaan halaili ja pussaili ystäväänsä; suloista pientä kaksikkoa seuraisi vaikka kuinka pitkään! ♥

 

Tänään vuorossa tämä toinen makuuhuonestailaukseni, kuten eilisessä postauksessa lupasin. Ensimmäinen stailaus näkyy postauksessani Makuuhuone: pehmeä & elegantti, jos haluat käydä kurkistamassa, miltä se näytti.

166

Nämä Sisustus Delfinosta saamani Fretten hotellilaatuiset Hotel Classic -vuodevaatteet sopivat mielestäni monenlaiseen tyyliin ja näistä kuvista sen ehkä huomaakin. Eilen hieman romanttishenkisemmässä ja tänään hieman modernimmassa tyylissä.

165

151

Suunnittelin stailauksia mielessäni jo etukäteen: oli mukava miettiä, mitä kaikkea omista kaapeista löytyykään ja millaisia kokonaisuuksia niistä saakaan muodostettua. Tuollainen etukäteismiettiminen on vauvan äidille viisasta ja tehokasta ajankäyttöä: kun olin suunnitellut kaiken hyvin, ei itse toteutukseen mennyt paljoakaan aikaa :D.

169

Tämän vuoden ystävänpäivä osuu sopivasti lauantaille (= miehen vapaapäivä). Menisiköhän tuollainen aamiaistarjotintoive tätä kautta perille..? Testataan!

214

cats

Tätä stailausta varten hain tuon raitamaton viereisestä vaatehuoneesta makuuhuoneen lattialle. Onkohan noita mattoja vielä Askossa? Olisipa ihana ostaa toinenkin ja käyttää molempia makuuhuoneessa! Tosin valkoharmaina olisivat ehkä vielä ihanammat tässä huoneessa.

172

207

cats

Kissa teki jo valintansa, mutta kumpi näistä kahdesta makuuhuonetyylistä on enemmän sinun makuusi? 

129

Miltäs kuulostaisi kilpailu? Sellaista ei olekaan hetkeen ollut! Startataas: kerro kommenttiboxissa lempituotteesi Sisustus Delfinon valikoimasta ja olet mukana ihanien kylpytuotteiden arvonnassa. Voittaja saa itselleen luumunpunaisen Superb-kylpypyyhkeen sekä 2 kpl valkoisia Superb-käsipyyhkeitä. Tuotteet ovat Fretten ja juuri äsken kuvastoa selaillessani silmäni osuivat lauseeseeen Frette. What luxury feels like in your home. Osuva!
Kilpailuaikaa on aina tammikuun viimeiseen päivään eli 31.1.2015 klo 18 asti. Ilmoitan voittajan mahdollisimman pian tuon jälkeen. Jätä itsestäsi nimi tai nimimerkki sekä mielellään myös sähköpostiosoite. Kun jätät sen sille varatulle riville, näkyy se ainoastaan minulle, mutta on suuri apu, kun tavoittelen voittajaa!

Arpaonnea ja mahdollisimman hyviä unia kaikille :).

KILPAILU ON PÄÄTTYNYT.