Kuten eilisessä Valkoinen tiiliunelma -postauksessani mainitsin, oli eilinen sunnuntai melkoisen tapahtumarikas, liiaksikin jos minulta kysytään… Luulen, että ette varmaankaan osanneet arvata, mitä tarkoitin..? Kiteytetysti: mulle tapahtui tosi kurja tapaturma, putosin eräässä kahvilassa muutaman kiviportaan alas (muistaakseni ihan vain 2-3) ja nyt tilanne on se, että molemmat jalkani ovat siteissä ja liikun pyörätuolilla.
Taas kehiin nämä kesällä jo kertaalleen käytetyt Toivo-kuvat… Tällä kertaa toivo pikaisesta paranemisesta :).

Vasemmassa jalassa särkee jalkapöytää sekä nilkan ulkosyrjää, mutta se on nyt vuorokauden jälkeen jo hieman parempi eikä kipua tunnu ihan jatkuvasti. Oikeasta jalasta olen eniten huolissani, siinä kipu säteilee nilkasta säären ulkosyrjää pitkin: pitkittäissuunnassa aika laajalla alueella ja jalan pienikin nostaminen sekä kääntäminen on erittäin kivuliasta. Jos ei kerran ole murtumia, niin mistä ihmeestä sitten johtuu noin voimakas kipu… Ehkä kyseessä on sitten vain venähdys, nyrjähdys tms.?

Omatoiminen liikkuminen on aika minimissä; pyörätuolilla pääsee toki itsekin hyvin liikkeelle, mutta käveleminen on sellaista sipsuttelua ja sekin varustettuna tuskanhiellä, viiltävällä kivulla sekä pahoinvointia vastaan taistelemisella. Oikean jalan kipu on sen verran voimakasta, että se saa kasvot kalpeiksi ja tuskanhien otsalle – näiden seurauksena sitten huimaa ja oksettaa :D. Silti lääkäri kehottaa kävelemään, joten yritän välillä sipsutella lyhyitä matkoja. Ymmärrätte varmaan, että uusia valokuvia ei blogiin ihan lähipäivinä synny ja muutenkin sähköposteihin sekä kommentteihin vastaamiset saattavat viipyä.

Olen tottunut jakamaan täällä kanssanne monenlaiset ilot ja aina olettekin saaneet iloni tuplaantumaan. Halusin myös jakaa tämän kurjemman asian, sillä ehkä jaettu harmitus vastaavasti puolittuu..?
Ja kaikille ystävilleni ja tutuilleni, jotka eivät tästä vielä tienneet, niin ei mitään hätää eikä tarvitse huolestua! Hoito on hyvää ja palvelu pelaa :). Paljon pahemminkin olisi voinut käydä ja onhan tässä elämässä huomattavasti suurempiakin murheita, joten ei yksi pyörätuoli menoa haittaa! Mieskin käsittelee tuolia jo ammattilaisen ottein ja nopeasti se menee kasaan ja livahtaa auton peräluukkuunkin :D. Neljän seinän sisällä ei siis tarvitse 24/7 olla. Tällaista tällä kertaa, sunnuntai 29. päivä taitaa olla minun epäonnen päiväni :).