Viime viikko hujahti niin vauhdilla ohi, etten enää ehtinyt blogin pariin ollenkaan! Tuli murehdittua vanhemman kisun terveyttä ja käytyä lopulta kahdella eläinlääkärillä. Soitin myöskin Oulun Eläinlääkäriasema Lemmikkiin, josta saimme neljä vuotta sitten aivan erinomaista hoitoa ja palvelua ja jossa kisu tuolloin hoidettiin terveeksi. Jätin epätoivoisena heille sähköpostia, kun en tiennyt mitä kissan suhteen pitäisi tehdä eikä sitä tuntunut tietävän paikalliset eläinlääkäritkään (tai ne kaksi, joilla kävimme). Lemmikistä ihana eläinlääkäri soitti minulle työpäivänsä päätteeksi ♥ ja kertoi mielipiteensä. Raskaushormoneissani itkeä pillitin puhelimessa, sillä tuollainen sydämellään työtään tekevä eläinlääkäri olisi kyllä enemmän kuin tarpeen Kokkolassakin! Toki täälläkin niitä varmasti on, mutta turhan moni ei tunnu tietävän kissoista riittävästi ja moni juttu tuntuu olevan arvailujen varassa.

Viime viikolla ensimmäinen eläinlääkäri totesi kissan nisän vieressä olevan patin nisäkasvaimeksi, kun taas toinen eläinlääkäri sanoi, että se voi olla myös nisätulehdus. Saimme antibioottikuurin ja passituksen leikkaukseen, jos patti ei kuurilla häviä. Samalla kissasta otettiin jo pyynnöstäni röntgenkuvat ja onneksemme keuhkoista eikä vatsastakaan löytynyt mitään ylimääräistä. Nimittäin nisäkasvaimet leviävät yleensä ensimmäisenä keuhkoihin, mutta onneksi ei olla siinä pisteessä.

Tänään olin vielä yhteyksissä Oulun Lemmikkiin ja sieltä eläinlääkäri suositteli seuraavaksi leikkausta ja niinpä meillä on nyt sitten leikkausaika varattuna tulevalle perjantaille. Eläinlääkärit ovat kaikki olleet sitä mieltä, että kissa kannattaa ehdottomasti leikata, sillä kissa on niin hyväkuntoinen, vaikka ikää onkin jo 15 vuotta. En voi jättää asiaa tähän ja odottaa, mitä ehkä tulisi tapahtumaan. Mies oli alusta asti samaa mieltä, joten leikkaukseen mennään ehdottomasti!

Viime viikon perjantaina täytin vuosia ja sunnuntaina pienen minilomamme jälkeen iltapäivällä kotiin palattuamme koti täyttyi synttärivieraista ♥. Sain aivan ihania lahjoja, vaikka en mitään pyöreitä edes täyttänyt! Kuvan kukkakimppu yksi näistä.

Miniloma Oulussa oli aivan ihana ja tarpeellinen! Nähtiin ystäviä ja rentouduttiin hotellissa. Vierailimme ensimmäistä kertaa Lapland Hotels Oulussa, mutta varmasti suuntaamme sinne toistekin. Hotelli oli visualistille ihana elämys tumman, mystisen ilmapiirinsä kera! Mies oli soittanut hotelliin etukäteen, että tulemme synttäreitä juhlistamaan ja huoneessa odottikin mahtava herkkulautanen täytteenään mm. hedelmiä, juustoja ja suklaata.

Mikään lapsiperheen hotelli tuo ei kuitenkaan ole; kohderyhmä selvästi hieman jotain muuta kuin lapsiperheet. Ei ollut leikkipaikkaa eikä respassa jaossa lapsille edes värityskirjan tapaista, mutta reipas poikamme viihtyi hotellissa silti mainiosti. On sen verran matkustellut, että on joka paikassa kuin kotonaan. Hänelle riitti leikkipaikaksi eräs kellarissa oleva aulatila, jossa oli kymmenen jättikokoista jumppapalloa :D. Niin ja onneksi mukana oli oma matkalaukku täynnä leluja!

Miniloman ja synttäreiden vieton jälkeen onkin energiaa (vai onko?) remonttiin, jonka aloitimme eilen… Ensimmäisen remppatunnin jälkeen tuntui kyllä jo siltä, että miten ihmeessä olemme kahdeksan vuotta sitten rakentaneet kokonaisen omakotitalon, sen verran tuntui kiristävän hermoja, mutta alku aina hankalaa vai mitä ;D. Suuri hatunnosto niille, jotka rakentavat taloa pienten lasten kera! Yritimme illalla miehen kanssa suunnitella remppaa eteenpäin ja tuntui, ettei se onnistunut edes yhden kolmevuotiaan läsnäollessa: puheenvuoroja sai oikein jonottaa! Ensimmäinen remppapäivä vaati niin mehuja, että nukahdin ennen yhdeksää kun olin saattelemassa poikaa yöunille, heh!

Instagramiin tulee varmaankin näitä remppakuulumisia hieman enemmän kuin tänne blogin puolelle, joten jos kiinnostaa, niin seurailkaahan siellä! Aloitimme tuon olohuoneesta aulaan johtavan käytävän umpeen levyttämisellä ja tänään tilasin taiteoven tuohon tilaan. Näyttää nyt vähän siltä, että oviaukko tuohon tilaan tehdäänkin meidän makkarista.

Käytävätilastahan oli alunperin tulossa vaatehuone, mutta nyt aloinkin toistamiseen suunnittelemaan ja pohtimaan, jos siitä tulisikin työhuoneeni. Pieni ja kompaktihan se on kuin mikä, mutta hyvällä suunnittelulla sinne kyllä mahtuisi erilaisia säilytyskalusteita! Helpommalla pääsisimme näin, jos vaatehuoneen voisi jättää nykyiselle paikalleen, ei tarvitsisi juuri sähkötöitäkään tehdä. Mutta kalliimmaksi tämä tulisi, sillä joutuisimme ostamaan enemmän uusia kalusteita… Nimittäin nykyisen työhuoneeni kalusteita ei voi tällaisenaan siirtää käytävään, mutta nykyiseen vaatehuoneeseen ne taas kävisivät. Käytävän mitat ovat suunnilleen 1,1 metriä x 3 metriä. Hyvin haasteellinen muoto työhuoneelle siis!

Tätä täytyy nyt miettiä tarkkaan, vaikka ehdinkin jo tuossa aamupäivän surffailulla valita Ikean valikoimista työhuoneeni uuden kalustuksen :D. Kalusteissa ratkaisevaa on niiden syvyys: syvyyttä olisi hyvä olla maksimissaan 30 cm, jotta homma toimii! Ikeasta löytyisi kyllä kivan näköisiä eikä kovin syviä kalusteita hyvään hintaan! Kokemuksesta myös tiedämme, että Ikean kalusteet kestävät – toisin kuin turhan usein luullaan.
Käytävän toiseen päätyyn tulisi työpöytä (teetän esim. vanerilevyn seinästä seinään ja siihen joku taikoo jalat :D) ja toiseen päätyyn korkea kaappi. Käytävän varrelle sitten niitä 30-senttisiä kaappeja sen verran mitä mahtuu. Miltä teidän korvaanne kuulostaa? Koska joudun nyt työhuoneeni osalta pihistämään neliöissä, niin viihtyvyydestä en pihistä! Huoneen täytyy olla toimivuuden lisäksi kiva katsella, jotta siellä inspiroi tehdä töitä.

Minulle tulee puuron suhteen aina sellaisia kausia, että välillä se on ihan hittiruoka ja välillä ei maistu ollenkaan. Tällä viikolla alkoi taas puuron hittikausi! Minä kun teen töitä kotona, on välillä lounasruoka pienoinen ongelma. Mies syö töissä ja poika päiväkodissa ja minun pitäisi sitten kyhätä lounasruoka itselleni. Joskus se on edellisen päivän päivällisjämät, mutta usein kun arkena kokkaan, teen ruokaa siten, että sitä riittää kahdelle peräkkäiselle päivälliselle. Niinpä joudun lounasajan koittaessa säästämään edellisen päivän ruokia päivällisaikaan :D. Mies keksi tähän ratkaisun ja ehdotti puuroa – loistoidea, miten olinkaan unohtanut puuron!

Tänäänkin söin lounaaksi neljän viljan puuroa kohmeisten mustikoiden ja mansikoiden kera – kyllä maistui! Puuro on siitäkin kiva, että sen lisukkeita voi vaihdella mielin määrin. Tänään tein puuron mikrossa, sillä tuntuu turhalta keitellä yhtä puuroannosta kattilassa… Joskus teen puuron veteen ja joskus maitoon, kumpikin versio maistuu!

Usein lounas tulee nautittua tietokoneen ääressä samalla töitä tehden, mutta pikkuhiljaa olen alkanut siirtymään lounaani kanssa joko ruokapöydän tai sitten telkkarin ääreen. Lounasaikaan tulee sopivasti Remppa vai muutto (taidan olla aika koukussa ohjelmaan)… Lisäksi olen vihdoin sisäistänyt sen, että vaikka teen töitä kotona, voin silti pitää kunnon lounastauon eikä siihen tarvitse sisältyä työntekoa!

Millähän saisin poikanikin innostumaan puurosta? Hän söi puuroa kaksivuotiaaksi saakka päivittäin siten, että ainakin aamupalalla oli puuroa, joskus myös iltapalalla eli usein kaksi puuroannosta päivässä. Ei ehkä ihme, että kiintiö tuli täyteen? :D Nyt hän on syönyt sentään vispipuuroa ja suklaapuuroa, heh! Vinkkejä, millä saisin hänetkin innostumaan puurosta, jotta voisimme joskus syödä sitä ihan koko perheen lounasruokana?

Mielessäni on pyörineet myöskin tuorepuurot – löytyykö teistä tuorepuuron ystäviä? Nyt saa laittaa jakoon parhaat tuorepuuroreseptit, niitäkin söisin mielelläni niiden helppouden vuoksi! Tai eipä tuo mikropuurokaan nyt niin haasteellinen valmistettava ole :D

Loppuvuosi oli perheelleni raskas; ehkä muistattekin postaukseni Musta päivä perheessäni. Tuosta kului vain muutama päivä, kunnes varmistui eräs täysin päinvastaisia tunteita sisältänyt asia. Loppuvuosi oli täyttä tunnemyrskyä: huolta, murhetta, pelkoa, mutta myös iloa, onnea ja kiitollisuutta. Epäuskoakin ajoituksen suhteen.

Olen aiemminkin kertonut, että jotkin jättämänne kommentit jäävät ihmeellisen tarkasti mieleeni. En sitä välttämättä hoksaa edes silloin, kun kommenttia ensimmäistä kertaa luen, vaan kommentti saattaa putkahtaa mieleeni vuoden tai parin päästä. Eräästä mieleeni jääneestä kommentista kirjoitin vuosia sitten Kerron sulle salaisuuden… -postauksessani. Nyt kerron toisesta tuollaisesta kommentista, joka jätettiin nimimerkillä Annastiina poikamme synnyttyä postaukseeni Sinä:

Hurjan paljon onnea teidän koko perheelle! On ollut ilo seurailla “vierestä” teidän kasvuanne perheeksi. Toivotan lämpimästi onnellisia ja mieleenpainuvia ensihetkiä aarteenne kanssa. Toivottavasti tämä ei jää teidän ainoaksi vastaavaksi onnen hetkeksi! ;P

Tuo kommentin viimeinen lause on pyörinyt mielessäni aina silloin tällöin. Viime marras-joulukuun vaihteessa se muuttui todellisemmaksi, sillä silloin saimme tietää, että odotamme toista tuollaista maailman suurinta ja kalleinta aarretta ♥.

Tämä ehkä osaltaan selittää parin kuukauden hiljaiseloa blogissani. Voimani olivat ihan minimaaliset. Koko joulukuun olisin halunnut nukkua. Nukuin ainakin 10 tunnin yöunia, mutta päivälläkin täytyi nukkua kolmet minipäikkärit. Ensimmäiset ennen puoltapäivää, toiset kolmen jälkeen ja kolmannet viiden-kuuden maissa. Päiväkotipäivinä tuo oli mahdollista, mutta muina päivinä ei… En ole ikinä elämässäni tuntenut moista väsymystä! Jos yritin koneella kirjoittaa, kun väsymys oli pahimmillaan, ei siitä tullut mitään! Harmaa kalvo peitti silmäni enkä kerta kaikkiaan nähnyt kirjaimia selvästi. Jo arkipäivän normaalit aamutoimet saivat energiavarastot loppumaan. Jos janotti, sain kerätä voimia vedenhakureissuun enkä oikeasti liioittele yhtään! Pyykkivuoret kasvoivat ja tein kotitöistä vain aivan välttämättömimmät. Vähän väliä löysin itseni sohvalta… Rimaa hipoen mentiin pari kuukautta! :D Välillä olin todella huolissani, että voiko pelkkä raskaushormoni tehdä tällaista (epäilin jo hemoglobiiniakin, mutta siitä väsymys ei johtunut), mutta ilmeisesti voi, sillä nyt olen jo jonkin aikaa saanut elää ilman tuota väsymystä. Mitään tuollaista en kuitenkaan esikoista odottaessani tuntenut! Silloin väsymys taisi kestää pari viikkoa eikä se ollut yhtään näin voimakasta…

Tässä on nyt neljäs raskauskuukausi hyvässä vauhdissa, ensimmäinen kolmannes tuli ylitettyä jo tovi sitten. Laskettu aika on päivälleen kuuden kuukauden kuluttua. Poikamme täyttää päivälleen kolmen kuukauden kuluttua neljä vuotta. Hänestä tulee maailman ihanin, kultaisin ja huolehtivaisin isoveli ja vauvamme on hyvin onnekas, kun saa kasvaa tuo ihana, vallaton ja pilke silmäkulmassa elävä pikkumies isoveljenään ♥.

Olen niiiiin onnellinen sekä itseni että mieheni puolesta ja varsinkin poikamme puolesta! Olen onnellinen neljän isovanhemman puolesta sekä yhden isoisovanhemman, 86-vuotiaan mummuni, puolesta. Hän hoki olevansa niin ikionnellinen, kun kerroin hänelle, että M:sta tulee isoveli. Silmäkulmiani sain pyyhkiä mummuni reaktion nähdessäni ♥.

Entäs kissat sitten..? Täytyy sanoa, että heitä hieman säälin, sillä nyt pojalla on menossa taas melkoisen vauhdikas kissavaihe. Vielä vauva tähän härdelliin niin saapa nähdä mitä kissat tuumaavat… Toivottavasti vanhempi kisunen ei ihan hirveästi stressaa! Viimeksihän hän pudotti melkein koko turkkinsa raskauttani stressatessaan, raasu ♥. No jos niin käy taas, niin onneksi siinä loppuvaiheessa on kesä, niin ei kisun tarvitse palella :).

Tämä tieto saa tosiaan meidän puolestamme olla nyt julkista. Enää en aio mahaani peitellä enkä asiaa salailla :D. Sydämeni pohjasta toivon, että kaikki menee tälläkin kerralla hyvin. Pieni huoli on matkassa koko ajan, sillä en hetkeäkään pidä lasten saamista itsestäänselvänä asiana. Olen myös hirmuisen helpottunut ja onnellinen, että saan vihdoin jakaa tämän asian teidänkin kanssanne! ♥

Onko siellä mahdollisesti joku toinenkin samassa vaiheessa odotusta? :)