/

Vielä pieni harppaus pääsiäistunnelmiin, sillä toisena pääsiäispäivänä pöytäämme koristi leipomani sitruunapiirakka, jonka ohjeen ajattelin laittaa tännekin muistiin! Piirakka oli ihanan kirpsakka ja sen kylkeen nokare kermavaahtoa sopi melkoisen täydellisesti ♥.

Tein tämän niin pikaisesti, että pohjan kohdalla oikaisin mutkan ja nappasin sen mukaani kaupan pakastealtaasta – joskus voi hyvinkin tällä tavoin säästää aikaa! Itse tykkään, että Myllyn Paras -merkin suolainen ja makea piirakkapohja toimivat paremmin kuin hyvin enkä todellakaan ole aina maistanut eroa itse alusta asti leivotun ja sen välillä! Tämä piirakka on siis hyvin nopea ja helppo valmistaa; sitruunatäytteen ohje tulee tässä:

  • 2,5 dl kuohukermaa
  • 2 kananmunaa
  • 2 kananmunan keltuaista
  • 1-1,5 dl sokeria
  • 1-1,5 dl sitruunamehua (kaksi isohkoa sitruunaa)

Vatkaa täytteen ainekset kulhossa sekaisin ja kaada täyte pohjan päälle. Paista uunissa 180 asteessa puolisen tuntia, kunnes täyte on hyytynyt ja reunat saaneet hieman väriä. Jäähdytä ja nauti kermavaahdon kanssa!

Jos kaipaat viikonlopuksi jotain herkkua kahvipöytään, testaa tämä sitruunapiirakka! Tämä ei ole mitenkään erityisesti pääsiäiseen liittyvä, joten hyvin sopii nautittavaksi milloin tahansa.

Seuraavaksi minulla olisi ohjelmassa hieman työntekoa, ennen kuin pääsen viikonloppua viettämään! Mies lähti pojan kanssa puiston kautta kauppareissulle ja minä sukellan puuhelmien maailmaan. Jotenkin käynnistymisvaikeuksia, sillä huvittaa vain kuunnella Samu Haberin versiota Joutsenlaulusta… Yleensä aina se alkuperäinen on kaikessa parempi, mutta nyt tähän sääntöön tuli poikkeus. Aivan jumalainen ääni, jota ei kyllä voi tarpeeksi hehkuttaa! ♥ Onneksi työni on sellaista, että voin luukuttaa tuota tässä taustalla repeatilla!
Iltapäivällä saamme vieraiksemme veljeni avovaimonsa kera ja sen myötä olisikin luvassa mm. pojan hiustenleikkuuta… En tiedä ketään, jolla hiukset kasvavat samalla tahdilla kuin meidän M:lla! Voipi olla, että pyydän veljeltäni myös heidän uudenkarheaa Kärcherin ikkunapesuria lainaan. En tiedä mikä mua on pistänyt, mutta tällä viikolla on joka päivä huvittanut pestä ikkunoita tuolla pesurilla – vaikka aiempaa kokemusta asiasta minulla ei olekaan! Muutenkin huvittaa kotona putsailla ja puunailla vähän sitä sun tätä. Joku kevätsiivousampiaisen purema? Aamulla keksin, että voisin tänään tyhjentää ja pestä pakastimenkin. Jääkaappia putsaillaan joka viikko, mutta pakastin jää vähän vähemmälle huomiolle ainakin meillä… Tuli tuosta ampiaisesta mieleen, että poika muistaa edelleen viiimekesäisen ampiaisenpistoni! Oi elämä olen nauranut tälle asialle kohta viikon! Hän näki lastenohjelman, jossa pörräsi ampiaisparvi ja tuumasi, että nuo pisti äitiä! :D Voipi olla, että sillä mun miehekkäällä huutokonsertilla kainon tyttömäisellä kiljaisulla ja kymmenen minuutin hengenhaukkomisella on jotain osuutta asiaan… Kun sitä oli vieressä todistamassa niin ei sitä varmasti ihan helpolla unohda, hahah!

Nyt tähän puheripuliin stop, että saan töitäkin tehtyä – kivaa lauantaipäivää teillekin! :)

/

Ajattelin kirjoitella pojan suusta tänä keskiviikkoaamuna kuultua. Usein hänen kanssaan käydyt keskustelut ovat niin niin ihania. Tekisi mieli kirjoittaa kaikki samantien muistiin, mutta useimmiten se ei ole mahdollista. Sitten jutut unohtuvat ja joka päivä tulee uusia… On hämmästyttävää huomata, kuinka paljon tuollainen alle kolmevuotias jo asioista tietää. Hänen äitinään mietin, että joskus vähän liikaakin. Lapset ovat niin valtavan tarkkaavaisia, vaikka eivät aina siltä näytä. Näyttävät puuhastelevan omiaan, omissa maailmoissaan, mutta se korvapari; se rekisteröi aivan kaiken!

Kun kirjoitin sen päiväkotikuulumisiin liittyvän postauksen, unohdin siitä erään asian. Nimittäin kun pojalla oli kaksi päiväkotipäivää takanaan ja olin saanut hänet yöunille, hän yhtäkkiä alkoi unissaan hieman itkemään ja huudahti Ei päiväkodissa ole äitejä! Tuon kuuleminen sattui niin syvälle sydämeen, että jäin vain istumaan sängylleni ja itkemään. Nytkin itkettää, kun tätä kirjoitan. Se oli sellainen havahtuminen: kuinka pieni lapsi on joutunut miettimään näitä asioita tämän uuden, ison asian ympärillä ja tullut tällaiseen johtopäätökseen. Että päiväkodissa ei ole äitejä, siellä on vain lapsia ja hoitotätejä. Vaikka hän nyt toista viikkoa lähtee päiväkotiin ilman itkuja ja hyvillä mielin, hän ikävöi siellä päivän mittaan kyllä kovasti. Huomaan sen siitä, miten riemuisasti hän juoksee syliini, kun haen hänet kotiin. Juoksee ja rutistaa niin kovasti pienillä käsillään. Ja sitten on kiire kotiin. Joten ei ihme, jos ne pienet joskus päiväkoti-iltoina äidille ja isille kiukuttelevat. He ovat päiväkodissa ikävissään koko päivän, joten ne kiukkuhetket heille suotakoon. Tiedän, että meillä vanhemmillakin on joskus pitkä ja ehkä joiltain osin huonokin päivä takana ja silloin lapsen kiukuttelut pahentavat oloa entisestään. Silloin on hyvä muistutella mieleen se, miksi lapsi kiukuttelee. Hän on ehkä ollut päiväkodissa koko päivän ikävissään ja väsähtäneenä, joten kehenpä muuhun hän sitä pahaa oloaan purkaisi kuin omiin vanhempiinsa.

Mutta tässäpäs tätä tänä aamuna kuultua; pätkiä keskusteluistamme:

Huomenta kulta, kohta pitäis herätä… Mää paapin nyt.
*laskee päänsä takaisin tyynyyn*

Tuuppa tänne ni äiti vaihtaa sun vaatteet. Sitte minä vaihan äitin vaatteet!

Onko tämä rieska rapea? On se vähä, se oli paahtimessa, eksää tykkää rapeasta?
*hymyilyttää, poika on lähiviikkoina oppinut sanomaan ärrän*

En mää itke siellä päiväkotissa äiti. No hyvä. Mutta ei se haittaa vaikka itkettääkin. Saa itkeä jos itkettää. Mee sitte tätin syliin heti jos on paha mieli jooko.

Missä meesu on?
– Isi on menny sillä töihin.
Onko isi aina töissä?
– Ei oo, viikonloppuisin isi ei oo töissä. Mutta muina päivinä isi on töissä, niin ku pappa ja Joni ja Vanessakin. Ja äiti, äiti vaan tekee kotona niitä töitä.
Joo, ja minä olen päiväkotissa. 

Näistä ajatuksista keskiviikkoiltapäivän viettoon! ♥

/

Tänä pitkäperjantaina aamu alkoi kuin minä tahansa sunnuntaiaamuna: leppoisasti, ilman kiireitä kotoillen. On se muuten kumma juttu, että päiväkotiaamuina poika porskuttaisi yöunia pitkästi yli kahdeksaan ja olen joutunut häntä jo aamuisin herättelemäänkin (muuten tulee päiväkodissa ongelmia päiväuniaikana ja on jo tullutkin…), mutta sitten kun koittaa vapaapäivän aamu, hän herää seitsemältä ja jos oikein hyvin sattuu, ehkä nukkuu jopa puoli kahdeksaan. Aina ja jokaikinen kerta näin. Kuka ohjelmoi lapset tällä tavoin ja miksi ihmeessä? :D

No oli niin tai näin, en valita tuosta, sillä poikamme nukkuu pääsääntöisesti yönsä todella hyvin. On nukkunut syksystä 2015 lähtien lähes kellonympäryksen yössä, joten olemme miehen kanssa todella onnekkaita. Kun tuollaiseen tottuu, onkin yllättäen kohdalle osuva huutoyö aika rankka. Viime yönä poika huusi sängyssään vähän väliä; huusi ja itki ja kirkui. Taidamme tehdä päivällä pienen pääsiäisajelun, jotta hän saa ottaa edes jonkinmoiset torkut, kun ei muuten kotioloissa päiväunia nuku, ei sitten millään.

Sisustin eilen kotiin vähän pääsiäistä; viime vuonna puuhelmistä tekemiäni pääsisäispupuja, koristemunia, sulkia, pajunkissoja…

Aika pastelliselta näyttää meidän pääsiäinen, mutta niinpä se on tainnut näyttää jo aika monena pääsiäisenä! En osaa pääsiäisenä koristella räikeillä perusväreillä enkä mustavalkoharmaalinjalla, mutta ihanaa kun niitä saa ihastella muiden kuvista! Tällainen pastellinen pääsiäinen uppoaa parhaiten omaan kotiini. Se on jotenkin sellainen ihanan raikas tuulahdus talven jälkeen, kun kevät on käsillä (ei puhuta tämän kevään etenemisestä tämän enempää…) ja kesä häämöttää edessäpäin ♥.

Aamiaisen jälkeen koristelin pojan kanssa huomisia virpomisoksia (minä koristelin, mutta poika sentään väliin huikkasi, mitä väriä mihinkin…) ja lounaan jälkeen vuorossa olisi pitkäperjantain pääsiäismunan metsästys. Keksin tuollaisen muistaakseni viime vuonna erään lukijan kertomuksen pohjalta; kivaa, kun pitkäperjantaina on joku oma hauska juttunsa, jota lapsi saa odottaa! Kerroin jo aamulla, että ruokailutilaan ilmestynyt pääsiäistipu on täällä yöllä häärinyt ja piilotellut ylläreitä, joita saamme sitten lounaan jälkeen yhdessä etsiä.

Huominen kuluukin mukavasti sukulaisilla virpoen ja illalla suuntaamme perinteisesti pääsiäiskokolle. Oikeastaan ihan mukavaa, että nyt on vielä vähän pakkasta; jospas kokolla ei olisi huomenna niin mutavelliä kuin aiempina vuosina! Virpomiset jakaantuvat tällä kertaa sunnuntaillekin; ajattelimme silloin käydä mummuanikin katsomassa.

Poikamme syntymän jälkeen pääsiäiseeni kuuluu myös aina vahvasti kolmen vuoden takaiset tunnelmat ja niiden muisteleminen. Tuolloin lankalauantaina lähdimme osastolle synnytystä käynnistelemään ja sieltä kirjoitin Sinua odotan -postaukseni. Tuolloin oli huhtikuun 19. päivä ja poikammehan syntyi vasta toukokuun kahdeksantena päivänä useiden käynnistely-yritysten jälkeen suunnitellulla sektiolla. Pitkän ja tunteikkaan matkan kuljimme, kunnes hänet syliimme saimme ♥.

Hyvää pitkäperjantaita!