Olen vuosien mittaan huomannut, miten tätä aihetta joissain blogeissa vältellään. Ei haluta antaa vieraille ihmisille mahdollisuutta omien valintojen arvosteluun. Suojellaan omaa perhettä ja omia tunteita sillä tavoin. Se on täysin ymmärrettävää. Ajattelin aina, että ehkä minäkin tulen vain sivulauseessa mainitsemaan asian, sitten jossain vaiheessa… Mutta ei, se ei tunnu omalta. Nyt istahdin tähän koneen ääreen hetken mielijohteesta tarkoituksenani kirjoittaa ihan muista aiheista, mutta huomasin pian, että tämä onkin se aihe, josta nyt haluan kirjoittaa.
Tämän viikon keskiviikkoa jännitin etukäteen kovasti. Tämän viikon keskiviikko oli perheessämme ensimmäinen päiväkotipäivä.
Ensimmäisenä päiväkotiaamuna veimme miehen kanssa pojan yhdessä päiväkotiin ja hän jäi reippaana ulos muiden lasten kanssa. Ajattelin, että tämä meni nyt liian helposti ja eilen se sitten tapahtui: ehkä pahin mahdollinen aamu. Aavistin, että niin tulisi käymään, sillä ensimmäisen päivän jälkeen poika tiesi, että siellä tultaisiin olemaan useita tunteja. Poika jäi eilen itkemään tosi kovasti (mormaalisti itkee sillä tavoin vain loukattuaan) ja yritti hoitajan sylistä takaisin minun syliini, huuteli Äitin syliin! ja katsoi minua sydäntäsärkevästi silmät ihan täynnä kyyneliä. En voinut tehdä muuta kuin kävellä päättäväisesti autolleni ja siellä romahdin ihan täysin. Soitin miehelleni ja taisin itkuänkyttää samalla tavoin kuin poikani. Kotona tein töitä itkeskellen, kunnes päätin soittaa päiväkotiin. Se toi heti helpotuksen, sillä sain kuulla, että poika ei itke siellä, vaan leikkii ihan tyytyväisenä muiden lasten tavoin.
Tänään, kolmantena aamuna, hän yritti taas jäädä syliini, mutta ei itkenyt enää niin kovasti annettuani hänet lastenhoitajan syliin. Nyyhkytti kuitenkin. Jopa päiväkotiin lähtö sujui hieman paremmin kuin eilen, jolloin hän hoki, että päiväkoti on kiinni…
Minua lohduttaa suunnattomasti se, että poika on päiväkodissa vain puolikkaita viikkoja eikä koskaan kahdeksaa tuntia päivässä. Se olisi minun mielestäni liikaa ja koska tällainen järjestely työni ansiosta on mahdollista, hyödynnän sen ehdottomasti. Niinpä olen hakenut hänet kotiin reilun viiden tunnin päiväkodissaolon jälkeen. Samoin teen tänään. Ehkä joskus pääsemme jopa siihen seitsemän tunnin päivään, jolloin mies voi hakea pojan, mutta nyt alkuun minä haluan tuon hakijan roolin, koska joudun pojan sinne jättämäänkin.
Meillä kävi aivan älyttömän hyvä tuuri, että saimme toivomamme päiväkotipaikan alle kuukaudessa hakemuksen jättämisestä (viikon kuluttua tuli tieto, kolmen viikon kuluttua aloitus). Jätimme hakemuksen tammikuun alkupuolella, sillä kuulimme, että jonot ovat todella pitkät. Ajattelin, että koska poika aloittaisi päiväkodin viimeistään toukokuussa kolme vuotta täytettyään, on paikkaa hyvä hakea ajoissa. Toki oma työtilanteeni on jo yli puoli vuotta ollut sellainen, että hoitopaikka olisi ollut erittäin tarpeellinen aikaisemminkin. Asiat kuitenkin vaativat oman kypsyttelyaikansa enkä ollut tähän aiemmin valmis. Nyt tuntuu vahvasti siltä, että asiat menivät kuten oli tarkoitettu. Poika on viiden päivän kuluttua kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta – mielestäni sopivan ikäinen päiväkotiin. Ja ihanasti hän pääsi pienten puolelle, jossa on yli kymmenen muutakin hyvin samanikäistä lasta ♥. Nyt M saa puolikkaaksi viikoksi uutta puuhaa, leikkikavereita ja paljon uusia kokemuksia. Toki nurjana puolena tulee ikävän tunne, mutta siltä emme voi tässä elämässä välttyä. Minä saan nyt selkeät työajat ja voin päiväkotipäivien iltoina viettää ns. normaalia perhe-elämää perheeni parissa.
Tiedättekö, mikä on näinä päivinä päivieni kohokohta? Minun ei tarvitse sitä edes miettiä, se on niin selvänä mielessäni. Päivieni kohokohta on se, kun haen poikani päiväkodista. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvata, se on jotain niin suurta ja liikuttavaa, niin valtavan täynnä rakkautta. Nämä päivät ovat viimeistään opettaneet minulle sen, miltä tuntuu, kun sydän pakahtuu. Aamuisin se pakahtuu ikävästä ja rakkaudesta, iltapäivisin se pakahtuu ilosta ja rakkaudesta. Nyt jatkan työpäivääni, jotta pääsen taas hakemaan poikaani! ♥
