Ostin viikolla peikonlehden ja kun se oli ollut meillä vuorokauden, osoitti yksi lehti jo maata kohti. Tuo on peikonlehdelle ominaista, mutta mietin, että täytyisiköhän siihen laittaa jokin tukikeppi? Vai katkaista se maljakkoon :P. Mutta on se ihana! Vihreän sävy on tuollainen vaalea ja kirkas, just mun mieleen. Ruukku on vielä ehkä aavistuksen liian iso, mutta ehkä se ei siitä häiriinny…

033

Siivoilin eilen olohuoneessa kaappeja ja laatikoita. Jostain syystä mulla kertyy aina tavaraa lipastojen päälle, vaikka pidänkin yksinkertaisesta ja pelkistetystä ilmeestä. Nyt päätin laittaa kaikki ylimääräiset tavarat kaappiin ja esille vain muutaman, joita tarvitsee. Valaisimella, maljakolla (ja vaunulenkiltä napatulla oksalla :D), kynttilällä ja kynttilöitä säilövällä kauniilla laatikolla pääsee jo pitkälle! Pölyjen pyyhkiminenkin on näin huomattavasti helpompaa. Puhumattakaan taaperon kanssa elämisestä…

lipastolla

panthella

Mutta nyt, ennen venetsialaisten viettoa, suuntaamme pikaiselle puutarhakierrokselle! Huomiselle olisi suunnitelmissa pientä pihapuuhastelua, joten ei muuta kuin tarvikkeita hankkimaan! Kivaa lauantaipäivää teillekin!

Yhtenä iltana pojan käytyä yöunille siirryin terassille fiilistelemään. Mies hääräsi harrasteautonsa kimpussa, kun taas minä sytyttelin parit terassikynttilät ja päätin siinä samassa ottaa muutaman kuvankin. Kerrankin oli aikaa vain olla ja makoilla terassisohvalla kisut kainalossa!

010

024

Tätä ei varmaan tarvitse sanoakaan, mutta kissaneidit rakastavat lasitettua terassia! Etenkin iltaisin, kun siellä on jo viileämpää. On niiiiin mukavaa kaivautua sohvan uumeniin, kun siellä on aina sekä peitto- että tyynykasoja! Yläkuvassa vanhempi kisuneitinen on juuri etsimässä tuollaista kaivautumispaikkaa: vain korvapari näkyy. Meinasin muuten nukahtaa tuohon sohvalle, niin mukavaa siellä oli pimeässä kynttilänvalossa. Hiljaista ja rauhallista.

Ennen kuin oikaisin sohvalle, ihastelin punertavaa taivasta. Livenä sävyt olivat vielä upeammat.

037

Kävin viime viikonloppuna pikaisesti yhdellä kivalla pihakirppiksellä. Ostin sieltä tuon terassisohvalla näkyvän harmaavalkoraitaisen tyynynpäällisen sekä näissä kuvissa vilahtelevan Bloomingvillen bambulyhdyn; jälkimmäinen oli ihan uusi. Se on todella kaunis pimeällä; valo siivilöityy niin ihanan tunnelmallisesti lyhdyn pienistä raoista.

012

bambulyhty

Laitoin lyhdyn sisälle pienen lasimaljakon ja sinne matalan kynttilän, jotta lyhdyn reunat eivät kuumenisi. Mietin, että tuo voisi olla kiva ripustaa terassin kattopalkista roikkumaan (samoin kuin muutama muukin lyhty), jolloin pieni taaperoni ei pääsisi sitä näpertelemään. Idea hautumaan ja sitten koukkuja virittelemään!

Yksi pinkki pelargonia porskuttaa vielä; ehkä turhankin hyvin on kestänyt huonon puutarhurin laiskaa hoitoa… Kukan kaverina PartyLiten valkolumimarja-tuoksukynttilä (saatu blogiyhteistyöstä). Näissä on kyllä vahva tuoksu, mikä on ainoastaan hyvä asia, kun tuoksu on näin mieluinen :).

015

Lisävalaistusta saamme terassille kahdeksasta kattospotista sekä kahdesta terassin lattiaan upotetusta valonlähteestä. Näitä kaikkia voi myös himmentää.

021

Lattiavalot olemme asentaneet terassipylväiden viereen, jolloin ne luovat kauniit valonsäteet pylväitä vasten. Näkyvät kyllä näissä kuvissa hieman huonosti. Otanpas tässä viikonlopun aikana paremmat kuvat ja vasta pimeällä!
Terassilla istuskellessamme puhelimme miehen kanssa, että terassi on parhaimmillaan juuri näin loppukesäisin sekä syksyisin, kesäisin toki myös ja etenkin sadepäivinä! Ja keväisin. Ehkä myös talvipäivisin… :D Mutta en voi kylliksi korostaa sitä, miten ihanaa tuolla on istuskella ilman itikoita! Parina viime päivänä hyttyset ovat ottaneet mut niin silmätikuksi, että oikein hävettää liikkua ihmisten ilmoilla näiden puremajälkien kanssa…

041

Hieman olen jo miettinyt terassin talvi-ilmettäkin, lähinnä kalusteiden osalta. Voi olla, että vien osan polyrottinkikalusteista varastoon talvisäilöön ja nostan tilalle valkoiset Toy-tuolit patiolta. Haluan ihastella niitä läpi vuoden – niin kauan niistä tuli haaveiltua, että varastoon niitä en ainakaan sullo! Eikä olisi pahitteeksi, jos terassin ilme hieman vaalenisi nykyisestä. Toy-tuolien kaverina voisi olla joko tuo valkoinen pikkupöytä tai sitten tällä hetkellä työhuoneessa oleva HAY:n valkoinen Tray-pöytä. Kuitenkin tarvitaan sekä pöytä että tuolit, sillä kyllä tuolla varmasti talvellakin tulee nautittua kupposet kuumaa aina silloin tällöin! Ovatko teidän lasitetut terassinne käytössä myös talvella?

lasiterassi

Aurinkoista ja tunnelmallista viikonloppua!

Ihanan aurinkoinen viikonloppu! 

Aika pitkälti kotiympyröissä vierähti lauantai ja niin vierähtää tämä sunnuntaikin. Itse käyn pikaisesti yhdellä pihakirppiksellä ja sitten tulen takaisin kotiin päästämään miehen tenniksen pariin. Otin muutaman kotikuvan eilen, kun aurinko paistoi jo aikaisin aamulla niin kauniisti.

Keittiön String Pocket -hylly* ihastuttaa valtavasti. Tykkään siitä, miten se valkoisena ikään kuin sulautuu valkoiseen taustaansa, mutta erottuu kuitenkin juuri sopivasti.

008

021

007

Viikonlopun kynsilakaksi valikoitui laivareissultamme ostamani ihana, roosaan taittava nude:

037

Lakka on O.P.I.:n My Very First Knockwurst. Ensimmäinen lakkani kyseiseltä merkiltä, saapa nähdä miten hyvin pysyy kynsissä! Kynsilakkapullo on melkoisen iso, mutta ei haittaa, sillä sävy on juuri sellainen nuden sävy, jota olen etsinyt jo pitkään.

010

022

Tämän viikon kirppislöytö (pojan uusien kirjojen lisäksi) on tässä:

028

Ihana vaaleanharmaa (muuten juuri täydellinen vaaleanharmaan sävy!) pullo, hintaan 0,80 €. Toimii maljakkona, mutta yksistäänkin aivan ihana.

033

Rantakassille ei ole hirmuisesti tänä kesänä käyttöä tullut, mutta vielähän on kesää jäljellä, joten antaa sen vielä odotella tuossa:

011

Ystävykset eilen aamulla:

055

Olen niin tykästynyt tuohon marmorialustaani, todella kauniit sävyt! Kyseessä on marmorilaatta, jonka ostin rautakaupasta. Hieman kirpaisi, kun mies joutui ihan trukilla nostamaan laatikollisen alas ja ostin vain yhden alle viiden euron hintaan… Laitoin laatan alle huopatassut, jotta se ei naarmuta pintoja. Terkkuja vaan sille trukkikuskille; tämä idea on apinoitu blogeista, joten niitä saa syyttää! :P

Nyt vielä mietin, että haluaisin toisen samanlaisen tuohon viereen… 

047

068

Mies kävi eilen hakemassa ostamansa harrasteauton. Nyt se nököttää keskellä takapihan nurmikkoa; paraatipaikalla kun katsot olohuoneen ikkunoista ulos. Ei suorastaan silmiähivelevä näky. Land Rover, joka päätyy kuulemma pian myyntiin. Joku meistä odottaa innokkaasti ostajan saapumista :D. Emme-korttikin vedettiin esiin: Mikä vika tuossa on, tämmösillähän ne aina Emmerdalessakin ajelee! 

Meillä on ollut sellainen diili, että kun mies hankkii jotain isompaa, minäkin hankin. No tämä on nyt hänellä toinen (vai jopa kolmas?) isompi hankinta kolmen vuoden sisään enkä minä ole hankkinut vielä mitään! Tässähän tulee kiire! Olin aikonut lyhentää isomman erän asuntolainaa tässä kuussa, mutta jos laittaisikin osan niistä rahoista siihen unelmoimaani K-tuoliin ♥ Siinä istuessa ei ehkä niin potuttaisi, kun takapihan metsikön sijaan ikkunoista näkyisikin Land Rover…

Ihan näin meidän kesken niin oikeasti mua enemmänkin naurattaa tuo auto tuolla nurtsilla :D. Illalla kun oli jo pimeää, hyppäsin ihan pikkaisen ilmaan kun satuin näkemään sen varjon tuolla pihalla… Huvittuneissa tunnelmissa sunnuntaipäivän viettoon!

074

*Saatu blogiyhteistyöstä.