Näinä päivinä bongaan jatkuvasti kuvista viherkasveja! Etsiskelen ja ihastelen niitä blogeista, lehdistä ja näiden lisäksi googlettelen niitä iltaisin :D. Haaveilen erilaisista, tutkin ja pohdiskelen. Meidän kodissa on käynyt monenmoista viherkasvia vuosien mittaan pyörähtämässä. Osa on elänyt puoli vuotta, osa vuoden tai pari. En ole siis mikään hirmuisen taitava niiden kanssa, mutta olen päättänyt, etten anna sen lannistaa. Elävät käsissäni sen verran minkä elävät, eipä tuo nyt niin vakavaa ole. Aina saa uusia, ei niiden takia yöuniaan kannata menettää! Toki onhan se palkitsevaa huomata, että on saanut pidettyä jonkin viherkasvin hyvinvoivana jo vuosikausia. Harjoitus tekee mestarin ja aina oppii uutta!

Pisimpään hoidossani on viihtynyt palmuvehka; ylläripylläri joku tuollainen erittäin anteeksiantavainen lajike… Sopii siis erittäin hyvin tällaiselle, joka ei todellakaan muista kukkia joka viikko kastella :P. Leikkokukat on helpompi muistaa, kun eivät yleensä viikkoa kauemmin edes elä, mutta nuo kuukaudesta toiseen täällä porskuttavat helposti unohtuvat. Jotenkin naamioituvat tuonne olohuoneeseen niin taidokkaasti, että pääsevät unohtumaan… Olen siis oivaltanut, että minulle sopivat parhaiten sellaiset viherkasvit, joiden pitää antaa kunnolla kuivahtaa kastelukertojen välillä – ei mitään ongelmaa tuon suhteen!

047

Olen muuten tykästynyt aivan hirmuisesti erityisesti näihin kahteen tauluun, jotka sain blogin kautta Deseniolta; sopivat mielestäni juuri tuohon olohuoneen kulmaukseen:

029

Palmuvehkan kaveriksi ostin viime viikolla Kodin Terrasta pullojukan. Ne on tosi kivan näköisiä, tullut ihasteltua säännöllisesti viime vuosina. Nyt vihdoinkin repäisin ja tein tämän kahdeksan euron hankinnan, heh! Ostin samalla reissulla mattamustan ruukun, sillä sellainen kaapistani puuttui ja jotenkin nyt silmää miellyttää tuollainen vihreä kasvi mustassa ruukussa. Täytyy kuitenkin vielä makustella, sopiiko juuri tämä pullojukka tähän ruukkuun vai pitäisikö siihen hankkia joku toinen (sen vuoksi se on vielä tuossa ruskeassa muoviruukussaan). Vai onkohan tuo musta ruukku liian jyrkkä kotiimme..? Mitä mieltä te olette?

059

053

Yksi ihastuttava viherkasvi on peikonlehti. Se hurmaa valloittavan huolettomalla olemuksellaan ja siihen törmääkin kodissa jos toisessakin – ei ihme! Olen vain miettinyt sen myrkyllisyyttä kissojen kannalta, mutta todennäköisesti jättäisivät sen palmuvehkan tavoin täysin rauhaan.

Huvittaisi laittaa kylpyhuoneeseenkin ripaus vihreää, mutta mikähän viihtyisi kosteassa, vain pienesti luonnonvalossa kylpevässä huoneessa? Moni viherkasvihan pitää kosteasta tilasta, mutta olisiko esim. rönsylilja sellainen, joka ei laittaisi pahakseen tuota luonnonvalon puutetta? Olen löytänyt tuosta monenlaista mielipidettä, joten en tiedä mikä on totuus… Kylpyhuoneessamme on nimittäin vain yksi pienehkö ikkuna ilta-auringon puolella. Olen kovin ihastunut Rönsylilja Bonnieen, kuva löytyy mm. Kotilieden sivuilta täältä. Aivan ihana! Miellyttää kovasti silmää ja sopisi varmaan kivasti kylpyhuoneeseemme.

Onko teillä viherkasveja kylpyhuoneessa tai kotona ylipäätään? Mikä on lempparisi?

032

pioni

Viimeiset pionikuvat tälle kesää. Haikeaa. Nämäkin on jo kuihtuneet, joten huomenna tilalle täytyy hakea kaupan kukkasia. Ensihätään poimin viikonloppukukiksi päivänkakkaroita, kauniita nekin.

skandinavisk

Koululaiset hankkivat uuden lukuvuoden alkajaisiksi uudet reput sekä penaaleihin täytettä. Minä hankin syyslukukauden alkajaisiksi Skandinaviskin Koto-tuoksukynttilän. Sopii syksyyn paremmin kuin hyvin, syksy on kotoilun aikaa.

koto

Miehen loma loppuu tältä erää, joten minulla ja pojallakin koittaa huomenna paluu arkeen. Sekin on haikeaa. On ollut ihanaa lomailla kolme viikkoa koko perheen kesken; arvokkaita hetkiä ♥. Muistan vielä miehen ensimmäisen loma-aamun ja pojan ilmeen, kun isikin oli kotona. Nousi sängystään seisomaan ja tokaisi iloisen yllättyneenä isäänsä osoittaen isi! Huomenna isi on töissä, kun heräämme. 

Lohduttavaa on kuitenkin se, että miehellä on ainakin yksi lomaviikko vielä pitämättä. Sen lisäksi käyttämätöntä isyysvapaatakin löytyy vielä kuuden viikon verran, sillä hän on pitänyt pojan synnyttyä vasta kolme. Miten teillä on isyysvapaat järjestetty – oletteko itse olleet kotona samaan aikaan miehenne kanssa vai oletteko olleet töissä? Olemme alustavasti suunnitelleet, että mies pitäisi nuo kuusi viikkoa kahdessa pätkässä ja lomailisimme samalla koko perhe. Koska isyysvapaat tulee käyttää ennen kuin lapsi täyttää kaksi, on nuo lomat lusittava ennen ensi toukokuuta. Passaa! :)

pioni

Kesäloma on tosiaan ohi, mutta tehtävälista ei kokenut mitään hurjaa lyhenemistä – kiitos useiden sadepäivien. Siitä kuitenkin viis! Kesäloma on vain kerran vuodessa ja silloin pitää lomailla ja lepäillä sekä kerätä energiaa talvea varten. Tuleehan noita viikonloppuja…
Mutta nyt mustikkarahkaa valmistamaan. Olen ottanut pienen spurtin ja ajattelin käyttää loputkin viimesyksyiset mustikkadesit ennen uusia. Leppoisaa sunnuntaipäivää!

117

Meidän aula on aina ollut jotenkin keskeneräinen tai siltä minusta itsestäni on ainakin tuntunut. Välillä olen saanut sen kivan näköiseksi, mutta sitten taas hetken päästä olen ajatellut vain että plääh. Säännöllisin väliajoin olen ollut tyytymätön aulaan, se on aina ollut liian jotain. Vaihtelevasti liian sekava, liian romanttishenkinen tai liian täynnä. Kotimme tiloista selvästi haasteellisin sisustaa ja kalustaa, se kun on lähinnä läpikulkutila. Silti haluan sen näyttävän kivalta, sillä se ja eteinen ovat ensimmäisinä kotiin tultaessa vastassa. 

Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että olen ratkaissut aulan ongelman ja kalusteet ovat löytäneet omille paikoilleen. Toivottavasti tämä fiilis nyt säilyy! Kaikki lähti oikeastaan liikkeelle siitä, kun löysin kivan blogiyhteistyön kautta aulaan uudet seinävalaisimet (postausta tulossa myöhemmin, kuvissa näkyy näistä kuitenkin jo yksi); olin ihan kyllästynyt entisiin, sillä ne olivat alkaneet näyttämään niin kovin maalaisromanttisilta. Tämä tervetullut muutos lähti siis liikkeelle valaisimista. Ne toimivat voimakkaana töytäisynä siihen oikeaan, kaipaamaani suuntaan! Aulan kokonaisesittelyä on luvassa tässä syksymmällä, kunhan saamme tilan valmiiksi asti.

133

Aulaprojekti muodostui entistä haasteellisemmaksi, kun en millään saanut Covon Latva-seinänaulakkoa sinne istumaan: monelle seinälle sitä yritimme, mutta ei! Jouduin erittäin harmistuneena myöntämään, että olin tehnyt virheostoksen. Joku, jota olin pitkään haaveillut ja ihastelen monessa paikassa edelleen, ei istunutkaan meidän omaan kotiimme. Ajattelin, että jos saan sen myytyä, voin miettiä jotain muuta ratkaisua. Niinpä lähetin naulakon uuteen kotiinsa ja aloin miettimään naulakkoratkaisua Muuton Dotsien ympärille; niitä kun löytyi pari kipaletta jo valmiina. Tilasin niitä muutaman lisää ja tänään ne pääsevät paikoilleen. Kolme siellä seinällä asti jo onkin, mutta pojan nälkä keskeytti puuhastelut :).

146

Ihanaa, kun huvittaa taas puuhastella sisällä jotain muutakin kuin niitä ainaisia kotitöitä! Se on lähestyvän syksyn ansiota. Sillä vaikka kuinka hokee, että nyt on vasta elokuun ensimmäinen päivä, ei luonto kuuntele. Puiden lehdet ovat jo kovasti kellastumaan päin. Kaikista näistä asioista innostuneena ajattelinkin, että tänään meillä vietetään tunnelmallista koti-iltaa. Luvassa on terassilla istuskelua, saunomista sekä Kadonnut-sarjan jännittävä, viimeinen jakso. Näiden kaikkien kruununa luonnollisesti paljon kynttilöitä! Tunnelmallista lauantai-iltaa teillekin!

aula