Kävimme viime viikolla pojan kanssa vierailulla Valkoisen Harmajan Suvin luona. Tämä koti on varmasti monelle teistä blogimaailmasta entuudestaan tuttu, mutta tässä muutama minun ottama kuva tästä kauniista kodista. Napsin kuvat suht nopeasti Suvin valmistellessa meille pieniä kahvi- ja jäätelökestejä. 

Olen viime kuukausina makustellut jotain isompaa hyllykokonaisuutta (sellaista, johon saisi myös telkkarin) olohuoneeseemme ja senpä vuoksi Suvin perheen olohuoneen yhteydessä oleva hyllysyvennys kiinnitti huomioni:

Näin samalla, miltä heidän uudistunut, marmorinen välitilansa näyttää ja se oli kyllä tosi kaunis! Samoin kuin makuuhuoneen seinien uusi sävy, jota oli ihana päästä silmäilemään näin kuvien ulkopuoleltakin. Tosin hyvin todellisena Suvi on saanut sävyn näkymään kuvissaankin!

valkoinenharmaja

Eteisen lipastolla oli kätevä säilytin, joka pitää varmasti tehokkaasti pientavarat sisällään tai ainakin ne saa nopeasti siihen siirrettyä ja tason näin siivottua. Tämä meiltä puuttuu edelleen ja nytkin näyttää eteisen lipastolla majailevan niin lompakoita, avaimia, kännyköitä kuin aurinkolasejakin… 

Poika tykästyi Eamesin keinutuoliin ihan valtavasti ja istuikin siinä vähän väliä. Mitoiltaan kuin tehty hänelle ja hän sai siinä omatoimisesti melkoiset vauhdit; ominaisuus, joka taisi juurikin eniten niitä plussapisteitä häneltä kerätä :). 

Oli tosi mukava jutella Suvin kanssa mm. blogijuttuja! Lähes missä tahansa harrastuksessa tai työssä kaipaa vertaistukea ihmiseltä, joka tietää tarkalleen, mistä puhutaan. On hyödyllistä saada toisen ihmisen näkökulmaa omaa mieltä askarruttaviin seikkoihin, se usein avartaa omaakin näkemystä. Ja juuri näitä asioita koin kyllä rupattelutuokiostamme saavani! Seuraavaa kertaa odotellessa! :)

176

Tänään pääsemme kurkistamaan Kokkolassa asuvan kaverini perheen kotiin ja samalla herätämme henkiin pitkään hiljaisena olleen Lukijan kotona -postaussarjan!

170

Kyseessä on yksikerroksinen omakotitalo, jossa on lähes 160 neliötä. Talo on rakennettu vuonna 2007 ja sitä asustavat Annen ja miehensä Matiaksen lisäksi heidän pian 2-vuotias tyttärensä Linnea sekä 8-vuotias koiraherra Dingo, jonka tapasittekin jo Koiramaiset maanantaiterkut -postauksessani.

nurkkaus

151

Kodin esineiden ja huonekalujen lomasta löytyy myös itsetehtyä ja -tuunattua. Ihastuin olohuoneen betonipöytään sekä mäntyiseen kaappiin, jonka Anne on maalannut päältä mustaksi ja sisältä valkoiseksi. Ihana lopputulos!

keinutuoli

141

156

Mun pitkäaikainen päähänpinttymäni sai tästä kodista vain lisäpotkua: vaaleanharmaat sohvat ♥

pic

Puhelimme Annen kanssa, että miten sitä aina toisen kodissa kiinnittääkin huomiota sellaisiin asioihin ja yksityiskohtiin, joita ei omassa kodissa ole. Esim. kahvitellessamme minä oivalsin, kuinka mukavaa olikaan istua pöydän ääressä teetä hörppimässä ja siinä samalla katsella ulos tielle! Ohiajavia autoja, lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä… Meidän omasta ruokailutilasta kun näkee vain takapihalle. Tai toiseen suuntaan istuessa keittiöön :).

keittiö

Linnean huone on kaunis pienen tytön huone. Vaaleita sävyjä ja tyttömäisiä juttuja.

tytön huone

196

Terassille on viritetty tunnelmavalot pimeitä syysiltoja varten:

terassi

Takapihalta löytyi myös yksi katseenvangitsija lisää: lasipalatsi! Kuvitelkaa tuo täyteen kynttilänvaloa ja katossa roikkuvia tunnelmavaloja, astioiden kilinää, iloista puheensorinaa ja äänekästä naurua, lämpimiä vilttejä ja lampaantaljoja sekä hyvää ruokaa & juomaa. Aika täydellinen illanistujaispaikka vai mitä!