>

Pikkuhiljaa varmasti kodissa jos toisessakin on tai ainakin alkaa olla jouluvalmistelut käynnissä.
Lahjojen hankintaa, joulukorttien kirjoittamista, kodin sisustamista jouluun, joulutorttujen ja piparien leipomista, lahjojen paketointia… Jouluvalmistelut mielessä aloinkin selaamaan viime jouluun valmistautumistamme ja tässä muutamia paloja blogiinkin.


Ensimmäinen joulu uudessa kodissa jää varmasti aina mieleen ainutlaatuisena, kaikki oli niin uutta ja kaikkea piti kokeilla, mm. kuusen sijoituspaikka mietitytti :)

Meidän kuusesta on tullu muutamia kysymyksiä, tästä postauksesta selviää vastaukset.
Kuusi näyttää jotenkin pikkuruiselta isojen ikkunoiden välissä :D. Ei myöskään uskoisi tähtien halkaisijaksi 110 cm kun ne laittaa näin isoihin ikkunoihin…

Eikä se sitten ikkunanurkkaukseen jäänytkään, vaan tähän keskeisemmälle paikalle, josta se näkyy moneen suuntaan:

Näiden viimevuotisten kuvien myötä,

>

Nimittäin kissanminttubileet! Ne on käynnissä meidän eteisessä, leluhiiret saa kyytiä! Hieroin kisujen leluihin pitkästä aikaa kissanmintturuohoa ja oi miten nuorempi villiintyi ja meuhkaa nyt tuolla kenkien seassa :D. Vanhempi on liian ylpeä näyttääkseen innokkuuttaan, parisen villikohtausta sai ja se oli siinä :).



Kuusikin sai tänään koristeet ylleen. Ihanaa muuten, että on koristeita, jotka miellyttää joulusta toiseen! 
Taka-ajatuksenahan olikin se, että nyt ku kuusessa on koristeet, väsytän kisut kissanmintulla, jolloin kuusi ei jaksa kiinnostaa ;)



Vihreässä kuusessa varsinkin valkoiset ja hopeiset koristeet näyttää kauniilta! <3

Nyt popcornit paukkumaan ja Big Brother -finaalin pariin.
Huomiseen!

>

Juu eli nyt se on julkisesti paljastettu, meillä on jo joulukuusi sisällä :D
Varoittelin miestä jo etukäteen et tänä vuonna kuusi koristaa olohuonettamme hieman kauemmin ja niin kävi! Mielestäni on aika kova homma kaivaa kuusi varastosta ja koota ja koristella se yhden vaivaisen viikon takia, joten nyt nautimme siitä ainakin kolme viikkoa!
Joissain kodeissa kuusi (lähinnä aito kuusi) tuodaan sisälle jouluaattoaamuna, meillä lapsuudenkodissa kuusi koristeltiin aatonaattoiltana. Lapsuudenkodissa oli aina aito kuusi <3. Jouluaattona on paljon muutakin kivaa hommaa, joten mielestäni parempi ajoittaa kuusitouhut johonkin toiseen päivään, jolloin niistä voi nauttia ajan kanssa. Vaikka sitten tähän joulukuun alkupuolelle, hih! Mutta toki joka perheellä on ne omat tapansa ja perinteensä.
Tänään muuten enää kaksi viikkoa jouluaattoon, hui miten aika rientää!



Niin ja onhan meillä kaksi kappaletta kuusen alla patsastelijoitakin, joita pitää totutella kuuseen hyvissä ajoin (kai sen voi tälläkin verukkeella selittää??). Tosin miukumaukut tuumas et pelkkä joulukuusi valoineen on totally boring mate!, et taitavat koristeita (tassuteltavaa) odottaa hekin… Eli kuusi on siis vielä koristelematta, mutta lähipäivinä saanee koristeitakin ylleen.
Lähipäivien tavoitteena on myös joululahjojen ostoa, lahjojen paketointia ja niiden joulukattausten suunnittelua. Ihania puuhasteluja siis!


Eilen olin ulkoiluttamassa mm. tätä:



Siitä johtuen olo on hiukan:



Loppuilta sujuukin Big Brother -maratonin parissa! Huomista finaalia innolla odotellen ;)


Rentoa lauantai-iltaa!