Tässä nyt tämä jatko-osa aamupäiväiselle postaukselleni eli lisää jouluaaton tunnelmia!
Joulukirkon jälkeen suunnattiin meidän kotiin jatkamaan jouluaaton viettoa. Ulkona jo hämärsi, sisällä oli kiva tunnelmoida.
Ensimmäisenä aloimme valmistamaan jouluateriaa, mikä olikin helppoa kun kaikki oli valmiina :). Ruuat vain uuniin ja pöytään herkuttelemaan! Sillä välin kun ruuat oli uunissa, ehdin ottaa muutaman kuvan:

Jouluaaton lähestyessä meidän kuusi vaihtoikin vielä paikkaa ikkunanurkkaukseen. Muitakin pieniä kalustesiirtoja tapahtui olohuoneessa. Mm. divaani siirtyi tuohon, missä joulukuusi alunperin oli. Näin olohuoneesta tuli hiukan tasapainoisempi kokonaisuus silmissäni.

Tämä kuva on yks mun lempparikuva tältä jouluaatolta :). Hopeisen enkelin olen vuosia sitten saanut äidiltäni.

Jouluaterian jälkeen täytyi tietysti hiukan levähtää ennen lahjojen jakamista ;). Pienen tuokion jälkeen päästimme tontun (veljeni) touhuamaan!

 

Aivan ihania ja tarpeellisia lahjoja saatiin miehen kans molemmat! Lahjoja ihastellessa menikin tovi ja lopun joulun ajan oltiin ihan ku tää kaksikko:

 

Niin ja kuului meidän aattoiltaan myös käväisy vanhassa kaupungissa, alkaa olla perinne sekin! Siellä sammutetaan jouluaattoiltana kaikki katuvalot ja asukkaat luo kauniin tunnelman soihtujen, ulkotulien ja kynttilöiden avuin. Kaunista ja tunnelmallista, siellä käydessä lähes kuulee wanhan joulumusiikin soivan! Se täytyy joka jouluaatto kokea :)

Voi olispa pian taas joulu, haluaisin elää tässä tunnelmassa aina!
En siis millään haluaisi luopua tästä joulun tunnelmasta, joulun riisuminen kodista ahdistaa. Toisaalta joulun esilläpitäminenkin ahdistaa, se muistuttaa koko ajan että joulu on ohi.
Nuorempana lähestyvä vuodenvaihde piristi, sitä ja uuden vuoden kemuja alkoi heti joulun jälkeen odottamaan innolla. Nyt on toisin, taidan olla vanha…


Muut tekee jo vuodenvaihteen suunnitelmia, minä muistelen vielä joulua… ;D
Haluan siirtää joulumuistoja tänne talteen, muuten en enää myöhemmin niin tarkkaan muistaisi miten se joulunaika vietettiinkään.
Meidän jouluaatto käynnistyi perinteiseen tapaan aamusaunalla!
Ja jouluna saunotaan luonnollisesti joulunpunaisten kynttilöiden loisteessa :)

Saunomisen jälkeen valmistautumista juhlapäivään ja laittautumista juhlalookiin, ilman suurempia kiireitä. Siinä samalla siivoilin viimeiset sotkut keittiöstä ja katoin pöydän valmiiksi jouluaattoateriaa odottamaan. Mies kävi sytyttelemässä ulos kynttilöitä; olin jo aiemmin laittanut etupihan portaille erikokoisia lyhtyjä, joissa paloikin sitten kynttilät koko joulun ajan.

Joulupöydän kattauksestani tuli taas hyvin yksinkertainen :). Luulen, että johtuu pitkälti tuosta V&B:n astiastosta etten halua pöytään mitään ylimääräisiä härpäkkeitä. Lautaset on niin kauniit ettei mikään saa viedä huomiota niiltä :). Kahdeksan palavaa Kivi-tuikkua toi kattaukseen sen pienen pisteen iin päälle. 
Pidän siitä, että pöydässä on hiukan tyhjää tilaa, ruokailu itsessäänkin on siten helpompaa. Tarjoiltavat meillä oli viime vuoden tapaan keittiön tasoilla, josta jokainen haki ja kokosi oman annoksensa. Ainoastaan juomat oli pöydässä. 
(Yksi paikka on tyhjänä luonnollisesti siksi ettei joulupöydässämme ollut tänä jouluna kuin viisi henkilöä.)

 

Uudet Iittalan pellavalautasliinat pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön jouluaattona:

 

Pian joulurauhan julistuksen jälkeen lähdimme miehen vanhempien luo ”kevyelle” jouluaaton lounaalle. 

 

Miehen vanhempien luota löytyi sekä tällainen söpö pikkukuusi:


Että isompi kuusi:

Jätimme lahjat kuusen alle ja lähdimme minun vanhempien kanssa joulukirkkoon.

Kuvia on niin paljon, että jatkuu seuraavassa numerossa ;D

Aatonaatto täyttyi pienistä kodin viimeistelypuuhista.
Odotin amarylliksen aukeamista, mutta vieläkään sitä ei ole tapahtunut. Pikkuriikkisen on kyllä jo auki, taidan saada nauttia sen kauneudesta viimeistään uuden vuoden paikkeilla :) 


Kukan mukana tullut muoviruukku oli sopimaton omien ruukkujeni sisään, joten laitoin amarylliksen lasimaljakkoon muutaman helmen kera:

 

Jouluaaton odotus ja jännitys tais tarttua erääseen toiseenkin…


Välillä haukattiin joulukuusta, välillä lahjapaketin nurkkaa…


Kun tarpeeksi tiukasti komennettiin, täytyi mennä jäähylle… Pariksi sekunniksi…


Mies tuli aatonaattona aiemmin töistä kotiin ja lähdettiin tekemään joulun ruokaostokset. Oli siellä muutama muukin, joten ehkä ensi vuonna hoidan ruokaostoksetkin hyvissä ajoin…

Kauppareissulta kotiuduttuamme loppuilta vierähtikin keittiössä puuhastellen ja joulumusasta & tunnelmasta nauttien.


Tein herkullista rommirusinarahkaa, joka vei kielen mennessään! Taidan tehdä siitä jokajouluisen tradition, niin hyvin se sopi jälkiruuaksi joko yksinään tai luumukeiton lisukkeena. Leivoin myöskin mureita minttusuklaakeksejä sekä valmistin miehen äidin reseptillä ihanan raikkaan Waldorfin salaatin


Illalla oli aika ottaa kinkku pois uunista, laittaa se esille ja koristella. Nämä kuuluu miehen tehtäviin. Yleensä kinkkulautanen koristellaan meillä salaatinlehdillä, omenaviipaleilla sekä tummilla viinirypäleillä.



Tämä ei suinkaan ollut kokin janojuoma, vaan tämä minipullo oli rommirusinarahkaa varten :)

Seuraavana aamuna herätessä olikin jo jouluaatto, aaton tunnelmia luvassa huomenissa!


Jokos ruudun sillä puolen on koittanut paluu arkeen?

Mukavaa arkeenpaluuta ja meille muille puolestaan rentouttavaa lomanjatkoa :)