Näin kirjoitti anonyymi, joten tässä sekä hänelle että mahdollisesti muillekin kiinnostuneille muutama kuva viime viikonlopulta. Ihan koko aikaa en kamera kädessä kulkenut, lähinnä huoneeseemme saavuttuamme kuvia otin.
Mietimme etukäteen myöskin kylpylälomavaihtoehtoa, mutta päätin sitten että haluan yhdistää viikonloppuun myös shoppailun, joten kylpylä jäi pois laskuista. Kylpylälomalla kun on se vaara, ettei sieltä kylpylästä kaiken maailman hoitojen parista malta poistua mihinkään ;)
Niinpä varasimme Oulun keskustasta kivan, hieman paremman luokan superior-huoneen saunalla ja poreammeella varustettuna. Hemmottelupakettiin kuului myös kuohari, suklaata ja kolmen ruokalajin illallinen.
Joku oli lisäksi pyytänyt huoneeseen pientä synttärirekvisiittaa (ja se joku en ollut minä ;))
Oli niin ihana tulla kaupoilta hotellille rauhoittumaan ja hieman lepäilemään. Mulla hajos molemmista kengistä pohjat ostoksilla ollessamme :D, joten aikamoisen tehokasta shoppailua tais olla. Vanhat kengät jäi liikkeeseen tuhottavaksi ja uudet lähti tilalle.
Lämpimissä poreissa ja saunassa rentoutui ihanasti suklaata ja kuohuviiniä nautiskellen.
Ehkä pieni miinus tulee tästä suihkusysteemistä… Suihkussa ollessaan täytyi siis seistä ammeessa :D (onneksi kotona ei ole näin…)
Sitten hiukan valmistautumista iltaan ja illalliselle Toreroon.
Meidän menuun kuului pehmeä savupaprikakeitto yrttileivällä, kanaa miekassa kahdelle ja lämmin suklaakakku vaniljajäätelöllä. Tuon jälkeen jaksoimme juuri ja juuri kävellä lähiravintolaan ystäviämme tapaamaan, terkkuja vain heille: Olo on jo helpottanut! :D
Ruokakuvista tuli liian tummia, mutta olkoon.
Sunnuntaiaamuna saimme nauttia runsaasta ja monipuolisesta aamiaisesta auringonpaisteisessa Oulussa. Tosin olo ei ollut niin levännyt kuin olisin halunnut: taas ne tyynyt!!! Eikä vika ole minussa, sillä mieskin moitti niitä. Aivan kuin jauhosäkit nyt jo kolmannessa hotellissa puolen vuoden sisällä… Ei se auta tästä lähin ku ottaa omat tyynyt mukaan!
Aamiaisen jälkeen vielä saunomista ja pienet päikkärit, sillä meillä oli myöhäisempi check-out. Sitten kotia kohti murmeleiden luo <3
Tällainen pieni hemmotteluviikonloppu meillä!
Kiinnostaako teitä lueskella näistä minilomistamme jatkossakin?










