Ihan ensimmäinen asia, jonka ostin vauvallemme, on tämä kuvassa näkyvä valkokantinen kirja. Kipaisin Suomalaiseen Kirjakauppaan jo syyskuussa (ennen Mallorcan matkaamme ja pohjeluuni murtumaa); ensimmäisellä kerralla ainoastaan katsastin valikoiman ja seuraavalla reissulla uskaltauduin jopa jo ostamaan kirjan. Koko ajan ympärilleni vilkuillen, ettei kukaan tuttu vain näe mitä ostan… Tekosyykin oli valmiina mielessä, jos näin olisi käynyt! :D

Koska emme vielä tiedä, kumpi pienokainen meille suodaan, valitsin tällaisen neutraalin värisen kirjan. Suurin osa oli tosiaan vaaleanpunaisia ja -sinisiä… Tykästyin kirjan ulkonäköön; Minna Immosen kuvitukset ovat usein mieleeni.
En ole vielä uskaltanut kirjata kirjaan sanaakaan, mutta ehkä pikkuhiljaa..? Kirjaan kun on mahdollista kirjoitella muistoja myös odotusajalta. Kivoja juttuja, mm. ”Vanhempasi tutustuivat toisiinsa…” ja ”Vanhempiesi tavallinen päivä ennen sinua…” Siellä on myös paikka vanhempien kuvalle ennen odotusta sekä kohta, johon voi laittaa talteen ensimmäisen ultrakuvan ja vaikka mitä muuta kivaa!
Kirjassa voisi olla kyllä tyhjiäkin sivuja, jonne kirjoitella muistiin näitä odotusajan tuntemuksia ja sattumuksia, esim. miten odotus käy toteen tulevalle isälle unien ja unissaanpuhumisten myötä :D. Ne täytyy kyllä ehdottomasti kirjata jonnekin ylös ennen kuin unohtuvat!

Tämä vauvakirja on ollut mulle ihan ehdoton hankinta, sillä yksi mun rakkain aarteeni kautta aikojen on tämä oma vauva-ajan kirjani, jota äiti ahkerasti ensimmäisinä vuosinani täytteli. Mies auttoi eilen kaivamaan kirjan kaapista, jotta pääsin sitä selailemaan ja lueskelemaan. Joka kerta siitä seuraa kyyneltulva, niin kauniisti äiti on esikoislapsestaan kirjoittanut.

Lähes joka tarinassa esiintyy tai ne ainakin päättyvät sanoihin ”olit kiltti tyttö” tai ”on se niin kiltti tyttö”. :D


Omaa päivänsädettämme odotellen <3.
Kirjan välistä löytyy myös muutamia tallessa säilyneitä onnittelukortteja, joita saimme synnyttyäni sekä ensimmäisinä syntymäpäivinäni.

Toivottavasti koittaa se aika, jolloin saan täyttää tätä meidän vauvakirjaa ja toivottavasti osaan täyttää sen yhtä kauniisti kuin äitini, jotta lapsellemme jää siitä yhtä rakkaat ja lämpimät muistot. Tässä meidän vauvakirjassa seurataan lapsen elämää aina ensimmäiseen kouluvuoteen saakka, joten on siinä pientä projektia :).

Onko teillä tallessa vastaavia aarteita?