Kun lokakuussa jaoin raskausuutisemme täällä kanssanne, sain valtavasti lämpimiä onnentoivotuksia. Niiden joukossa blogiystäväni J:n onnitteluunsa liittämä ihana Anna-Mari Kaskisen runo, joka oli minulle uusi tuttavuus. Tuo runo on tässä raskausaikana ollut mielessäni aina silloin tällöin, voimistuen erityisesti viime päivinä.
Sinua en tunne,
vain hiljaa aavistan
sen täydellisen ihmeen,
sen lahjan valtavan.
Sinua en tunne,
vaan tunnen kuitenkin.
Luot sydämeeni valon
kuin tähti loistavin.
Sinua en tunne,
vaan valtaat maailman.
Et arvaa kuinka paljon
sinua odotan.
Meidän lankalauantaimme muodostui hieman erilaiseksi tänä vuonna. Kokolla vierailun sijaan katselen huhtikuisia pääsiäismaisemia synnytysosaston ikkunasta. Aamupäivällä kotona kävi trulleja ihan jonoksi asti ja itse säntäilin sinne tänne sairaalakassia täydentäessäni – saapa nähdä, mitä kaikkea oleellista huomaan puuttuvan…
Vielä ei mitään sen kummempaa edistystä ole tapahtunut ja olenkin varautunut useamman päivän sairaalassaoloon. Hieman täytyy vauvelia hätistellä, hän kun ei näytä minkäänmoisia merkkejä halustaan siirtyä masun tälle puolelle :). Olo on toistaiseksi kuin hotellissa läppärin ja telkkarin kera, käytävältä leijailee jo herkullinen päivällisen tuoksu… Ainoastaan muista huoneista silloin tällöin kantautuvat vauvojen itkut palauttavat todellisuuteen. Mitä suloisuuksia täällä näkyykään siellä täällä, niin pieniä kääröjä! <3
Tällaisia pääsiäiskuulumisia siis täältä! Saapa nähdä, kuoriutuuko tästä mun alkuraskaudessa veikkaamastani vappupallosta sittenkin pääsiäispupunen <3.