Onnenhetkiä aamutuimaan

Aurinkoista lauantaipäivää! En tiedä uskaltaako tätä ääneen edes mainita, mutta tänne kirjoittaminenhan ei sitä ole, joten hehkutan, että pojallamme on ihana viikonloppurytmi! Hän nukkuu viikonloppuaamuisin selvästi arkiaamuja pitempään. Hassua, mutta totta! Tänäkin aamuna kuului äiiti vasta vartin yli kahdeksan.

Oli niin mukavaa nousta koko perhe yhdessä uuteen päivään. Sytyttelin heti keittiöön mennessäni pöytäkynttilät ja pallovalot; oli niin tunnelmallista, että oli pakko kysyä mieheltä, haittaisiko pieni joulumusiikkituokio :D Silmiään pyöritellen suostui ja niin Michael Bublén pehmeä ääni sulostutti aamiaishetkeämme.

kynttilät

Terassilasit olivat kivan huuruiset, joka sai terassin näyttämään ihan erilaiselta. Oli heti pakko napata kuva tuosta näkymästä, jota aamiaispöydästä käsin katselin. Terassi valmiina talveen -postauksestani tutut lampaantaljat ovat edelleen terassilla. Tykkään niistä niin kovasti, etten halunnut pinota niitä mihinkään nurkkaan kaverilleni palautusta odottamaan, vaan saavat ihastuttaa näillä paikoillaan siihen asti.

017

Heti aamiaisen jälkeen suunnistimme uimahallille vauvauintiin. Vaikka poika ei mikään vauva enää olekaan, niin siirrymme perheuinnin puolelle vasta muutaman viikon kuluttua. Tänään oli kyllä niin erityisen mukava uintikerta! Aina poika on nauttinut uintireissuistamme ja se onkin syy, että olemme tätä harrastusta jatkaneet, mutta tänään hän otti taas ihan uuden edistysaskeleen. Esim. sukellettaessa hymyili erittäin leveästi ja hihkui, ennen ollut kasvot ihan peruslukemilla. Tänään hän myöskin innostui ihan eri tavalla altaan reunalla olevasta pikkutuolista. Kun nostin hänet tuoliin istumaan ja pyysin sukeltamaan luokseni, teki sen heti aivan innoissaan, kun aiemmin on puristanut tuolin käsinojia rystyset valkoisina! Toistimme tuon ainakin viisi kertaa ja joka kerralla hän sukelsi hieman syvemmälle. Ja se ilme siinä tuolissa istuessa, ennen kuin tiputti itsensä veteen – se on niin elävänä mielessäni. Siinä oli sellaista intoa ja pidäteltyä riemua, että en ole aiemmin sukellettaessa sitä nähnyt. Tuollaisen oman lapsen riemun todistaminen noin läheltä tuo itselle kyllä niin hyvän mielen, ettei sitä osaa sanoin kuvaillakaan!

lasiterassi

Mua niin naurattaa meidän kattimatit! Vanhempi ei ole moksiskaan näistä terassin lampaantaljoista; nukkuikin yhtenä päivänä taljakasan päällä pienen tovin. Tämä toinen taas suti laminaattiin niin kivat viirut että huhhahhei! Meidän aina niin kovin rohkea matikainen on löytänyt jotain äärimmäisen pelottavaa: lampaantaljan :D. Huomaa tuo peppu matalana ja silmät lautasen kokoisina -asento tuossa kuvassa – se kertoo kaiken! Uskaltautui sentään samaan tilaan mokomien ryökäleiden kanssa…

Leppoisaa lauantaita teille! Olen ihan fiiliksissä – joulun kohokohtaan eli jouluaattoon on tasan kaksi kuukautta! ♥

Comments

  1. 24.10.2015 / 19:50

    Voi ihana joulun odottaja sinä ♥ Arvaapa, mä söin tänään pipareita..! :)

    • 25.10.2015 / 13:23

      <3 Voi arvaappa, minä ostin pipareita perjantaina ja silloin niitä myös maistoin :D. Mies niin kovin yritti hokea, että syö vasta jouluna, mutta niin vain eilen iltateen kanssa herkutteli :D.

  2. SatuKoo
    24.10.2015 / 21:59

    Glögiä oli jo pakko ostaa kaupasta :D

    Ihana tuo lampaantaljoja kammoava matikainen :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.