Viime kesänä (lähes päivälleen vuosi sitten) kirjoittelin Matkalla vauvan kanssa -postauksen, nyt saimme matkustaa hurmaavan yksivuotiaamme kanssa! Voin rehellisesti myöntää, että matka jännitti: lähinnä automatkaosuus. Kokkola-Turku -väli kun on noin 450 km, niin kyllä siinä ehtii pitkästyä kerran jos toisenkin ;). Viime maaliskuussa kävimme lomailemassa Tampereella ja Vaasassa, tuo Kokkola-Tampere väli on ollut siis pisin automatka, jonka olemme poikamme kanssa (ennen tuota viimeviikkoista lomaamme) matkustaneet.

Parhaat lähtökohdat lomalle on, kun ottaa erittäin rennon ja humoristisen asenteen eikä aseta minkäänmoisia aikatauluja. Ja ennen kaikkea: pitää odotukset mahdollisimman matalalla :D. Etukäteissuunnitelmia on tavallaan turha tehdä, koska mitään ei juurikaan voi aavistaa. Etukäteissuunnittelua kannattaa tehdä vain siten, että jos sattuu käymään näin, on hyvä olla mukana tuo ja tuo jne. Esim. heinäkuun alun Oulun reissullamme opimme, että seuraavalle matkalle molemmat vanhemmat pakkaavat korvatulpat mukaan. Jos tulee huono yö, nukumme vuoroissa korvatulpat korvissa ja toisen nukkuessa toinen rauhoittelee lasta. Kun on olemassa valmiina hyvä suunnitelma, on suuri vaara, ettei sitä tarvitsekaan toteuttaa – ei tarvinnut meidänkään! Poika nukkui matkalla kaikki kolme yötä hyvin: kahtena ensimmäisenä yönä heräsi kerran ihmettelemään, kolmannen porskutti päästämättä pihahdustakaan.

Mutta palataanpas siihen automatkustamiseen… Lähdimme keskiviikkona kotoa hyvissä ajoin, jotta tien päällä ei tulisi kiire ja voisimme kaikessa rauhassa pysähdellä niin monta kertaa kuin tarve vaatii. Olin varautunut kolmeen pysähdykseen, selvisimme kahdella! Lähdimme matkaan aamupäivästä ja poika nukahti autoon jo kotikaupungissa autoa tankatessa :D. Hän heräsi noin puoli tuntia ennen Vaasaa, johon olin mielessäni kaavaillut ensimmäisen tauon. Lounastimme Pancho Villassa, pojalle meillä oli purkkiruokia mukana. Purkkiruokien lisäksi hän naposteli matkalla mitä milloinkin, missä satuimmekaan pysähtymään. Pancho Villan pysähdykseen saimme aikaa kulumaan puolitoista tuntia ja se sattui juuri sopivasti pojan normaaliin lounasaikaan. Matka jatkui ja minä siirryin takapenkille pojan seuraksi.

Ajan pelaaminen on avainasemassa tässä, jos lapsi ei suorastaan rakasta autossa matkustamista hereillä ollessaan. Automatkoja ajatellen olin pyytänyt pojan ihanan tyttöystäväehdokkaan leluja lainaan. Kassi täynnä uusia leluja, oiii oiii kuului turvaistuimesta useita kertoja! Annoin leluja pojalle yksitellen ja jokaista tutkimme piiitkään ja hartaasti sekä leikimme niillä erilaisia leikkejä niin kauan, että kiinnostus lakkasi. Sitten sama seuraavalla lelulla ja taas seuraavalla… Aika iisisti hurahti sata kilometriä lelujen maailmassa, myöskin kirjoihin ja ikkunanäkymiin sai kivasti huomion kiinnitettyä. Sitten olikin pienen välipalan aika. Olin ottanut mukaan pientä purtavaa, jota oli helppo syödä autossa. Taas hurahti kymmeniä kilometrejä, kunnes uni vei voiton. Poika heräsi hieman ennen Raumaa. Olin itsekseni miettinyt, että toinen pysäkki olisi Porissa, mutta ohi mentiin kuorsaten ja Raumakin ohitettiin. Hieman Rauman jälkeen pysähdyimme huoltoasemalle kahville ja pojan päivälliselle.

Alle sata kilometriä määränpäähän, ei paha. Minä hyppäsin ratin taakse ja mies siirtyi pitämään pojalle seuraa. Viimeiset 20 kilometriä olivat aika nihkeitä, mutta pääsimme perille mielestäni todella pienellä vaivalla. Suurin jännitysmomentti oli ehdottomasti parkkipaikan löytäminen terminaalialueelta, voi mamma mia sentään! Kaikki mahdolliset parkkialueet aivan täynnä ja kun yksi paikka sattui jostain vapautumaan, oli siinä heti kärppänä joku autonsa kanssa. Mulla oli kyllä plan B: minä ja poika menisimme valmiiksi terminaaliin ja mies jäisi odottamaan laivamme saapumista satamaan. Turkuun jäävien matkustajien myötä vapautuisi ainakin reilusti parkkipaikkoja, mutta ei onneksi tarvinnut odottaa niin pitkään, vaan saimme parkkipaikan jonkin aikaa alueella pyörittyämme. Muistiin seuraavaa kertaa varten: parkkihallipaikan ennakkovaraus, niitä paikkoja kun ei siellä hirmuisesti ole.

Olen aina ollut aika tarkka pojan ruoka- ja uniaikojen suhteen, haluan pitää ne päivästä toiseen samoina. Uskon vahvasti, että se on suurin syy siihen, että poika on aina niin tyytyväinen. Hänen ei tarvitse liikkua missään nälkäisenä eikä väsyneenä. Matkalla pyrimme noudattamaan samoja ateria-aikoja ja onnistuimmekin erittäin hyvin, ne tulevat jo niin takaraivosta ja päivän ohjelmaa tulee automaattisesti suunniteltua niiden pohjalta. Jos lounas tai päivällinen jonain päivänä hieman lykkääntyivät, annoin pientä hedelmävälipalaa odotellessa. Uniajat vaihtelivat matkalla, mutta se on pienempi paha. Ei ole väliä, käykö yöunille yhdeksältä vai yhdeltätoista, kunhan vain saa riittävästi unta sekä päivällä että yöllä. Ensimmäisenä iltana poika nukahtikin yöunille vasta 23.30, toisena iltana 22.30 ja kolmantena 21.45. Nyt kotona olemme jo päässeet takaisin normirytmiin ja yöunille käydään taas tuttuun tapaan klo 20.30. Tuollainen nelipäiväinen matka erilaisine unirytmeineen ei siis vaikuttanut kotiinpaluun jälkeen kuin yhtenä iltana (tuolloin poika nukahti vasta kymmeneltä); olin varautunut tuttujen kokemusten perusteella johonkin paljon pahempaan.

Matkan ensimmäisen yön vietimme Viking Gracella, toiseksi yöksi olimme varanneet huoneen Turun Scandic Juliasta. Hetken mielijohteesta päätimme vielä jatkaa lomaa ja suuntasimme kolmanneksi yöksi Tampereelle: hotelliksi valikoitui tällä kertaa Scandic Tampere Station. Emme omista matkasänkyä, vaan varaamme sellaisen aina hotellista. Lähes kaikki hotellit tarjoavat matkasängyn/pinniksen ilmaiseksi muun majoituksen yhteydessä. Se kannattaa kuitenkin aina huonevarauksen yhteydessä jo mainita (eikä vasta saapumisen yhteydessä), sillä matkasänkyjä on hotelleissa luonnollisesti rajoitetusti.

Ajoitimme ajomatkan Turusta Tampereelle pojan päiväuniaikaan ja poika nukkuikin lähes koko matkan! Heräsi vasta noin 10 kilometriä ennen Tamperetta. Päätimme suunnistaa ensimmäisenä Särkänniemeen, vaikka sadekuuroja aina silloin tällöin tulikin. Kävimme siellä heti alkajaisiksi lounaalla ja mahat täynnä suuntasimme itse huvipuistoon. Poika oli jo kerran Kokkolan iltatorilla käynyt karusellissa, joten touhu oli siten ainakin jonkin verran tuttua. Aikamoiselta hurjapäältä vaikuttaa; vauhti saa vain nauramaan! Yksin ei kuitenkaan vielä laitteisiin pääse, sillä pelkään, että saa jonkin päähänpiston ja yrittää kesken kaiken nousta pois. Angry Birds -laitteessa kävi isänsä kanssa, ai että mua nauratti katsella! Ja hävetti yksin siellä sivussa hekottaa :D. Sain niin mahtavaa kuvamateriaalia, josta on kyllä vuosikausiksi iloa!

Pyrimme järjestämään joka päivälle jotain erityisen kivaa pojallekin. Jotain sellaista, jossa hän pääsisi purkamaan energiaa, jotta jaksaisi taas istua autossa ja/tai matkarattaissa. Kiitettävästi häntä kyllä kannoimmekin, huh huh mikä reilun 11 kilon puntti :). Laivalla energiaa sai purettua pallomeressä ja muissa leikeissä, myöskin hytissä (kiitos tilavan hytin!). Tampereella puolestaan Särkänniemessä ja viimeisenä päivänä eli kotiinlähtöpäivänä pysähdyimme muutamaksi tunniksi Suomen suurimpaan kyläkauppaan Tuuriin. Siellä sattui olemaan samaan aikaan Miljoonativoli ja sinne suunnistimmekin ihan ensimmäisenä. Poika oli nimittäin taas nukkunut Tampereelta lähes Tuuriin asti, joten energiaa riitti! Tivoli on tuolla 9.8.2015 saakka ja se on alle 13-vuotiaille ilmainen. Kyläkaupan vierestä löytyi myös suloinen Muumi-leikkipuisto ♥

Kaiken kaikkiaan hirmuisen mukava loma, ylitti odotukset täydellisesti! Pojastamme kuoriutui aivan ihana pieni turisti, joka oli kuin kotonaan paikassa kuin paikassa. Mutta nyt cappuccino ja sitten lepohetki – se on päiväuniaika!