Ilman huono äiti -fiiliksiä ei äitiydestä selviä. Sitä on turha yrittääkään. Mutta kun ne osuvat kohdalle, ei se kivaltakaan tunnu.
Tämä varmasti kuuluu tähän ikään, joku kausi? Nimittäin poika vaatii lähes kaikkeen äitiä, usein todella sydäntäsärkevällä itkulla höystettynä. Vähän väliä kuuluu äiti laittaa lastenohjelmia (hakee kaukosäätimen isänsä kädestä minulle), äiti syliin (pyrkii syliin, kun tietää, että isänsä vie iltapesujen kautta nukkumaan)… Nukkumaan käydessä hirveä itku, sillä mies tapaa hoitaa pojan yöunille viemisen, jotta itse voin tehdä vielä töitä eikä minun tarvitse nukutushommien jälkeen enää niitä aloittaa ja kukkua niiden parissa iltayhteentoista!
Yhtäkkiä kuin salamaniskusta hän on alkanut vaatimaan minua kaikkeen (tuo nukutustouhu nyt uusimpana viime viikolta). Toissailtana en mennyt makuuhuoneeseen, vaikka kuulin hänen itkevän, vaan tein töitä. Ajattelin, että hän ei mitenkään vahingoitu, sillä on isänsä kanssa eikä häntä ole hylätty. Eilen illalla en enää kyennyt samaan. Alle viiden minuutin kuluttua luovutin ja menin makuuhuoneeseen: pojan itku loppui saapuessani kuin seinään, mutta siellä hän vielä nyyhkytti ja sanoi äiti paapii siinä, näyttäen meidän sänkyämme. Otin hänet syliini ja halasin ja kerroin, kuinka maailman rakkain hän minulle ja isälleen on. Niin onnellisena painoi pieni päänsä tyynyyn ja alkoi laulamaan kanssani unilaulua. Olen jo yli vuoden verran laulanut aina päivä- tai yöunille mennessämme aa tuuti lasta, kissa tuli vastaan, kissa se hyppäsi kiikun laidalle, tuuditteli lasta. En tiedä ehkä mitään suloisempaa kuin pienen poikani laulamassa mukana pienin muunnoksin: Aa tuuti lastaan, kissa tuli vastaan, kissa se hyppäsi kiikun laidalle, tuuditteli lastaan. :D ♥
Tuon jälkeen laulamme vielä Sininen uni, yhdessä tottakai. Poika muistaa välillä sanat paremmin kuin äiti, hahah! Laulun jälkeen olen ihan hiljaa ja makoilen sängylläni (jos homma venyy, katson tabletilta Emmerdaleja…). Jos hän pomppii sängyssään tai seisoo, sanon nyt M paapitaan ja se yleensä riittää.
Huomasin, että jollain tavalla molemmista tavoista tuli sellainen paska äiti -fiilis. Siitä, kun en mennyt ja hän itkien huusi äiti tulee. Olipa välillä kuulemma jatkanut lausetta sanoen äiti tulee auttamaan M:a. Ja siitä, kun hän joutui käymään pahalla mielellä nukkumaan. Eilen taas siitä, kun tein tyhmän epäjohdonmukaisesti. Annoin vallan lapselle ja hypin hänen pillinsä mukaan. Mutta onko tämä sittenkään sitä; jos tämä onkin jokin kausi, kun vain tarvitsee minua jotenkin erityisen paljon? Onko teillä vastaavia kokemuksia? Kääntyvätkö osat joskus toisinpäin, että äidin sijaan kelpaa vain isi? Kaveripiirin kokemusten perusteella voisin sanoa, että tytöille tulee isäkausia ja pojille äitikausia (en siis yleistä, vaan totean asian olevan näin oman kaveripiirini kohdalla). Ajattelin, että jotenkin niin kohtalon ivaa tämä: olen viikonloppuna lähdössä ystävieni kanssa iltaa viettämäään: ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuoteen ja pojalle iskee tällainen kausi juuri nyt… Ei ainakaan paska äiti -fiiliksiäni vähennä! Halusin tässä myös kysyä, että millaisia kokemuksia teillä on tämän asian tiimoilta koettu?
