Elämä on johdattanut minut miettimään vauvoja ja synnytyksiä, erityisesti sitä omaani kolmen vuoden takaa. Puolen vuoden sisällä kolme ystävääni on saanut vauvan; toisen lapsensa. Yksi poikavauva ja kaksi tyttövauvaa, joista toisesta tulee kummityttöni tulevana viikonloppuna ♥. Nämä tapahtumat ja syntymät ovat saaneet miettimään omaa synnytystäni. Oman synnytyskertomukseni jaoin täällä kaikelle kansalle :D kesällä 2014 otsikolla Erään torstain synnytyskertomus. Olin koko raskausajan hyvin avoimena synnytyspelkoni suhteen ja kirjoitin siitä blogissakin – postaus Peikko nimeltä synnytys.

Miksi otan nämä nyt täällä esiin? Siksi, koska sain eräältä esikoistaan odottavalta äidiltä viestiä. Hän oli päätynyt lukemaan vanhoja postauksiani ja kysyi nyt, miten sain pidettyä synnytyspelkoni kurissa raskausaikana; miten sain estettyä sen, ettei se vallannut mieltäni kokonaan esikoistani odottaessani?

Käytän tässä kuvituksena poikani kuvia kahden vuoden takaa eli ajalta, jolloin hän oli juuri täyttänyt vuoden. Tässähän meinasi käydä niin, että kun selailin näitä kuvia lounastauollani, meinasi työpäivä kulua siihen :D. Mikä ihanaakin ihanampi pullero pallero päikkäreiltä herännyt pusuposki ♥ ♥ ♥

En tarkalleen ottaen edes tiedä, mistä synnytyspelkoni oikein on saanut alkunsa. En ole kuullut mitään hirveitä synnytyskertomuksia, mutta jostain se on kuitenkin alkunsa saanut. Raskausaikana puhuin pelostani avoimesti, jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä, heh! Raskauden puolivälistä eteenpäin ihana terveydenhoitajani alkoikin sitten ottaa asiaa esille. Ihan vain pieniä juttutuokioita neuvolakäyntien yhteydessä. Eli ensimmäinen vinkki: ole avoin ja puhu asiasta ammattilaisille sekä läheisillesi! Asiaa ei hyödytä pyöritellä vain oman pään sisällä.

Lasketun ajan lähestyessä kävin äitipolin pelkopolilla juttelemassa synnytyspelkoasioihin erikoistuneen kätilön kanssa. En kokenut käyntiä kovin hyödyllisenä, mutta ei siitä mitään haittaakaan ollut! Hyödyllisintä siinä ehkä oli se, että sain privakierroksen synnärillä, tutustuimme synnytyssaleihin yms. Itsehän en niitä lopulta käyttänyt (vain leikkaussalia), mutta se auttoi kun näki tilan kaikessa rauhassa. Kätilö oli niin rauhallinen ja ystävällinen; tuli fiilis, että kyllä tämä on yksi elämän luonnollisimmista asioista! Kuitenkin se on myös niitä rankimpia asioita, joten ei pelkoa saa vähätelläkään. Toinen vinkki suuntautuukin odottajan läheisille: älä vähättele pelkoa, vaan kuuntele rauhassa. Älä hoe itsestäänselvyyksiä kuten ”naiset ovat synnyttäneet aina”, sillä se ei juurikaan lohduta. 

Tosin minua auttoi ajatus siitä, että naiset ovat synnyttäneet aina. Ei kuitenkaan toisten hokemana, vaan sitten, kun olin itse asian aikaa myöten sisäistänyt. Nykyään synnyttäminen on niin paljon turvallisempaa kuin esimerkiksi 60 vuotta sitten (olen kuullut mummuni synnytyksistä :/). Lisäksi sekin tieto, että useimmissa perheissä on enemmän kuin kaksi lasta, helpotti :D. Naiset ovat siis ryhtyneet hommaan toisenkin kerran! Nyt itse yhden lapsen synnyttäneenä ymmärrän miksi: oma lapsi on maailman mahtavin ja rakkain asia ja hänen vuokseen tekisi mitä vain. Uskon, että synnytyksen jännittäminen/pelkääminen kuuluu asiaan ja jotenkin osaltaan auttaa kasvamaan äitiyteen. Kolmas vinkki: hyväksy jännitys ja pelko, ne kuuluvat jossain määrin asiaan. 

Raskausaikana ajattelin asian jotenkin niin, että nyt se synnytys on väistämättä edessä, enää ei voi perääntyä! Ajattelin, että lapsen hyvinvointi on nyt tärkeintä. Ajatukset siis siirtyivät kuin itsestään lapseen ja minulle tuli tunne, että annan itseni sen mahtavan henkilökunnan armoille sitten kun se aika koittaa. Että he kyllä tietävät mitä tekevät ja varmasti luontokin asiaa avittaa. Että miksi minä en selviäisi kun miljoonat muutkin selviävät… Neljäs vinkki: ajattele, että synnytys on yksi maailman luonnollisimmista asioista. Anna luonnon hoitaa pelolta suurin piikki pois.

Viides vinkki: faktat ja tilastot! Moni asia tässä elämässä on synnytystä vaarallisempaa ja jos ihan kuolemaa synnytyksen kohdalla pelkää, on tässä elämässä moni muu kuolemistapa todennäköisempi kuin synnytys. Tämän miettiminen auttoi hieman oman synnytyspelkoni äärellä.

Alkuraskaudessa (ensimmäiset kuukaudet) olin tietoisesti ajattelematta asiaa. Vasta joskus kuudennen raskauskuukauden aikoihin aloin miettimään asiaa neuvolalääkärin suosituksesta, mutta silloinkin mietin vain pieniä hetkiä silloin tällöin, jotta pelko ei saisi kokonaan valtaa ja etten menettäisi yöuniani. (Muistan muuten vieläkin, miten hyvin raskausaikana nukuin! :D) Lopulta kun aloin asiaa miettimään, niin ajattelin sitä mahdollisimman positiivisessa mielessä. Ja se asian työstäminen on vain niin olennaista ja tärkeää! Miettiä, mitä mahdollisesti on edessä, mutta ei suunnitella liikaa, koska se on turhaa. Ei voi ennustaa, miten mikäkin synnytys tulee menemään. Ne on jopa yhden ihmisen kohdalla aina erilaisia! Joten mahdollisimman avoimin ja luottavaisin mielin vain eteenpäin!

Kuudes vinkki: paloittele pelko osiin ja mieti, mikä osa-alue sitä pelon tunnetta eniten aiheuttaa. Itselläni pelko osui aika moneen eri vaiheeseen. Mm. selkäydinpuudutukseen; pelkäsin sitä piikkiä ja sektiossanihan se ei lopulta onnistunutkaan, vaan minut nukutettiin. Kipua pelkäsin, millaista se on, sillä sitä on mahdoton etukäteen kuvitella. Mietin, olisiko se yhtä kovaa kuin alkuraskaudessa kokemani pohjeluun murtumakipu vai millaista… Lisäksi pelkäsin, että repeän pahasti. Pelkäsin myös sitä, että voimani kerta kaikkiaan loppuvat eikä vauvaa saada ulos. Saattaa kuulostaa hullulta, mutta minua itseäni auttoi, kun paloittelin pelkoa tuolla tavoin ja mietin perusteellisesti, mikä siinä synnytyksessä niin suurta pelkoa aiheuttaa.

Viimeinen vinkki: synnytitpä alateitse tai sektiolla, mieti ja muista kivun tullen, että kipu on kuitenkin positiivista kipua! Tämän vinkin sain aikoinaan joltain teistä ihanista ja se auttoi suuresti heti sektion jälkeen, kun kivut olivat pahimmillaan.

Synnytyspelkoni ei ole minusta poistunut ja jos vielä joskus lasta odotan, on sama pelko läsnä ihan varmasti. Tämän enempää en osaa asiaa avata, mutta toivottavasti tästä oli asiaa pohdiskeleville edes jotain hyötyä! Peikko nimeltä synnytys -postaukseni lukijakommentit kannattaa lukea, niissä on tosi hyvää asiaa! Synnytyspelkoisena toivon kyllä koko sydämestäni, ettei kukaan vain pelon vuoksi jättäisi tätä maailmaa mullistavaa asiaa kokematta. Sillä halu saada se lapsi kattaa kaiken, se halu voittaa kaiken ♥.

Ja se raskausaika on kuulkaas niin lyhyt, siitä ei mene kuin pari silmänräpäystä, niin elämässä tallustelee pieni napero hokien ”Haluan ostaa tämän, anna mulle rahaa äiti.” tai ”Mää katon nyt lastenohjelmia, älä kitise äiti!” tai ”Mää oon sun kultakimpale.” ja antaa pusun poskelle! Noina viimeisinä hetkinä vain miettii, että sen pelon ja synnytyskivut kokisi vaikka miljoonakertaisesti, kunhan vain saa kokea tämän kaiken. Niin suurta rakkautta ja onnea se oma pieni saa aikaan, ihan joka päivä! ♥

Kesään kuuluu herkkuruoka jos toinenkin! Tämä postaus syntyi hetken mielijohteesta ja siinä sateen ropistessa ikkunoihin otin kuvatkin nopeasti kännykällä. Hämäränä sadepäivänä ei näin tullut kovin laadukkaita kuvia, mutta menkööt! Tämän postauksen pointti onkin tuossa ruuassa ja etenkin mausteessa, jota vihdoin kotiimme hankin!

Olen aiemminkin kertonut, että yksi kesän herkkuruuistamme on peruna- ja lohinyytit. Niihin ei vain kyllästy! Tykkäämme tästä ruuasta niin kovasti, että onpa tätä joskus talvellakin tullut tehtyä uunin toimiessa grillin korvaajana, mutta uusilla perunoilla tämä herkkuruoka on kuitenkin aavistuksen parempaa! Reseptiä on aina välillä tullut muokattua, mutta nyt ei enää tarvitse, sillä nyt siihen löytyi se piste iin päälle Persillade-mausteen muodossa. Tähän sopisi muutama sellainen vesi kielellä -hymiö…

Mitä nyyteistä sitten löytyy? Teemme hieman eri versioita, riippuen syöjästä. Omaan lohinyyttiini laitan lohen kaveriksi vain sormisuolaa, mies laittaa lisäksi punasipulia. Poikakin söi pelkän suolan kera. Kasvisnyyteistä löytyy useimmiten porkkanaa ja parsakaalta, joskus myös kukkakaalta. Poika syö näitä myös innolla ja nämä sopivatkin ihanasti perunan ja lohen kaveriksi. Perunanyytit ovat muuttuneet matkan varrella eniten, mutta tässä niiden täydellisin resepti: paloittelen keitetyt perunat folionyytin pohjalle, ripottelen päälle hieman sormisuolaa ja laitan päälle muutaman voinokareen. Perunoiden joukkoon oman maun mukaan ruohosipulituorejuustoa, laitan yleensä pari lusikallista, ja lopuksi ripottelen päälle aivan ihanaa maustetta, jota viime viikolla ostin. Kyseessä on Persillade-niminen mauste, joka on sekoitus persiljaa, merisuolaa ja valkosipulia. En ole mikään valkosipulin ylin ystävä, mutta tässä mausteessa se on vain niin täydellistä! Se tuoksu, joka nyytistä sen avatessani leijaili, oli enemmän kuin täydellinen! ♥ Tätä maustetta tulemme laittamaan myös kermaperunoiden päälle ja maistuupa se leivän päälläkin aivan taivaalliselta! Tuore, hieman vielä lämmin patonki, voisulaa ja tätä maustetta, NAM.

Tuota maustetta en ole löytänyt muualta kuin tukusta, mutta netin kautta tilaamalla ainakin löytyy, jos ei ole mahdollista asioida tukussa. Ostin maustetta lähes kilon purkin, kestää ainakin tämän kesän :D. Ehkä jotkin isommat kaupatkin voisivat sen valikoimiinsa pyydettäessä ottaa..?

Mutta tässäpäs vinkki vaikka viikonlopun ruuaksi. Testaa ihmeessä!

Eilen oli täysi kesä ja tänään on taas syksy tai mikä lie :D. Mutta kun noita aurinkoisia päiviä on näin harvoin, osaa niitä arvostaa sitäkin enemmän vai mitä! Meillä oli eilen ainakin ihan täydellinen kesälauantai, jonka suunnittelun aloitimme perjantai-iltana säätiedotusta tiiraillessamme. Ennuste lupasi lauantaille aurinkoa, joten sehän tarkoitti paljun korkkaamista! Aloitimmekin pihalla puuhastelut heti aamiaisen jälkeen ja ensimmäisenä vuorossa oli paljun pesu. Kun palju oli putsattu ja puunattu, täytimme sen puhtaalla vedellä. Siinä sen täyttymistä odotellessamme kävin pojan kanssa jäätelöautolla ostoksilla. Kun palju oli täynnä, lähdimme käymään kaupungilla hieman ruokaostoksilla ja samalla reissulla piipahdimme myös miehen vanhempien mökillä. Poika nukkui autossa minipäikkärit ja niiden voimalla jaksoi taas puuhastella.

Kun palasimme kotiin, mies laittoi sekä paljun että grillin lämpenemään. Minä nappasin painepesurin ja pesin saunaterassin terassilaudat sekä -kalusteet. Grilli lämmitti päivällisruuan ja syötyämme koittikin pojan aamusta asti odottama hetki: paljun vesi oli tarpeeksi lämmintä, joten oli aika pulahtaa! Hän ehti tosiaan muutamaan otteeseen kysellä, onko se palju jo valmis ja loppuvaiheessa tokaisi päättäväisesti Äiti, kohta mää pulahdan sinne paljuun. Hän sai kunnian toimia haavimestarina ja pyydysteli veden pinnalla kelluneet roskat pois. Ja voi miten hauskaa puuhaa se oli, laittoi ihan kikatuttamaan, kuten kuvista näkyy!

Toinen kissa oli kanssamme saunaterassilla (muistattekin ehkä Paljukissa aurinkotuolissa -postaukseni?), mutta vanhempi kisunen nautiskeli pääterassin lasitusten suojissa ♥.

Puoli seitsemältä koitti vihdoin se hetki, kun pääsimme pulahtamaan paljuun! Ilta-aurinko paistoi niin kauniisti. Se kesän ensimmäinen pulahdus – se on niin ainutlaatuinen ja voi mikä fiilis! Lämmin vesi tuntuu niin ihanalta!

Hirmuisen varovainen saa kyllä näin lapsiperheenä olla etenkin silloin, kun paljussa on vettä. Se kiinnostaa tuollaista pientä ihmistä niin uskomattoman paljon, että ikinä ei voi tuota kullanmurua silmistään päästää! Vaikka hän ei paljuun yksinään menisikään, voi hyvin horjahtaa tai jotain muuta vastaavaa. Kurkotella esimerkiksi pudonnutta lelua yms. Se voi olla niin pienestä kiinni!

Olimme paljussa reippaan puoli tuntia ja kyllä oli taas niin lötköpötköolo sen jälkeen. Iltapalan jälkeen mies lähti prätkäilemään ja minä lähdin viemään poikaa iltapesujen kautta yöunille. En muista montako minuuttia olimme hereillä, mutta emme kovinkaan montaa! Siellä me kuorsasimme vierekkäin puoli kymmeneltä, kun mies palasi kotiin, heheh! Pojalle on muuten viimeisen kuukauden aikana tullut sellainen vaihe, että hän haluaa nukahtaa kainalooni harva se ilta… Varmaan tässä tulee vielä sellainenkin taantuma, että hän palaa nukkumaan meidän vanhempien väliin, kun pitäisi enemminkin miettiä sitä omaan huoneeseen siirtymistä :D.

Mutta tällainen kesälauantai tänä viikonloppuna! Nyt palaan perheeni pariin sunnuntai-iltaa viettämään ♥. Mitäs teille kuuluu? :)