Sunnuntaita! Oli tarkoitus jo eilen kirjoitella tänne pientä matkakertomusta, mutta tuli kaikenlaisia yllättäviä esteitä… Nyt sitten istahdin koneelle ja tyhjensin kameran muistikortin, olipa mukava muistella minilomaamme Tukholmaan! Luvassa siis pientä matkakertomusta :).
Risteilimme Silja Europalla Turusta Tukholmaan (me ja muutama sata japanilaista ;D). Turussa oli tuolloin kovin helteinen ja aurinkoinen ilta, oli kiva katsella näkymiä ja ihailla auringonlaskua kannelta käsin.

Europalla tykästyimme kovasti erääseen ravintolaan, jonka nimeä en nyt muista. Siellä olisi ollut mukava istua iltaa hiukan pidempäänkin, mutta aikainen herätys Tukholman päässä jyskytti takaraivossa… Shoppailupäivä virkeänä vei siis voiton!

Perillä Tukholmassa olimme aamulla klo 6:10 eli aika hyvin oli aikaa hengailla kaupungilla ennen kauppojen avautumista ;). Mietittiin siinä metromatkalla keskustaan, että olisi ehkä ollut hyvä idea varata hotellihuone, jonne olisimme voineet mennä hetkeksi nukkumaan ennen ostoksille menoa, mutta päätimme sitten istuskella kahviloissa ja seurata Tukholman heräämistä. Sitä paitsi aika tehokkaasti ne hotellihuonerahat tuli käytettyä ostoksillakin… :P

Laiva oli tosiaan lastattu melko tehokkaasti japanilaisilla (ja heidän kameroillaan). Sekä meno- ETTÄ paluumatkalla… En ihan heti muista nähneeni vastaavaa turistiryhmää, joka olisi yhtä innokas pääsemään joka paikassa jonon etupäähän, hinnalla millä hyvänsä! Oli niin huvittavaa seurata Tukholman terminaalissa, kun odottelimme laivaannousua, miten japanilaiset kokoontuivat ryhmäksi keskelle terminaalia. Sitten kun näkivät ensimmäisten menevän turvatarkastusjonoon, lähtivät juoksujalkaa lentolaukkujen pyörät savuten jonoon :D. Jonottivat siellä sitten lähes tunnin muiden istuessa, mutta pääsivät kuin pääsivätkin ensimmäisten joukossa lopulta laivaan. Pariin otteeseen sain myös noukkia jonkun Canonin putken hiuksistani… Että jos suomalaisturisteista niin kyllä myös japanilaisturisteista on olemassa omat stereotypiansa (terkkuja vain japanilaiselle ystävättärelleni!) :)).

Lähes kaikki liikkeet Tukholmassa avautuivat vasta klo 10, mutta yllättävän nopeasti vierähti ne muutamat tunnit! Katselimme ohikulkevia tukholmalaisia, luimme Östermalmsnytt-lehteä (:D) ja kun alkoi viluttaa, etsimme kahvilan ja nautimme lämpimät latet.

Ennen kotoa lähtöämme etsiskelin netistä jonkinlaista infoa Tukholman ostosmahdollisuuksista, kaupunki kun ei ollut minulle ennestään kovin tuttu. Viimeisestä Tukholman visiitistäni oli aikaa jopa kymmenen vuotta! Löysinkin Googlen avulla ihan loistavan infopaketin P.S. I Love Fashion -blogista, kiitokset vain Lintulle! Tuo Tukholman shoppailuopas oli ainakin meille kovin hyödyllinen. Kaupunkina Tukholma oli oikein kiva, en tiedä miksi olen sitä jollain tapaa aliarvioinut, mutta nyt en taida odottaa ihan kymmentä vuotta seuraavaan visiittiin!

Illan tullen suuntasimme takaisin satamaan, jossa tällä kertaa oli odottamassa eri laiva: Galaxy. Myös Galaxy oli meille ennestään tuttu laiva (niiltä ajoilta kun se liikennöi Helsingin ja Tallinnan välillä).

Vaikka Galaxy on Europaa pienempi laiva, on se uudempi ja sen kyllä huomaa. Matka sujui Galaxylla myös paljon tasaisemmin ja mukavammin kuin Europalla, välillä ei edes huomannut olevansa laivassa! Olimme varanneet molemmille reiteille ikkunallisen hytin: Europan hytti oli todellakin perinteinen hytti, kun taas Galaxyn hytti muistutti enemmänkin hotellihuonetta:

Sellainen mukava miniloma! Ostoksista tulossa juttua myöhemmin, kunhan ehdin niitä kuvailla :).

Kuva kertoo varmastikin sen, millä Tukholmaan matkustimme ;).
Ihanat peltiset karkkirasiat, jotka tuo mieleen kaikki lapsuuden laivamatkat! Mahtavaa, että ne on säilytetty valikoimissa! Lisää matkastamme myöhemmin, nyt luvassa pyykkäystä, kauppareissua ja ruuanlaittoa. Onneksi siivosin ennen matkalle lähtöämme, niin nyt voi kokkailla puhtaassa kodissa. Päivän mittaan täytyy ehkä myös hieman hypistellä ostoksiani, jotka vielä nököttävät omissa ostoskasseissaan eteisen lattialla. Tällä reissulla shoppailin niiiiiin sydämeni kyllyydestä että! (Miehen mukaan kävimme 400 liikkeessä, sanoisin että ei nyt ihan ;D) Monia kuukausia mielessä olleet hankinnat tuli aika lailla tehtyä nyt kerralla :P. Löysin vihdoin mm. miniläppärilleni laukun, muutamat ihanat kengät, kosmetiikkaa ja Longchampin liikkeeseen kun astuin ja näin takaseinän hyllyllä aivan valtaisan ihanuuden -50 % hintalapun kera niin… Do I need to say more? :P

Mutta nyt; rentoa lauantaita!

P.S. Eilisen päivän postauksessani vallitsi kommentointiongelma, kiitos lukijoille kun infositte minua asiasta!, mutta nyt pitäisi taas voida kommentoida normaaliin tapaan!

Lomalla aamun voi aloittaa vaikka herkuttelemalla tuoretta piirakkaa! Jostain syystä täälläpäin ei mustikkasato ole tänä kesänä päätä huimannut, omastakaan pihastamme ei saatu talveksi mustikoita, joten piirakkaa leipoessa täytyi turvautua kaupan antimiin. Mustikoiden joukkoon ripottelin myös vadelmia, sitten vaniljakastiketta päälle ja ei muuta kuin nautiskelemaan!

Aurinkoisena loma-aamuna, joita on onneksi nyt riittänyt!, voi aamutuokion jälkeen siirtyä terassille. Sateisena loma-aamuna voi puolestaan siirtyä kissojen seuraan sohvalle:

Herkullista alkavaa viikonloppua!