Ehkä hieman yllättävä otsikko blogissani, mutta olen tästä niin innoissani, että pakko laittaa hyvä kiertämään! Postausaiheena tänään siis kantapäät :) (ilman kuvia). Luin jokunen viikko takaperin artikkelin, jossa kerrottiin, kuinka monipuolinen voide Vicks Vaporub onkaan. Sieltä mieleeni jäi erityisesti jalkoihin liittyvä vinkki:

Etenkin talvella jalat saattavat olla rutikuivat. Unohda kalliit jalkarasvat ja maskit, levitä jalkoihin Vicks Vaporubia ja se pehmentää jalkasi.
Levitä reilu kerros Vaporubia jalkoihin ja sujauta jalat puuvillasukkiin ennen nukkumaanmenoa. Pese jalat aamulla ja toista sama noin kahden viikon ajan, riippuen siitä, kuinka kuivat jalkasi ovat.

Ajattelin, että tuo lapsuudestanikin tuttu voide on hyvä näin lapsiperheessä muutenkin ja niinpä nappasin sen apteekista mukaani. Mietin, että enpä tässä mitään menetäkään ja niinpä testasin voidetta. Kerrottakoon, että jalkapohjani olivat aivan järkyttävän kuivat – lähinnä kantapäät. Alkuun hioin kuivuneimmat kohdat pois ja sen jälkeen levitin voidetta jalkoihin joka ilta ja sujautin sukat jalkaani. Tykkään muutenkin nukkua (villa)sukat jalassa… On siis toiminut puuvillasukkien sijaan villasukillakin tämä hoitomenetelmä :D. En ole levittänyt voidetta jalkoihin varmaankaan niin reilusti kuin ohjeessa lukee, sillä jalkoja ei ole ollut tarvetta pestä aamuisin pelkästään voiteen takia, vaan se on imeytynyt yön aikana.

Olen aina kadehtinut miehen jalkapohjia (kuin vauvan peppu!) ja miettinyt, miksi miehillä yleensäkin jalkapohjat ovat usein niin täydellisessä kunnossa, vaikka eivät mitään asialle teekään. Kiitos tämän voiteen, huomasin eroa kantapäissäni jo kolmen-neljän illan jälkeen ja intoilin asiaa miehellekin! Hän on aina kauhistellut kantapäitäni ja hokenut ties kuinka monta kertaa, että seuraava hänen minulle ostama lahja on sitten lahjakortti jalkahoitoon :D, mutta nyt tilanne on jo niin paljon parempi! Aion jatkaa tätä ”kuuria” tässä satunnaisesti aina kun muistan, erityisesti toiseen jalkaani, sillä se on kuivempi. Reilun viikon ajan käytin voidetta molempiin kantapäihini ja ero oli huomattava alkutilanteeseen nähden! Tämä oikeasti toimii, joten suosittelen testaamaan, jos jollain toisellakin meinaa nailonsukat jäädä kiinni kantapäihin… Saimme juuri tänään kutsun ystäväni loppukesän häihin, joten onpas mukavaa mennä näihinkin kesäjuhliin, kun kantapäät on hyväkuntoisen näköiset ja tuntoiset!

Turhan usein kiire aiheuttaa näitä: olet juuri lakannut kyntesi eivätkä ne ehdi kunnolla kuivumaan ennen kuin suttaantuvat. Aloittaako alusta vai antaako koko homman olla? Kosteusvoiteet iholle nopeasti siinä sivussa, samalla kun toisella kädellä keräilet leluja olohuoneen lattialta. Tai muistat kasvosuihkeen suihkuttelun vasta siinä vaiheessa, kun olet kaatunut rättipoikkiväsyneenä sänkyyn. Näiden seikkojen vuoksi on tärkeää järjestää omia pieniä hetkiä aina silloin tällöin! 

jurlique

Laittaa poika yöunille, lähettää mies motskariajelulle (ei muuten juurikaan tarvitse patistella…), ruokkia kissat ja siten minimoida kaikki mahdolliset häiriötekijät. Ottaa viereen pari palaa suklaata herkullisten kirsikoiden kera, kaataa lasiin kuohuvaa, napsauttaa jazzin soundit ilmoille ja istuutua alas. Tehdä perusteellinen puhdistus kasvoille Jurliquen vaahtoavalla puhdistustuotteella* (Replenishing Foaming Cleanser), laittaa voiteet muhimaan ja suihkutella vielä ruusuntuoksuista kasvosuihketta* (Herbal Recovery Mist), josta on tullut yksi erittäin vahva lempparini viimeisten viikkojen aikana! Olen itse tästä jopa hieman yllättynyt, sillä ruusuntuoksut eivät ole koskaan kuuluneet lemppareihini, mutta tässä tuo tuoksu on ihanan aito ja kivan virkistävä. Kasvosuihkeen sanotaan tasapainottavan ja kosteuttavan ihoa sekä jättävän sen rauhoittuneeksi. Olenkin suihkutellut tätä pari kertaa päivässä. Kiinnostaisi testata myöskin saman merkin laventelintuoksuista versiota, varmasti jäisi vakiotuotteekseni! Tämä jälkimmäinen kun on erityisesti kuivalle iholle tarkoitettu – käyttöön talven (= kuivimman jakson) ajaksi? Tuosta vaahtoavasta puhdistustuotteesta haluan mainita vielä sen verran, että se on erityisesti kuivalle iholle suunniteltu ja olenkin tykännyt siitä kovasti, sillä se jättää ihon kivan kosteutetuksi ja pehmeäksi. 

jurlique

065

Maininnan ansaitsee myöskin tuo kuvassa näkyvä pieni ruskea lasipullo: Herbal Recovery Antioxidant Face Oil*. Tätä käytän päivittäin ihan vain pari-kolme tippaa kasvoille – tehokas ihon syväkosteuttaja! Joskus olen sekoittanut tätä myös käyttämäni kasvovoiteen joukkoon, jolloin siitä tuntuu saavan vielä enemmän hyötyä irti. Vaikka pullo on pieni, se on erittäin riittoisa, koska sitä käytetään niin vähän kerrallaan. Eli en ole kuukaudessa ehtinyt pulloa puolilleen tuhlaamaan, vaan minun pulloni on puolillaan ihan siitä syystä, että kun eräänä aamuna tiputtelin tippoja sormenpäälleni, ajatteli poika tiputella hieman suuremmalla kädellä ja kaatoi koko pullon sisällön pöydälle. Siinä sitten epätoivoissani imin niitä takaisin pulloon tuon pienen pipettikorkin avulla ja kuvissa saaliini :D. 

metime

Suosikkikasvovoiteekseni on päätynyt Jurliquen Balancing Day Care Cream, jonka ostin viime visiitilläni Kauneushoitola Alexandrasta. Olen kokeillut lukuisia eri kasvovoiteita, mutta tuntuu, että niiden teho ei riitä talvikauden läpi asti. Ihoni kärsii talven kuivuudesta ja tuntuu, että suihkusta tullessani täytyisi jo matkalla levittää kasvovoide, sillä niin pian ihoa alkaa kuivuuden vuoksi kiristellä. Niinpä odotankin talvea tämän voiteen kera oikein innolla, sillä nähtäväksi jää, tuoko tämä tuote helpotusta asiaan! Minun tuurillani tuo, tämä kun ei mistään edullisimmasta päästä ole ;D. Onnekseni olen kuitenkin huomannut, että tämä tuubi on todella riittoisa eikä voidetta tarvitse läheskään tuon kirsikan kokoista mönttiä, vaan sellainen parin herneen kokoinen pallukkakin riittää hyvin pitkälle! Tässä tuotteessa on myös ihana tuoksu; itse kun kuulun siihen sakkiin, jonka mielestä kauneudenhoitotuotteet saavat tuoksuakin. 

Näiden tuotteiden hintaa olen pähkäillyt siten, että vaikka nämä markettituotteita arvokkaampia ovatkin, niin olen sitä mieltä, että tällaisiin tuotteisiin voin hyvinkin panostaa. Ensinnäkin kyseessä on luonnonkosmetiikka ja toiseksi, minulla ei ole käytössäni mitään valtavaa valikoimaa erilaisia puteleita, vaan pärjään ihan vain muutamalla tuotteella. Näin ollen niihin harvoihin voi sitten kunnolla panostaakin! 

043

Minulle uutta tietoa oli se, että Jurliquella on myös vauvoille ja lapsille sopivia tuotteita! Sain niitäkin alkukesästä testiin, mm. kuvissa näkyvät shampoon*, ihovoiteen* sekä kylpyöljyn*. Näistä etenkin kahta ensimmäistä on tullut ahkerasti käytettyä, tuota kylpyöljyä vain kerran. Se tulee varmasti talven eli kuivan kauden startatessa ahkerampaan käyttöön! 

jurlique

Meidän pojallamme on muuten ollut jo muutaman kuukauden ajan jokin suihku- sekä päänpesukammo! En tiedä mistä se johtuu; onko taas vain joku kausi, joka menee itsestään ohi..? Ei siis millään suihkuun, ainakaan niin, että pää on vaarassa kastua. Niinpä laitamme hänelle aina ammeeseen kylpyveden ja sekaan lorauksen jotain näistä kuvan tuotteista. Hiuksia ei saa pestä perinteisesti, siitä nousee aivan hirveä huuto, mutta ammeessa istuessaan onnistun joskus huomaamatta kastelemaan hiuksia pesuvedellä… Mielestäni tämä on asia, jota ei voi oikein väkisinkään tehdä, sillä siitä tulee siten pian vielä isompi peikko, joten täytyy varmaan vain odotella, että kausi menee ohi. Muilla vastaavia kokemuksia?

babyproducts

051

Kauneushoitola Alexandran Emilia halusi antaa blogini lukijoille tarjouksen Jurliquen tuotteita koskien. Kahden tuotteen ostaja saa tuotteista -10 % ja kolmen tuotteen ostaja -20 % alennuksen. Tämä tarjous on voimassa heinäkuun loppuun saakka.

Nyt sateisen sunnuntaipäivän viettoon!

*Tuotteet saatu yhteistyöstä Kauneushoitola Alexandran kanssa.

Kaupallinen yhteistyö: Kauneushoitola Alexandra

Kuka voisi vastustaa kutsua hemmottelevaan kasvohoitoon? En minä ainakaan! Etenkin kun se tuli juuri äitienpäivän alla, vaikka yhtä ihanaltahan se kuulostaa milloin tahansa! Ja kasvohoitohan ei ole koskaan turhaa, päinvastoin! Siinä yhdistyy niin monta hyvää asiaa: oma aika, itsensä hemmotteleminen, rentoutuminen sekä hyöty kasvoille.

Minä sain tämän kutsun Kauneushoitola Alexandran Emilialta. Yritys ei ollut minulle entuudestaan tuttu; Emilia on avannut luonnonkosmetiikkahoitolansa vasta viime syksynä. Hoitola on kaunis ja tunnelmallinen ja se sijaitsee vanhassa pappilassa Katariinantorin varrella, kaupunginteatterin välittömässä läheisyydessä. Sisäpihalla oli parikin asiakaspaikkaa, joihin pysäköidä auto hoitolavierailun ajaksi. 

Minulle Emilia oli valinnut aromaterapiakasvohoidon, josta nautin niin, että tuntui kuin olisin nukkunut pari tuntia, vaikka todellisuudessa en unessa edes käynyt (vaikka erittäin lähellä se oli). Tähän kyseiseen kasvohoitoon sisältyy alkupuhdistus, lämpimät yrttihauteet, kuorinta, rentouttava kasvo-, hartia- ja decolteehieronta, hoitonaamio sekä hoitoseerumit ja -voiteet. Jo tämän lukeminen saa haluamaan tuollaista hemmottelua uudestaan! Muistin taas, että käyn kasvohoidoissa ihan liian harvoin (yleisesti ottaen ööh, kerran vuodessa…); kasvohoitohan olisi hyvä tehdä 3-4 kertaa vuodessa. Olen jo hyvällä alulla tämän vuoden suhteen, sillä tämä oli tämän vuoden toinen kasvohoitoni :).

Pidin siitä, miten Emilia alussa selosti, mitä kaikkea ja missä järjestyksessä hoitoon sisältyy. Sitten itse hoidon ajan sai vain nauttia ammattilaisen hemmottelusta lämpimään peittoon kääriytyneenä ja se hieronta oli kyllä niin piste iin päälle (jännitin kyllä niin, että alkaisin kuorsaamaan)! 

Kauneushoitola Alexandra on tosiaan luonnonkosmetiikkahoitola ja minäkin sain nyt hieman enemmän tuntumaa mm. paljon kehuttuihin Jurliquen tuotteisiin. Jokunen näytepurkki on tässä vuosien mittaan postilaatikkoon tupsahtanut, mutta nyt näin ja koin valikoimaa hieman laajemmin. Rakastan sitä tunnetta, joka kasvoilla seuraavan vuorokauden ajan kasvohoidosta on, joten ajattelin, että jos voin jotenkin asiaa auttaa, niin teen sen. Niinpä panostin kunnon kosteuttavaan päivävoiteeseen ja ostin sen Jurliquelta. Minun on ollut vaikea löytää sopivaa kasvovoidetta, joten odotukset tämän suhteen ovat korkealla. Voin kirjoitella myöhemmin enemmän käyttökokemuksistani, nyt vasta viikon kokeilujakso takana, mutta hyvältä vaikuttaa! 

kauneushoitola

Ennen kasvohoitoa Emilia muotoili kulmani ja kestovärjäsi ripseni. Tuosta jälkimmäisestä minulla ei aiempaa kokemusta ollutkaan, joten oli kiva testata sitäkin. Ripset tummenivat jonkin verran ja jo heti aamulla näyttää siltä, kuin olisi tehnyt kevyen päivämeikin. 

Kauneushoitola Alexandra löytyy myös Facebookista ja Instagramista – näiden kanavien kautta saat ensimmäisenä tiedon uusimmista tuotteista ja tarjouksista. Tarjouksista puheenollen, teillekin on tarjous: Emilia tarjoaa blogini lukijoille -10 % kaikista hoidoista 21.6.2016 saakka! Saat tarjouksen käyttöösi, kun mainitset blogini nimen. Nyt ei muuta kuin kalenteria selailemaan ja hemmotteluaikaa varaamaan! :)