

Lukija kyseli Eamesin DSW-tuolista, millaiselta se näyttää ruokapöytämme ympärillä. Sainkin kysymyksestä idean kuvata kyseinen tuoli ja siinä samassa myöskin HAY:n About a Chair pöydän ääressä. Mielestäni molemmat näyttävät tosi kivoilta ruokailutilassamme vai mitä sanotte? Eamesin tuolin istuinkorkeushan on muutamaa senttiä normaalia matalampi, joten siinä istuminen pöydän ääressä tuntuu tottumattomasta ehkä hieman hassulta. HAY:n tuolissa ongelmaksi koituisi tilan ahtaus, sillä nämä tuolit eivät mahdu juuri lainkaan pöytämme alle. Niinpä pöydän vasen puoli ahtautuisi liikaa ja sen vuoksi kulku keittiöön tuota kautta vaikeutuisi. Molemmissa tuoleissa on kuitenkin todella mukava istua. Toimivat kodissamme vaihtelevasti sekä työtuolina että aulan tuolina.

Olenkin joskus pyöritellyt ajatusta siitä, että ruokailutilan ikkunanpuoleiselle pöydän sivulle hankittaisiin About a Chairit ja keittiön puoleiselle sivulle HAY:n Heet valkoisina. Ajatuksena tuntuu ainakin kivalta ja houkuttelevalta, mutta en sitten tiedä, alkaisiko käytännössä erilaiset tuolit pöydän ympärillä häiritsemään… Onneksi asiaa ei nyt lähitulevaisuudessa tarvitse edes päättää!

Ruokailutila on kovin valkoinen ja valoisa tila, nämä puujalat näyttivät siellä oikein herkullisilta! Aivan erityisesti About a Chair, sillä pidän todella paljon tuolin puujalkojen vaaleasta sävystä. DSW taas toi tilaan hauskaa särmää mustan ristikko-osan ansiosta.
Ruokailutilan kolmas puujalkainen on vauvan Stokken Steps-syöttötuoli (saatu blogiyhteistyöstä). Otin tuolista sitteriosan pois (tuoli tällä hetkellä käytössämme sitteriosan kera), jotta näkyisi paremmin tuo ns. syöttötuoli-look. Hyvältä näyttää ainakin omiin silmiini, mutta vielä on hieman matkaa, kunnes saamme tuolin käyttöön ihan tällaisenaan :).

Löytyykös teidän ruokapöydän ympäriltä mahdollisesti HAY:n Hee-tuolit? Tuntuuko tuolin rimat vai onko niissä ihan hyvä istua (pehmusteet kun eivät houkuttele…)?