Uuden pakkasviikon voi aloittaa vaikka katselemalla näitä ihanan inspiroivia ja kotoisia talvisisustuskuvia höyryävä teekupponen kädessä!

SFD9B294E78D48D440B975549A2F6F81FD2_1024x

SFD7A3CD8838F2D460FB13AB764A2D03EB4_1024x

Muhkeita lukunurkkauksia, vino pino lehtiä, lämpöisiä ja pehmoisia tekstiilejä, lampaantaljoja ja kynttilöitä… Kyllä niiden avulla tämä talvi kevääksi taittuu! Mutta kovin nopeasti ajan ei tarvitse kuitenkaan kulua, on nimittäin niin paljon kaikenlaista puuhaa ennen kevättä.

SFD6CC98430DBB3479E93FE7133AA158ADB_1024x

SFD9CDAB08BEE0842C4909CF53AF3F6B7D2_1024x

Näin vuoden alussa mulla on sisustuksessa sellainen pelkistetty vaihe; tuumailutauko kodin joululookin jäljiltä. Kun katselen kotona ympärilleni, huomaan kaipaavani monenlaista vaihtelua. Vaihtelua keittiöön (välitilan muodossa), jotain uutta ratkaisua aulaan (lipasto vaihtoi jo eilen paikkaa, mutta tuntui aiheuttavan sillä vain lisää pähkäilyä muiden tavaroiden sijoittelun suhteen), olohuoneeseen mietinnässä uudet verhot, vauvan tulevan huoneen sekalaisista ajatuksista puhumattakaan! Kolme ensimmäistä sellaisia, jotka ovat olleet mielessä jo aika pitkän aikaa, mutta en ole päässyt tarttumaan tuumasta toimeen, koska en ole keksinyt, mitä niille tekisin… Sormet syyhyää sisustamaan ja pieniä muutoksia tekemään, mutta kun tehtävälista on pitkä ja kaikki vielä hieman auki, niin on vastassa umpikuja: en tiedä mihin tarttuisin ensimmäisenä. Niinpä sitä on tullut piperrettyä vähän siellä sun täällä, pää on sekaisin ja epäjärjestyksessä eikä valmista ole missään :D. Toivottavasti tämä kuulostaa tutulta, edes jonkun mielestä!

Pitkään olen miettinyt myös uusia tauluja; jonkinlaisia graafisia ja/tai abstrakteja, joista löytyisi väriä. Mutta olisivatko värit kirkkaita sävyjä vai utuisen pastellisia..? Kaipaisin vinkkejä mm. verkkokauppojen suhteen – mistähän löytyisi moisia ihanuuksia?

SFD15BDB3D8847A46D7859E58795B9A457F_1024x

Vähän siis sellaista sisustusahdistuksen tapaista ilmassa… Jotenkin vieras tunne, mikä tähän auttaa? :)

SFD939E4AF5A50745E392ECA9C2CCE25ED8_1024x

Vauvanhuone sekoittaa osaltaan pakkaa: on siinäkin monenlaista miettimistä! Se tulee myös aiheuttamaan huonekalujen pyöritystä, mutta tästä kirjoittelen ihan omana postauksenaan myöhemmin.

SFDD81DB23C34FF4FBFA6236AD90D7082E2_1024x

SFDCDEBEE522D6D453181EC1222A2C576E4_1024x

Jotain viherkasvejakin kaipaisin tauon jälkeen kotiin kodikkuutta tuomaan – tätä wanted-listaa voisin jatkaa loputtomiin. Vähän tuollaisia tänne ja tällaisia tuonne, mutta miten kaikki näyttää kuitenkin paremmalta muiden kodeissa, kun taas omaan kotiin ei tunnu oikein mikään istuvan? Umpikuja, se on tullut vastaan nyt. Sanokaa, että tämä johtuu raskaudesta ja on ohimenevää, pliiiiis!

(Kuvat lainattu Alvhem/Fredrik Karlsson.)

 

 

019

Loistavaa pakkaspäivää! Nautin niin suunnattomasti, kun vihdoinkin tuli talvi. Vähäluminen, mutta on sentään pakkasta, kuten kuuluukin! Pakkasta saisi olla aina lokakuusta lähtien, niin pöpötkin pysyisivät paremmin kurissa. Plussakelejä ei tarvitse tulla ainakaan pariin kuukauteen, näin on hyvä. Ne kevättalven päivät, jolloin aurinko paistaa ja lumihanki kimaltaa – täydellistä! Ne on oikein sellaisia ripeän talvilenkin kelejä; lenkin jälkeen on ihana tulla posket punaisina kotiin ja lämmitellä takan ääressä kaakaokupillinen kädessä. Hyvästi plussakelien vesisateet, synkkyys ja pimeys – tavataan taas ensi syksynä! (Kuulithan nyt tämän toiveeni, herra Sääherra?)

011

Joulu on ohi, mutta kynttiläkausi jatkuu. Kynttiläkauteni kestää perinteisesti elokuun lopun pimeistä illoista maalis-huhtikuulle, joten vielä on hyvin aikaa vähentää varastoja! Tuoksukynttilät on taas asia erikseen; niitä on mukava poltella oikeastaan vuoden ympäri. Tunti silloin, pari tällöin ja ihana tuoksu leviää kotiin. Suurin osa kukkaistuoksuista aiheuttaa mulle päänsärkyä, mutta useat makeat tuoksut on kovasti mieleeni.

Keräsin tämänhetkiset tuoksukynttiläni pöydälle ja tutkailin, millaista tuoksua niistä löytyykään. Milk & Honey vaikuttaisi olevan aika suosittu, ns. ikisuosikkini ja sitä löytyy paristakin eri kynttilästä, mm. tuosta By Malene Birgerin kaunottaresta.

cats

Myöskin Byredo-merkiltä olen löytänyt muutaman ihanan tuoksuisen kynttilän. Mieleeni ovat erityisesti nämä kuvassa näkyvät: Cotton poplin sekä Bibliothèque. Erityisesti Cotton poplin ihastuttaa ihanalla raikkaalla tuoksullaan! Kovin voimakkaasti nämä eivät kuitenkaan tuoksu; melko lähellä kynttilöitä saa olla nuuskuttamassa ja siitä annankin vähän miinusta.

003

Aivan ehdoton tuoksukynttilälempparini kautta aikojen on tuo alakuvassa näkyvä Millefiorin tuoksukynttilä, jonka ostin viime helmikuussa Milanosta. Olen nyt lähes vuoden säilyttänyt sitä vaatehuoneen hyllyllä (silloin kun se ei ole ollut käytössä) ja voi valtava, miten ihanasti se tuoksuu edelleen! Ei ole yhtään laimentunut ja kynttilä myös palaa todella tasaisesti, siitäkin iso plussa. Vaatehuoneessa se tuoksuu nenään joka kerta ja sielläpäs sitä saa nuuskuttaa aina aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Tämä kyseinen tuoksu on Icing sugar, josta kattava tuoksukuvaus täällä. Lyhyesti kuvailisin tuoksua vaniljaiseksi ja sokeriseksi; etsiskelin samaa huonetuoksuna viime kesänä Tukholmasta, mutta tuloksetta. Mies tuumasi yhtenä päivänä, että miten täällä tuoksuu aivan leivinjauhe… Leivinjauhe, vaniljasokeri – se ja sama :D.

cats

Tuoksukynttilöiden lisäksi en voi useinkaan vastustaa erilaisia tekstikynttilöitä – sellaiset etiketit kiinnittää lähes poikkeuksetta huomion. Nyt olen kuitenkin asettanut itselleni kynttiläostokiellon – vasta sitten kun varastot ovat pienentyneet…

020

Onko teillä jokin ehdoton tuoksukynttilälemppari? Kotiuduin juuri asioilta ja nyt odottelen miehen kotiutumista, jotta saamme takkaan tulen (takkahommien virallinen valvoja kököttää jo valmiina takan edessä…). Niin, en tosiaan voi itse takkaa sytyttää, koska en yletä takan peltiin :D. Että sellainen moka…
Kävin tänään äitini kanssa kahvilla ja sanoin, että vauvan potkut ovat yhtäkkiä voimistuneet aika lailla enkä totu niihin varmasti koskaan. Saapa nähdä, montako spontaania kiljaisua mulla vielä pääsee keskellä kahvilaa tai kaupan kassajonoa, niin paljon ne aina yllättää… Että jos todistatte moista tapahtumaa, niin saa tulla moikkaamaan! :)

 

 

Lämpöisiä lauantaiterveisiä täältä meiltä! Täällä on päivä hurahtanut kaupungilla asioiden, kävimme mm. katsastamassa Kokkolan tarjonnan vaatekaapeista ja täytyy kyllä sanoa, että heikolta näytti. Isku ja Vepsäläinen jäivät vielä käymättä, sillä voimat alkoivat loppua: voitteko kuvitella, en voi vieläkään kävellä pitkiä matkoja tällä jalallani! Tässä taas yksi ongelma lisää: pohjeluun murtuma ei ole vieläkään parantunut tai ehkä se onkin, mutta jostain syystä joulukuussa murtumakohdan sijaan alkoi kipuilla nilkka. Voisikohan se johtua siitä, että kun en ole voinut jalkaa kunnolla käyttää, se nyt siksi oikuttelee..? Aiemmin nilkka ei nimittäin ole ollut ollenkaan kipeä, mutta nyt jokainen askel sattuu eikä sitä voi kunnolla joka suuntaan taivuttaa. Joka tapauksessa, uudet tutkimukset odottavat, sillä jalan lokakuun alussa tutkinut lääkäri sanoi, että kivun pitäisi kadota kahden kuukauden sisällä… Voisihan näitä vastoinkäymisiä olla vähän vähemmänkin :).

038

Heti kotiin tultuamme mies sytytteli takkaan tulen. Saamme kissojen kanssa nauttia oikein olan takaa! Pakkasta -15 astetta, harvinaista tälle talvelle. Nuoremmasta kattimatista on näiden takkavuosien myötä kuoriutunut esiin aikamoinen takkaekspertti: katselee aina niin kovin tarkkaavaisena miehen vieressä, että ootkos varma että tuolla tavalla syttyy ja vähän moittivana silmäilee siinä alkuvaiheessa, kun takka ei vielä kunnolla lämmitä :D. Saa hyvät naurut joka kerta!

046

Vaatekaappia metsästämme tosiaan vauvalle ja vain yksi tänään näkemämme vaihtoehto jäi mieleen positiivisena: Askon NOVA-vaatekaappi. Kaappi on 120 cm leveä ja 48 cm syvä, korkeutta 220 cm. Mattavalkoisissa liukuovissa on kivat vaakaurat ja reunoilla alumiinilistat. Ostaisin mielelläni sellaisen vaatekaapin, joka kestäisi käytössä vuosia ja tässä mietinkin nyt tuota syvyyttä; olisikohan 60 cm syvä parempi..? Toisen oven taakse ajattelin hyllytasoja ja toiselle puolelle parin hyllytason lisäksi vaatetankoa. Tosin tämänsyvyisessä kaapissa vaatetanko on kohtisuoraan edessä kun kaapin avaa (ei siis vaakasuuntaisesti).

Toinen vaihtoehto olisi hakea kaappi Ikeasta, mutta tällä jalalla ja mahalla ajatuskin jo hieman tökkii… Siellä on kaapeista niin miljoona vaihtoehtoa ja kaikki sisuksetkin niihin täytyy suunnitella alusta lähtien = huoh. Sieltä varteenotettavin vaihtoehto olisi kuitenkin PAX-vaatekaappi valkoisilla liukuovilla, sen saisi myös 66 cm syvänä (mutta leveydet 150 cm:stä ylöspäin?). Hankalaa, täytyy vielä jatkaa pohtimista!

Tuo takkatuli vaikuttaa muhun samalla tavalla kuin kissoihin: alkaa nukuttaa. Jos ottais pienet päikkärit tähän väliin? Tunnelmallista lauantai-iltaa!