Kirpputorilta löytyi kiva lasiastia, jonka hoksasin eilen sopivan loistavasti myös maljakoksi. Ruusut vain nips naps ja maljakkoon. Jäi hiukan vajaaksi, mutta kun nuput tuosta aukeavat, näyttää täydemmältä. Tähän euron lasiastiaan kuuluu myös puulla vuorattu lasikansi, mutta sille ei varmaankaan tule käyttöä, sen verran ruma se oli :D

Mielestäni kiva pieni yksityiskohta muuten aika valkoisessa kattauksessa. Sävy sopii hyvin myös näiden tablettien vaaleanharmaaseen. Sitten kun ruusut on mennyttä, täytyy koittaa miltä tuo näyttää, kun sisällä on palava kynttilä. Kynttilänvalo siivilöityy varmasti kauniisti noista raoista.

Mietin myös sellaista vaihtoehtoa, että jos tuohon haluaa vaihtelua, voi astian ympärille kutoa suojuksen, tulisi ihana talvinen look! Tai jos ei halua alkaa puikkoja heiluttelemaan, ehkä sukkalaatikolta löytyisi valmiina tuohon suojus esim. säärystimestä ;). Itse taidan koittaa sitä kikkaa, löytyy paritkin tähän soveltuvat säärystimet (tosin toisesta parista toinen on vasta vaiheessa, ollut itse asiassa jo muutaman vuoden :P). Lisäksi sukkalaatikostani löytyy yksi yksinäinen luonnonvalkoinen villasukka, pari on ollut hukkateillä jo pitempään enkä omista toista samansävyistä villasukkaparia, niin mietin että sen parittoman sukan vartta voisi ehkä hyödyntää tuohon tai johonkin pienempään astiaan tai kynttilälyhtyyn, sukan varsi kun on melko kapoinen. Vai lähteeköhän se purkaantumaan… No täytyy kokeilla! Sain näihin idean kun olin jokin aika sitten Kodin Terrassa ja näin siellä kauniin AmandaB-Collectionin lasilyhdyn. Lyhty oli sylinterin muotoinen ja sen ympärillä oli neulottu suojus. Oli kivannäköinen, mutta en halunnut ostaa kun noita lyhtyjä on jo riittämiin. Niinpä sitten mietin, miten saisin jostain olemassaolevasta vastaavanlaisen… Sopii niin kivasti kotiin nyt kun ikkunasta taas aukeaa tuo ihana luminen talvimaisema.

Nyt alan valmistautumaan töihin, töiden jälkeen palaan puhtaaseen kotiin ja aloitan viikonlopun vieton mun kolmen murmelin kanssa! <3

Ihanaa viikonloppua! 

 

Yksi vapaapäivä tämän kiireisen viikon keskelle sopii mulle hyvin! On ihana pysähtyä kotiin nautiskelemaan, käydä vain pikaisesti ruokakaupassa & postissa (hakemassa sen kenkälähetyksen, en ehtinyt vielä sovittaa, toivottavasti ovat sopivat!) ja sen jälkeen pysytellä kotosalla iltaan asti. Illalla haluan tehdä viikkosiivoukset, jotta huomenna töistä kotiin saapuessa vastassa on puhdas ja siisti koti. Viikonlopun vieton aloittaminen on silloin monin kerroin kivempaa!
Kaivoin esiin Ikeasta syksyllä ostamani Ursula-huovan, voi miten ihana se onkaan! Oon siis niin tyytyväinen, että itsepintaisesti päätin tuon hankkia, vaikka olan takaa kuului jotain muminaa tyyliin meillä on noita ainaki kakskymmentä… Tästä tuli heti lemppari! Ja täytyyhän torkkupeittoja ollakin monta, meillä on käytössä useita samaan aikaan (huom! huom! myös kissoilla!) ja nytkin laitoin pari pesuun. Ei pesupäivinä pärjäis jos näitä ei ois ainaki se kakskymmentä.

Ystäviä tulossa käymään, joten tuli jo pikkaisen siivoiltua aamupäivällä. Jopa sohvalla on tyynyt ja torkut ojennuksessa, näin ei yleensä arkisin ole… Huvitti kovasti ku olin asetellu sohvan täytteineen ojennukseen, sen jälkeen nuorempi kisu meni sinne ja seiso varmaan pari minuuttia hölmistyneenä sohvalla etsien kivaa paikkaa mihin käpertyä… Siinä paljastui, miten harvoin sohvalla on kaikki ojennuksessa :D. Täytyy olla tyynykasoja ja epämääräisiä torkkupeittoläjiä, niihin on mukava nojata kylkeä tai vaikka kaivautua alle! Nyt kisu näyttää niin orvolta tuossa kun tyyny ei ole lysyssä, vaan ryhdikkäästi suorassa; ei yhtään niin kiva, siihen ei huvita edes nojata!

Nyt sytyttelen vielä vähän kynttilöitä ja jään odottamaan vieraitani. Tuota pikaa keittiön täyttää herkullinen maitokahvin tuoksu ja pöydän äärestä kuuluu iloista puheensorinaa & naurua.

Leppoisaa torstaipäivää!

 

Tähän vuodenaikaan aamun voi aloittaa vaikka sytyttämällä takkaan tulen. Tai jos ei ole takkaa tai asia on kuten meillä: mä en yletä (millään apuvälineelläkään) avaamaan takan peltiä :D, voi aamutuimaan ihastella tällaisia tunnelmallisia kuvia ja kuvitella sen takkatulen lämmön ja ritinän viereensä… Ainakin on kynttilät, ihanaa! <3 Ja arvatkaas mitä? Täällä sataa taas lunta, iiiisoja hiutaleita ja hitaasti, ihana näky!

Tähän ensimmäiseen kotiin kiinnitin huomiota, kun näin nuo polttopuut, niitähän ihastelen kaikkialla :)

Nämä kuvat valitsin jaettaviksi lähinnä tunnelmansa vuoksi, mukavan kodikas fiilis näissä. Elävä tuli, oli se sitten takkatuli tai kynttilän liekki, luo ihanaa rauhoittavaa tunnelmaa. Se tuo vahvasti mieleen kotiin käpertymisen eli kotoilun.

Mä muuten tykkään tällaisista jonkun takaa otetuista kuvista tosi paljon, etenkin tällaisista oven takaa otetuista, joissa näkyy vähän ovea. Näissä on jokin kiva oma tunnelmansa, jotain salaperäistä… Tällaisia kuvia on kiva joskus itsekin ottaa.

 Mites teidän keskiviikko on startannut?

Kuvat lainattu Alvhem/Fredrik Karlsson.