The White Companyn sivuilta löytyy muutama kaunis kattauskuva. Vaikka kattausten tyyli ei ehkä ole ihan ominta tyyliäni, nautin tällaisten kuvien katselemisesta. Ihanan rauhoittavaa inspiraation keräämistä. Kauniita kattauksia, joissa pääväreinä valkoinen ja hopea.

Huomaan silloin tällöin ihastelevani tällaisia hieman kimaltelevia, pyöreitä pöytätabletteja. Olin kerran näitä jo ostamassa, mutta tulin toisiin ajatuksiin: V&B:n New Wave -lautasemme ovat aika kookkaat ja kaiken lisäksi neliön malliset, joten eivät ihan parhaalla mahdollisella tavalla istuisi näiden tablettien kanssa samaan kattaukseen. Tablettien täytyisi olla melkoisen kookkaita ylipäätään erottuakseen lautasten alta, joten se siitä haaveesta. Otan siis tyytyväisenä taas jouluksi omat mustat tablettini käyttöön, niissä välkehtii hillitysti hopeaa joukossa. Tai no jos ihan totta puhutaan, laitoin ne ruokapöytään jo tänä aamuna! Nimittäin viimeiset kaksi tuntia (!) olen tehnyt ja kuvannut joulukattauksia, niitä näette blogissani ensi viikon aikana. Saapa nähdä millaisia kuvista tuli; ne on vielä kamerassa ja niiden läpikäyminen kestääkin oman aikansa… Tällaisina hetkinä aina hiukan jännittää, jos kuvat onkin epäonnistuneita: tärähtäneitä tms., kuva kun näyttää aina hieman erilaiselta tietokoneen kuin kameran näytöllä. Kuvia tuli otettua kyllä reilut 100 kpl, että ehkä sieltä joukosta muutama onnistunut otos löytyy :P.

Tänään ensimmäinen adventti; saan sytyttää uudehkosta (adventti)kyntteliköstäni ensimmäisen eli joulun odotuksen kynttilän. Mutta nyt kun ruokapöytäkin on jo valmiiksi katettu, heh, alan kuorimaan perunoita! Kun mies kotiutuu mökkiraksalta, meillä herkutellaan uunilohta (tiedän muuten jo nyt saavani keittiöön innostunutta seuraa parista viiksinaamasta…) timjamiperunoiden ja keitettyjen kasvisten kera, joulukattauksen äärellä :D. Jos on kuunnellut joululauluja lokakuun lopusta lähtien (täysin kyllästymättä, by the way), voi kai koko joulukuun kattaa pöydän jouluisesti! ;)

 Kuvat lainattu The White Company.

 

Ihanaa, nyt se on vaihtunut: virallinen joulukuukausi! Mietin aamulla jopa, että onkohan joulukuu koko vuoden paras kuukausi, niin ihanaa ja sydäntälämmittävää aikaa tämä on. Jos totta puhutaan, haluaisin elää tässä tunnelmassa aina!
Oli tarkoitus tulla jo aamulla postailemaan näitä kuvia, mutta en sitten ehtinyt kuin pikaisesti piipahtaa koneella. Lähdettiin miehen kanssa jouluostoksille, muutama lahja tuli hankittua, mutta ei vielä ihan kaikkia. Itse pidän siitä, että lahjan saaja esittää lahjatoiveita – lahjojen keksiminen on usein kovin vaikeaa eikä mitään turhaa haluaisi missään nimessä hankkia. Silti aina on kiva antaa jotain; siinä missä saamisen, myös antamisen ilo kuuluu vahvasti jouluun.

Olohuoneen yhdeltä seinustalta löytyy tällainen jouluinen kokonaisuus. Hyasintti on avautunut kauniisti ja sitä mukaa sen tuoksu (tai mielestäni ehkä haju, kun en siitä niin piittaa :P) on levinnyt kotiimme. Heti olohuoneeseen tullessani haistan sen selvästi, mutta muutamassa minuutissa tuoksuun tottuu eikä päänsärkyä ole onneksi tullut. Kuten teistäkin joku sanoi, valkoisessa hyasintissa on miedoin tuoksu, joten ehkä se on siitäkin syystä meille hyvä väri :). Kaunishan se on kuin mikä! Laitoin sen vain tuollaiseen lasimaljakkoon folioon kääräistynä, koska muut ruukkuni olivat hiukan epäsopivia.

Kranssiin tein mustan satiininauharusetin, täytyy ehkä asetella se vielä kauniimmin ja kiepsauttaa satiininauhan kaveriksi valkoista helminauhaa. Joulun aikaan musta kuoriutuu aina esiin sellainen romanttisemmasta ja hörhelöisemmästä sisustuksesta pitävä puoli, yritän silti hiukan hillitä ettei ihan lähde lapasesta, joten joku helminauha olkoon riittävästi :D. Kranssille löytyi hyvä paikka tuosta tasolta, siinä se nojaa seinään kellon vieressä.

Nyt me aletaan ripustelemaan lisää jouluisia valoja ikkunaan: tähän asti ollaan menty olohuoneen ja ruokailutilan ikkunatähdillä. Ainakin makuuhuoneeseen jotain… Lisäksi taidan siirtää ruokailutilan tähden yhteen toiseen makuuhuoneeseen ja laittaa ruokailutilaan vähemmän valoa tuovan koristeen tilalle. Katsotaan mitä tästä syntyy!

Näiden kuvien myötä haluan toivottaa jokaiselle teistä
ihanaa joulunodotusta! <3 

 

Tuuli ulvoo nurkissa, mutta lunta ei näy… Kavereideni facebook-kirjoituksista päätellen tilanne on hieman eri eteläisimmässä Suomessa..? Tällaisen sään iskiessä kotiin käpertyminen nousee entistä suurempaan arvoon. Takkatulen, kynttilöiden, torkkupeittojen ja höyryävän juoman avustuksella saa vilunväreet pois. Silti välillä on pakko kurkistaa ulos ikkunasta: sataako jo lunta?

Tällä hetkellä iloitsen sekä osittain auenneesta amarylliksestäni että uudesta kameran objektiivistani, jolla olen nyt viikon verran ehtinyt harjoittelemaan. Harjoittelua vaatii toki vieläkin, mutta nyt jo voin sanoa että hankinta oli kannattava ja objektiivi vastaa täydellisesti omia valokuvaustarpeitani! Tällaisista harkituista hankinnoista tulee kyllä niin hyvä mieli: tuntuu saaneensa rahoilleen kunnolla vastinetta. Amarylliksestä luvassa lisäkuvia myöhemmin viikonlopun aikana; tuossa sohvapöydällä sitä tulee ihasteltua tämän tästä!

Iloista mieltä viikonloppuihinne!