Vihdoinkin työhuoneeni on valmis! Rasti seinään! Ehti tämä puolivalmiina jo ollakin, että eiköhän nyt ollut aikakin. Tämä oli suurin haaveeni ja tavoitteeni miehen kesäloman ajalle: saada tämä yksi oma juttuni hoidettua loppuun saakka. Nyt olisikin enää jotain pientä hienosäätöä sekä ehkä vielä jonkinmoista sisustelua luvassa. Käytäntö toimii kyllä jo ihan loistavasti ja tuo laatikosto työpöytäni vieressä on paikallaan ihan helmi! Laatikoston vieressä on vielä yksi iso kaappi, joka oli aiemmin pojan huoneen vaatekaappina. 

työhuoneeni

leklint

Mitään uutta kalustetta minun ei tuota laatikostoa lukuunottamatta huoneeseen tarvinnut ostaa. Päätin, että en ala sitä isompaa pöytää nyt ainakaan toistaiseksi hankkimaan, vaan pärjään tällä. Olisi harmittanut myydä tai varastoida tämä kiva pöytä vain sen pienuuden vuoksi, mutta jos tosiaan tulen ehdottomasti isompaa pöytää tarvitsemaan, katson sitten asiaa uudestaan. Tällä hetkellä MioSa. designin tuotteet valmistuvat kuitenkin parhaiten matolla istuskellen :D. 

työhuone

Kuten aiemmin mainitsinkin, siirsin olohuoneesta pari lipastoa työhuoneeseeni lisäsäilytystilaa tuomaan. Täällä oli ennestään tuo alimmainen lipasto (näkyy seuraavassa kuvassa) ja sen päälle laitoin vielä pari pienempää. Nyt on oikein toimiva kokonaisuus kasassa! Paitsi että siirsin vahingon ikään kuin olohuoneeseen ja nyt sieltä puuttuu lipasto – olohuoneen kaappi on siis edelleen etsinnässä :). 

homeoffice

Työhuoneeni viherkasvi on kokenut aika kovia… Sitä on unohdettu kastella, mutta kastelu on korvattu sitäkin ahkerammalla maistelulla. Katse siirtyy perheen kissakaksikkoon… Suosittelen muuten Uumajassa vierailevia käymään Lagerhausissa! Vau mitä kaikkea ihanaa liike pullollaan! Ostin sieltä työhuoneeseeni vähän sitä sun tätä, mm. nämä petroolin ja roosan sävyiset purnukat:

071

Sekä tämän tuoksukynttilän, joka taisi kuulkaas nousta tuoksukynttiläsuosikkieni kärkeen! Voisin 30 tuoksukynttilän omistajana väittää, että omaan kokemusta aika monelta merkiltä ja tämä on kyllä aivan huipputuote. Tämä ihana sitrushedelmän tuoksu on suorastaan huumaava, ihanan kirpeän raikkaan makea enkä meinaa raaskia polttaa koko kynttilää! Pariin otteeseen siinä on liekki lepattanut, mutta se tuoksuu polttamattakin. Niin tähän tykästyin, että aion tilata Lagerhausin verkkokaupasta näitä lisää, vaikkakin rahti näytti olevan lähes 11 euroa :D. Taidanpa samalla testata saman merkin kookosversiotakin. Niin ja hintaahan tällä oli hurjat viisi euroa!

032

työhuoneeni

Hieman orpona tuo pöytä tuolla nurkassa, en vielä oikein tiedä minne sen sijoittaisin… Mutta tältä täällä nyt näyttää! Tuntuu, että siitä entisestä varasto-/työhuoneesta tämä suureni useamman neliön verran! Nykyään on niin mahtava tunne astua tähän huoneeseen, kun täällä on tilaa ja kaikelle oma paikkansa. Ovea ei tarvitse enää pitää kiinni! Mutta nyt jäähtyneet cappuccinon jämät huiviin ja seuraavien puuhasteluiden kimppuun. Touhukasta torstaita teillekin!

Minulla on viime kuukausina ollut yksi suure haave keittiöön liittyen. En ehkä niinkään tähän nykyiseen keittiöömme sitä liitä, vaan haave on sitten siihen seuraavaan keittiöön -luokkaa. Mikä tämä haave sitten on?

keittiöhaave

aamiaiskaappi

Aamiaiskaappi! Olisi ihana saada keittiön pienkoneet kaapinoven taakse piiloon, sillä keittiö tuntuu täyttyvän muutenkin niin monesta härpäkkeestä. Kaapissa olisivat ainakin mikro, vedenkeitin, normikahvinkeitin, smoothiekone jne. Superkätevää, tykkäisin kuin hullu puurosta! Onko teillä jollain onnekkaalla tällainen? Mielelläni näkisin kuvia ja voisin esitellä niitä täälläkin! Keksiikö joku tästä systeemistä jotain huonoa? Senkin kuulisin mielelläni. 

Nämä kuvat otin Seinäjoen asuntomessuilta. Siellä kiinnitin huomiota erilaisiin keittiöyksityiskohtiin, jotka itseäni kovasti miellyttävät. Aamiaiskaapin lisäksi sellaisia ovat mm. tällaiset kivat ryhmässä roikkuvat kattovalaisimet – ihanan tunnelmallisia:

kitchen

395

Tuo ylläoleva kuva on otettu messujen lempparikeittiöstäni ja sehän löytyi Talo Markista. Ihanat valaisimet, iso ikkuna, käytännöllinen saareke, mattamusta seinänpätkä ja hana ♥. Tästä kohteesta kirjoittelin oman postauksensa otsikolla Keittiöihastus – Talo Markki. Tuossa taisinkin listata kaikki tämän hetken ihastuttavimmat keittiöyksityiskohdat, siis omasta mielestäni. Myös tämä seuraava keittiö oli kiva, kalusteet kiersivätkin tässä (ikkunaa myöten) aika lailla samalla tavalla kuin Talo Markissa:

158

162

Jos keittiössä ei ole tuollaista isoa ikkunaa, niin välitilaikkunakin voisi olla yksi hyvä vaihtoehto (riippuen tietysti hieman tontista eli mihin tuo näkymä olisi, autotallin seinää ei ehkä olisi kiva katsella :D):

140

Saareke kiinnostaa myös. Sellaista mietin nykyiseenkin keittiöömme, mutta päädyimme sitten kuitenkin niemekkeeseen. Tässä seuraavassa keittiössä on kiva saareke, mutta huomasin, että tällaiset epäsuorat kaapistovalaisimet eivät ole mieleeni:

197

Loppuun vielä tämä yksi kuva esimerkkinä siitä, kuinka kiva tuollainen ikkuna keittiössä onkaan: 

220

Meidänkin keittiössämme on ikkunoita (kaksi nurkkauksessa), mutta sijaintinsa vuoksi eivät anna keittiöön samaa vaikutelmaa kuin tällainen keskellä seinää oleva ikkuna. Tosin tällaisessa tapauksessa joutuisi karsimaan säilytystilasta ja antaa tila ikkunalle, että aina löytyy sekä hyviä että huonoja puolia, asiasta kuin asiasta. 

Ajattelin muuten tällä viikolla kirjoitella meidän keittiöstämme. Hieman sillä silmällä, että mitä hyviä ja huonoja puolia sieltä löytyy! Nyt toivottelen teille mukavaa päivää ja sukellan puuhelmituotteideni maailmaan!

Huh hah hei! Täällä kuulkaas mennään taas niin tukka putkella aamusta iltaan! Tosin eilen oivalsin, että eivät nämä hommat tekemällä lopu, joten joskus voisi vain olla, mutta kun ei pysty. Takaraivossa jyskyttää tekemättömät työt ja jos jonain päivänä jätän ne tekemättä, tiedän jo etukäteen, että seuraavana päivänä hommia on tuplasti. Näin ollen tuntuu mieluisimmalta paiskia hommia niska limassa päivittäin :D. Ja puhun nyt työasioistani, joiden lomaan pitäisi ehtiä sovittaa jotain muutakin, esim. kotihommia…

Viikonloppuna Tampereen reissulta tarttui mukaan hieman lisäsäilytystilaa työhuoneeseeni ja mies kokosikin ne aamulla. Kyllä nyt alkaa kuulkaas hommat sujumaan, kun kaikenlaista saa ihan tähän käden ulottuville! Vielä pientä hienosäätöä ennen kuin viitsin ikuistaa näkymiä kamerallekin. Mutta oi miten ihanaa tässä työpöydän ääressä on nyt istuskella, kun päivä päivältä pöytä tyhjenee ja näkyy hieman jopa pöydän kanttakin, heh! Tästä voi mietintätauoilla vaikka vilkuilla ulos tiellä liikkujia, höyryävä kupponen kädessä ♥. Villasukatkin ovat valmiina viereisessä korissa, sillä aina joskus niillekin tulee tarvetta!

Tässä muutamia arkiräpsyjä viime päiviltä Instagramin puolelta. Vinkkinä, että kannattaa seurailla sielläkin, sillä tällä viikolla siellä tulee tapahtumaan jotain superkivaa! ;)

arki

En mä milloinkaan opi! Kirjoitin nimittäin jokin aika sitten, että pojan pahin kissavaihe on ohitse; enää ei vedetä hännästä. Nojuuei, mutta siitä postauksesta seuraavana päivänä alkoi jokin toinen vaihe ja nykyään tehdään kaikkea muuta. Nostetaan kissa ilmaan tavalla, jolla ei todellakaan saisi ja loikataan maassa makaavan kissan yli jne. Täällä ollaan kurkku lähes käheänä, sen verran saa kauhusta itsekin välillä kiljahdella. Kissat kestävät, mutta en tiedä, kestänkö minä… En sitten enää edes mainitse, kun tämä vaihe on jonain päivänä ohitse :). 

arki

Vaikka tuo pieni poikamme onkin välillä melkoinen pikkuveijari, on hänellä myös se hyvin herkkä puolensa (ja onneksi siitä pääsevät usein osallisiksi myös kissat). Tampereen lomaltamme mieleeni päällimmäiseksi jäi se, kun makasin lauantaina alkuillasta hotellihuoneessamme valtavan pääkivun kourissa. Poika kävi isänsä kanssa kaupassa ja sieltä tultuaan tuli luokseni sanoen hyvin lempeällä äänellä heippa kulta äiti. Voi rakkaus, vieläkin tulee tippa linssiin, kun tuota muistelen. En tiedä, onko edes mitään kauniimpaa ja kultaisempaa ♥.

Tuosta huomaan, miten tehokkaasti hän oppii siitä, miten hänelle itselleen puhutaan. Kulta-sana on tarttunut, sillä itse kutsun häntä enemmän sanalla kulta kuin hänen omalla nimellään. Niin se on ollut alusta lähtien, se vain tulee niin automaattisesti ja onpa pari kertaa kaupassa hieman hävettänytkin :D. Onko teidän pienellä jokin hellyttelynimi?