Olen saanut lasiterassin eli kesäolohuoneen sisustuksen kutakuinkin valmiiksi tai ainakin sellaiseksi, jolla nyt tämä kesä porskutetaan! Eipä sinne ihmeitä tarvita, kunhan on mukavia istumapaikkoja, pöytäpintaa ja mattoa. Plussaa tietenkin siitä, että istumapaikkojen lisäksi voi hieman oikaistakin eikä tarvitse koko ajan pystyssä nököttää… Sohvakin on siis oikein hyvä olla olemassa! Tosin enitenhän sitä kuluttaa mies :D – miten me naiset ei ehditä juuri koskaan istumaan, makoilemisesta puhumattakaan? Keksin järjestää terassikalusteet tänä kesänä hieman eri tavalla, mutta näitä kuvia luvassa myöhemmin tässä juhannuksen aikana. 

dahlia

Täältä ei löydy juhannusruusuja, mutta täältä löytyy ainakin pari daaliaa ja yksi valkoinen hortensia! Näitä pihan kesäkukkasiakin olen ajatellut kuvata jonain päivänä ihan omaan postaukseensa, joten sitä(kin) odotellessa. Daalia on muuten osoittautunut jonkin verran haastavaksi kesäkukaksi… Valkoisen päivät ovat luetut (postaus Valkoiset daaliat pihallamme), mutta pirteän pinkki kukoistaa vielä etupihalla. Tämä vaaleampi vaaleanpunainen on viihtynyt jopa täällä lasiterassin kuumuudessa. Turhan korkeiksi vaan kasvavat, etenkin kukkavarret. Daaliasta ei meinaa tulla sellaista kivan pyöreää ja tuuheaa ollenkaan, vaan kasvaa enemmänkin pelkästään pituussuuntaansa. Mutta ehkä se ehtii vielä tässä kesän mittaan muuttaa muotoaan! Hortensiankin olen onnistunut pitämään hyvinvoivana jo kuukauden päivät, ihana tämä valkoinen!

hortensia

Tunnelmallista juhannusaattoa sulle! :)

No nyt se juhannus on täällä – juhannus, keskikesän juhla! Ja niin paljon kuin tätä joulun jälkeen ja pitkältä tuntuvan talven aikana odotin, jotta sitten olisi enää puolikas vuosi jouluun… :D (Tai oikeastaan, eihän tässä ole enää kuin nelisen kuukautta, sillä tuo joulun vuodenaika aloitetaan luonnollisesti jo hyvissä ajoin!) Vaikka joulua ei voita mikään eikä sitä tarvitse edes miettiä, että voittaako vai eikö, niin nautin kyllä juhannuksestakin hirmuisesti! Meillä on täällä Suomessa niin lyhyt kesä, että joka hetkestä on otettava kaikki ilo irti. Kesä on ainutlaatuinen: värit, valot, tuoksut, äänet – kaikki! Kesällä on myös mukava järjestää erilaisia pieniä juhlanaiheita, vaikka keskelle viikkoakin. Esim. lettukestit ulkona, nimipäiväjuhlintaa, juhannusmuisteloita…

Tai sitten ihan vain jokin arkinen juttu oman perheen kesken. Nimittäin joskus on ihana yllättää töistä kotiin palaava mies jollain tavalla. Kattaa pöytää kukin ja kynttilöin, jotka näkyvät jo portaille, jos kotiinpalaaja sattuu keittiön ikkunasta sisään vilkaisemaan. Mutta viimeistään eteisessä tuoksu hiipii nenään ja usein sitä saattelee toiveikas ooksää leiponu jotain? -kysymys. 

005

Olkoonkin se leipomus puolivalmis mutakakku, johon lisätäään vain vesi ja öljy. Ja olkoonkin, ettei siitä kovin kaunis tullut, sillä se saattoi olla uunissa pari minuuttia kauemmin kuin oli tarkoitus… Rapean kuoren alla on kuitenkin todella pehmeä ja suorastaan suussasulavan kuuma sisus, jonka tuoreet ja makeat mansikat kruunaavat täydelliseksi makunautinnoksi. Siinä me herkutellaan, koko perhe yhdessä. Siivoukset on tehty pikaisesti rimaa hipoen ja lipaston alle on unohtunut muutama pallo, mutta ei sen väliä. Talvella ehtii olla sisällä ja jynssätä paikkoja suurennuslasi kädessä, kesällä nautitaan ulkoilmasta ja ulkoilmaelämästä – sinne asti eivät lipastojen alla hengailevat pallot näy!

Täällä oli tosi lämmin ja aurinkoinen päivä, kunnes nyt iltapäivällä vallan otti ukkoskuuro. Sisälle tuli valtavan hämärää ja vettä sataa edelleen ankaralla voimalla! Mutta säästä viis, koko perheen yhteinen juhannusloma on alkanut ja aloitamme sen vierailemalla miehen vanhempien mökillä. Ennen kaikkea tärkeää on tehdä sitä, mistä eniten nauttii, oli sää mikä hyvänsä – teethän sinäkin!

kesäkattaus

Hyvän juhannuksen toivotukset täältä meiltä sinne teille!

003

Hyvää huomenta!

Arvontakone (random.org) on jälleen hurissut ja arponut osallistujien keskuudesta kaksi voittajaa – kiitokset osallistuneille! Eli kyseessähän oli Suojaa surffailusi (+ arvonta) -postaukseni, jossa pääsin arpomaan teille kaksi vuoden mittaista F-Secure SAFE-tuotepakettia. Arpaonni osui seuraaviin kommentteihin:

Liisa

Oi, tämä olisikin tosi tärkeä ja tarpeellinen. Turhan vähän tulee kiinnitettyä näihin tietoturva-asioihin huomiota.

Jenna O

Mulla on tässä enää viikko suojausta jäljellä ja noloa mutta totta, on puhelimeni ja tablettini täysin vailla tietoturvaa. Nykymaailmassa se on ehdottoman tärkeä ja olisi hyvä saada ne kuntoon!

fsecure

Tarkkailkaahan sähköpostianne, sillä lähden näpyttelemään teille voittoviestejä ihan tuota pikaa. Sen jälkeen suuntaamme pojan kanssa kaupungille ystäviä tapaamaan. Palaan vielä tänään päivän varsinaisen postauksen kera, joten siihen asti moi! :)