048

Jo muutaman päivän ajan olemme joutuneet sitä kuuntelemaan – vesipisaroiden tippumista ränneistä. Aika masentavaa tähän aikaan vuodesta, jos totta puhutaan. Olin kuitenkin kaukaa viisas ja ehdin kuin ehdinkin ikuistaa ensilumimaisemat. Uskomatonta, että vielä tasan viikko sitten ulkona näytti tältä:

072

candles

Tuo näkymä olohuoneen ikkunoista takapihalle on taianomainen ja valtavan kaunis! Lunta tuli reilu viikko sitten heti kunnolla ja myös puut saivat osansa. Puiden rungotkin näyttävät upeilta, kun lunta on pyryttänyt niihinkin. Lumi tekee ihmeitä sekä maisemalle että mielelle! Jännä nähdä, milloin saamme maahan pysyvän lumipeitteen. Toivottavasti pian! Se ihana lumisade innostaa nimittäin näin loppuvuodesta huomattavasti enemmän kuin joskus maalis-huhtikuussa…

064

Nyt joululaulut soimaan ja sitten puuroa keittelemään! Meillä syödään tänään puurolounas ja päivälliseksi ravintolan antimia – pääsemme miehen kanssa ihan kaksistaan ja kiireettömästi ravintolaan syömään! Oikein mukavaa alkanutta joulukuuta teillekin!

092

 

En ole ehtinyt blogiin koko viikonloppuna; ollaan oltu koko ajan joko menossa tai sitten meille on ollut tulossa joku. Mukavaa! Tänään rauhoitumme pääasiassa kotiin. Ajatella, että nyt se jo koitti: ensimmäinen adventtisunnuntai!

063

Olen aina viimeistään ensimmäisenä adventtina ottanut tuon Ferm Livingin kynttelikköni esiin. Tänäkin vuonna se saa toimittaa adventtikynttelikön virkaa, sillä en koe mitään numeroituja kynttilöitä tarpeellisiksi.

040

049

Taitaa olla jo jonkinmoinen ennätys, että ensimmäinen adventtisunnuntai koitti ennen kuin tähdet ehtivät olohuoneemme ikkunoihin! Tuo asia täytyy kyllä illalla korjata. Tässä joulunajassa on mukava olla aina jotain pientä, jota odottaa! Yksi asia, jota olen odottanut, on miehen isyysvapaa. Se alkoi nyt, joten huominen ei tunnukaan ihan perusmaanantailta. Mutta nyt rentojen sunnuntaipuuhasteluiden pariin ja näiden kuvien myötä toivottelen teille:

077

 

Nyt se on täällä – Black Friday! Jatkoa Black Friday lähestyy -postaukselleni, jossa tästä jo kerroinkin. Eli kyseessä on tämän päivän voimassaoleva ostostapahtuma, jolloin eri verkkokaupat tarjoavat tuotteistaan oikeasti suuriakin alennuksia! Näistä alennuksista emme tiedä etukäteen, joten täytyy vain itse tehokkaasti tutkailla asiaa. CupoNation on kuitenkin helpottanut työtämme ja koonnut kaikki CupoNation-verkkokauppojen tarjoukset yhdelle sivulle, jonka löydät tästä linkistä. Että jos on ollut aikeissa hankkia jotain joko itselle tai läheiselle, nyt sen voi löytää tuota kautta mukavan aleprosentin kera! Tuntuu, että tämä päivä on tänä vuonna aiempaa enemmän esillä; ainakin oma sähköpostini, Instagram sekä Facebook-sivuni tuntuu täyttyvän erilaisista ilmoituksista.

black friday

Täällä joku odottelee päiväuniaikaa, jotta pääsee tsekkaamaan tarjoukset – aika lupaavalta on ainakin eilen saapuneiden tarjousten perusteella näyttänyt. Mukavia shoppailuhetkiä! Toivottavasti teemme hyviä löytöjä :)