Joskus vapaahetkinäni (joita on nykyään äärimmäisen harvoin, sillä aina on jotain pakko tehdä -juttuja…) saatan surffailla eri verkkokauppojen sivuilla haaveilemassa, inspiroitumassa ja vain nauttimassa näkemästäni! Ei tarvitse olla ostoaikeita, joskus tuollainen inspiskierros riittää vallan mainiosti. Tämän hollantilaisen Stockhome-verkkokaupan ihania kuvia halusin jakaa täälläkin, ovat niin kauniisti ja inspiroivasti stailattuja vai mitä sanotte?

hollantilaiskauppa

hollantilaiskauppa

Tämähän on vähän kuin ikkunashoppailua, mutta verkossa tapahtuvaa sellaista :)

Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että tämä verkkokauppa osoittautui sellaiseksi, josta oli aivan pakko poistua kassan kautta! Jokunen näissä kuvissakin näkyvä tuote on saanut kodin meiltä. Esittelen ne täälläkin joku päivä, sillä ovat kyllä niin ihania, että ansaitsevat ihan oman postauksensa!

hollantilaiskauppa-001

Mutta arvatkaas; täällä vietettiin tänään vuoden ensimmäisiä pikkujouluja! Vietimme niitä ihan täällä meillä viiden naisen ja yhden ihanan pienen pojan voimin! Palataanpas näihin tunnelmiin vaikka huomenissa, nyt toivottelen teille tonttumaista tiistaita!

(Kuvat lainattu Stockhome.)

Näinä vuoden viimeisinä viikkoina tulee aina perinteisesti mietittyä kulunutta vuotta. Mutta sitäkin enemmän näinä viikkoina huvittaa kutsua kotiin perhettä, ystäviä ja tuttavia – milloin kahvi-, tee- tai glögikupposen ääreen! Viettää pieni tuokio yhdessä tunnelmoiden ja kuulumisia vaihdellen. Mielestäni on tärkeää, että siinä sivussa muistaa viettää aikaa myös puolisonsa kanssa. Vaikka useimmiten iltaisin kaikki yhdessä kotona olemmekin, on joskus mukavaa oikein järjestää jotain yhteistä tekemistä; muuten illat saattavat kulua kumpainenkin omiaan puuhastellen. Tätä mietin, kun lähdin mukaan Indiedaysin ja M&M’Sin yhteistyökampanjaan.

Tästä oli puhetta viime viikon neuvolakäynnilläkin; siellä muistuteltiin kuinka tärkeää vanhempien kahdenkeskinen aika on. Että joskus sen järjestäminen saattaa jäädä arkikiireiden jalkoihin, mutta kalenterista voisi ruksata esim. joka kuukausi yhden lauantain, jolloin vanhemmat kävisivät kaksin syömässä, kävelyllä, keilaamassa, elokuvissa… Viettää hetki kaksistaan, jutella ja kysellä, mitä toiselle oikein kuuluu. Niinpä päätin, että järjestän minulle ja miehelle yhteisen leffaillan. Heti tulevana viikonloppuna! Tällä kertaa ihan kotisohvalla, jossa leffan saa valita valtavasta tarjonnasta itse ja herkkupusseja saa rapistella sydämensä kyllyydestä, miettimättä häiriintyykö vierustoveri… Herkut meille tarjoutui tämän yhteistyökampanjan myötä: suussasulavia M&M’S -karkkeja suklaisina ja pähkinäisinä, N-A-M!

048

Innostuimmekin näistä karkeista sen verran, että niiden ympärille tuli samalla tehtyä lauantain jälkiruokakin! Resepti tuli mieheltäni. Kuohkeaa kermavaahtoa, vaniljarahkaa sekä suklaisia M&M’S-makeisia – yllärinä joukossa vielä suolaisia popcorneja! Popcornit olivatkin joukossa todellinen ylläri, sillä niitä ei valkoisen rahkavaahdon joukosta juurikaan erota. Tämä toimii hyvin myös ilman vaniljarahkaa; mielestäni tulee ehkä vielä parempi siten, mutta makuasia toki. Lisäksi mies valmisti jälkkärille herkullisen kinuskikastikkeen kermasta, fariinisokerista ja voinokareesta.

010

024

Värikkäät M&M’S-karkit sulivat vaahtoon hauskasti: kun jälkiruokaa sekoitti, tuli sulaneista karkeista valkoiseen vaahtoon kivoja raitoja.

mms

Meidän leffaherkkuina nähdään aina joko popcorneja, pähkinöitä tai irtokarkkeja, erittäin harvoin sipsejä. Nyt olikin kiva yhdistää monet näistä herkuista: kulhossa kiva kombo pähkinäisiä M&Msejä sekä poppareita! Herkullinen suolaisen, makean, suklaisen ja pähkinäisen yhdistelmä :P

043

009

032

047

M&M’S-makeiset maistuvat myös ihan sellaisinaan, suoraan pussista tai kulhosta! Juu-u, olet varmasti siellä ruudun ääressä ihan vesi kielellä eikä ihme! Ehkä pieni lukijakisa olisi paikallaan? Jaa kommenttiboxissa oma M&M’S -hetkesi ja kerro, onko suosikkisi pähkinä vai suklaa sekä kenen kanssa jakaisit omat M&M’S-karkkisi. Voittaja saa noin 30 euron arvoisen M&M’S-tuotepaketin (12 pussillista!) joko valitsemaansa suklaata tai pähkinää! Kilpailu alkaa nyt ja päättyy torstaina 19.11. klo 18. Tällä kertaa minä päätän voittajan eli vastauksen sisällöllä tosiaan on väliä! :) Kilpailu on päättynyt!

Lisää kilpailuja ja kaikenlaista muuta mukavaa löydät M&M’S Suomi –facebook-sivuilta, joten kannattaa käydä tykkäilemässä sielläkin. Eipä sitten muuta kuin onnea kilpailuun!

Mitäs teidän sunnuntaipäiväänne kuuluu? Täällä sunnuntai alkoi vesisateella, mutta muuttui sitten hetken päästä räntäsateeksi. En ole koskaan aiemmin ollut yhtä iloinen räntäsateesta :D. Sisältäpäin tuon voi nimittäin niin helposti kuvitella lumisateeksi ja näyttäväthän valkoiset hiutaleet (olivatpa ne sitten räntää tai lunta) aina kivemmilta kuin vesipisarat! Näkyä täytyi lähteä ihastelemaan pojan kanssa ihan ulos asti. Nyt toivon pieniä pakkasasteita ja lumisadetta, niin ulkonakaan ei olisi enää näin märkää.

105

103

Täällä on naudan sisäpaisti uunissa, poika & kissat unilla ja mies harrastamassa. Parin tunnin päästä syödään ja sitten loppupäivälle suunnitelmissa ihan vain rentoa ajanvietettä. Sanoin miehelle, että jotain jouluista valoa voisi tänään viritellä ja pojan kovasti vieressä nyökytellessä ei voinut mieskään vastustella. Hmm, mitähän se jouluinen valo olisi… Se voisi olla iso tähti joko lasiterassille (jossa on nyt vasta tuo kuvissa näkyvä lyhty) tai meidän makuuhuoneeseemme. Huvittaisi kokeilla makuuhuoneeseen ikkunatähden sijaan valaisevaa seinätähteä, sängynpäätyseinälle! Näin se ei näkyisi vielä ikkunasta, heh! Joo, tuota me testataan tänään! Suloista sunnuntaipäivää!