Siinäpäs tämän hetken ehkä hauskin sana, vauvan mielestä. Kissamiau – ja hekotus on taattu! Mun on monet kerrat pitänyt kirjoitella kissoista, mutta aina se on jäänyt ja jäänyt, tosi harmi! Viime kuukausina en ole saanut otettua heistä mitään hyviä tilannekuviakaan, sillä enää ei ole ollut entiseen tapaan mahdollista hyökätä kameran luo tuollaisen tilanteen osuessa kohdalle. Kamera on aina ollut liian kaukana ja vauva sylissä tai muuta vastaavaa.

Kissoille kuuluu kuitenkin oikein hyvää. Molemmat ovat pysyneet terveinä ja taitavat nauttia tästä olemattomasta talvesta. Marraskuun alussa oli muutaman päivän ajan lunta ja pakkasta, silloin harrastettiin entiseen tapaan ikkunapatsastelua.

Kissat ovat ottaneet omat roolinsa tässä vauvaperheessä ja osaavat jo itsekin vaatia syliä ja hellyyttä aina kun siltä tuntuu. Eilen illalla miehen leikkiessä vauvan kanssa lattialla vanhempi kisu meni hänen kylkensä päälle makoilemaan. Oli siinä hassussa kippura-asennossa kuin takiainen, kuten mies häntä nimitti. Pakko oli kuitenkin suunnistaa kohti kainaloa! Tällä tavoin kisukin osallistuu puuhasteluihin vauvan kanssa, mutta kovin lähelle vauvaa hän ei mene. Varmaankin aavistaa, että vauhti tuosta kohta lisääntyy, joten paras pitää tietty etäisyys jo nyt… Ihan vain varmuuden vuoksi.

Nuorempi kisu on aivan eri maata, ollut alusta asti! Hän on jo useita kuukausia mennyt ihan vauvan lähelle moikkaamaan: nuolaisee sormista tai varpaista, puskee poskillaan ja kerjää silityksiä. Tässä kohdassa puolestaan vauva muistuttaa takiaista silitysotteensa perusteella… Muutaman kerran on käynyt niin, että kun itse olen ollut esim. keittiössä ja vauva istunut sitterissä ruokailutilassa niin kisu on mennyt aivan viereen ja vauvahan rupattelee innoissan ja ”silittää” . Noista pienistä tukistusotteista kisu ei kuitenkaan välitä, hän on sen verran ronski ettei pienistä piittaa. Noissa tilanteissa täytyy kuitenkin olla silmä tarkkana, koska vauva ei vielä ymmärrä miten kissoja tulisi käsitellä eikä näin ollen koskaan tiedä, milloin kissaa sattuu oikein tosissaan. Silti tuntuu, että kissa ymmärtää vauvan olevan vain ihan pieni ihminen. Muutaman kerran hänen itkiessään on kisu tullut aivan viereen seisomaan ylväänä ja rauhallisena. En tiedä onko sattumaa vai yrittääkö olemuksellaan rauhoittaa tilannetta. Suloista joka tapauksessa.

Vauva nukkuu lähes aina päivän viimeiset päiväunensa rattaissa terassilla ja niin usein tuo nuorempi kisuneitimme on pitämässä vahtia, ihan vaunujen vieressä terassirahin päällä. Ei useinkaan tahdo sisälle ennen kuin vauva on herännyt. Noita tilanteita katsellessa tämän äidin sydän sulaa. Sitten illalla, vahtivuoron päätteeksi, kisua luonnollisesti unettaa. Vauva taas on tuolloin kovin energinen ja äänekäs, jolloin tämä näky on tuttu:

Jokaisella oma paikkansa, jokaisella omat tapansa. Ajan myötä ne kuitenkin nivoutuvat yhteen kaikkien perheenjäsenten kesken. Miten teillä muilla lemmikit on suhtautuneet vauvaan? Kissamaista päivää!