Uusi blogiviikko käynnistyy kissakaksikon kuulumisilla! Kaiken kaikkiaan heille kuuluu hyvää; nauttivat syksyn kirpeydestä, mutta eivät taida odottaa talvea. Tämä vaihe on mukava, kun aurinko vielä paistelee eikä sada vettä. Vaikka itse talvea eivät odotakaan, niin on siinäkin puolensa. Kissanäkökulmasta takkatulen lämpö sekä rasvakerroksen antaumuksellinen kerääminen ovat talven parhaat puolet.
Nyt kesän jälkeen osataan arvostaa myöskin pehmoisia ja lämmittäviä tekstiilejä – niillä on niin mukava ottaa nokosia! Vaikka kokivatkin ison elämänmuutoksen alkukesästä vauvan syntymän myötä, on jotkin rutiinit yhä samat ja niitä arvostetaan entistä enemmän. Kuten samat ruoka-ajat ja nukkumapaikat, esim. vanhemmalla kisulla tuo ikkunanurkkauksen lepotuoli on edelleen vakiopaikka:
Nuorempi kissa ei ehkä ole ihan niin kaavoihinsa kangistunut ja mm. nukkumapaikaksi kelpaa lähes mikä vain, missä nyt sattuu tilaa olemaan, silloin kun luomet alkavat lupsumaan… Yksi vanha kiva rutiini tai tapa on jogurttipurkin nuoleminen. Tässä talossa ei saa kantta avattua ilman, että saa pari karvaista kaveria viereensä.
Nuorempi kisu ei ensimmäisen viikon jälkeen ole juurikaan vauvaan reagoinut; hän käyttäytyy kuin vauva olisi aina ollut meillä. Hänen silmissään vauva on jo täysin yksi meistä. Vauvan jalkoja pusketaan siinä missä meidän aikuistenkin jalkoja: niitä pusketaan poskilla ja nenulla ja aina välillä niitä asianmukaisesti myös nuolaistaan. Kollaasissa yksi kuva tuollaisesta jalkahierontatuokiosta. Vauva naureskeli, kisun pehmeä turkki tuntui varmasti ihanalta paljaita jalkoja vasten! Noin kolmen kuukauden iässä vauva kiinnostui kissoista ja alkoi seuraamaan heidän touhujaan.
Vanhempi kissamme on myöskin hyväksynyt vauvan ja yhteiselo on sujunut helpommin kuin olin odottanut. Ajattelin nimittäin etukäteen, että tuo herkkä kisu stressaisi asiaa valtavasti, mutta onneksi olin väärässä. Mitään mustasukkaisuuttakaan ei ole ilmennyt, sillä pyrimme huomioimaan kissaa niin paljon kuin vain mahdollista. Joskus pelkkä puhuminen ja kisun silittely näyttävät tepsivän, jos syliin ei aivan heti pääsisikään.
Tosin joskus hän katsoo mua tietynlaisella katseella, yleensä silloin kun vauva on sylissäni. Aivan kuin hän miettisi, että taasko sun syli on varattu… Tuollaiset katseet vihlovat sydäntäni. Tuntuu pahalta, että sylini ei ole aina hänen halutessaan vapaa. Mutta onneksi kotona on toinenkin syli ja onneksi kisu on viihtynyt aina myös miehen sylissä. Kyllähän se äidin aika jakautuu myös silloin, kun perheeseen syntyy toinen tai kolmas (jne.) lapsi; sama se on lemmikkieläinten kohdalla. Halailen, silittelen ja sylittelen kisua kyllä mahdollisimman paljon. Mietin usein, että kuinka kauan olemmekaan tällä pallolla yhdessä tallanneet… Sitten hoksaan sen; kyllä hän tietää. Hän on niin erityislaatuinen ja viisas kissa. Hän tietää, kuinka äärimmäisen tärkeä ja rakas mulle edelleen on, vaikka aikani jakautuu nyt vauvallekin. Hän tietää ja jaksaa odottaa.
