Suorastaan huumaavan tuoksuinen Tukholman tuliainen; Vanilla & Coconut -tuoksukynttilä sekä vanhemmiltani saatu kaunis valkoinen ruukkuruusu ihastuttavat sohvapöydällä. Vaikka sen kunniaksi, että blogini Facebook-sivuilla meni tässä yhtenä päivänä 2000 peukuttajan raja rikki – siitä lämmin kiitos teille!
Kissojen (ja erityisesti kissapotilaamme) kuulumisista olette kyselleet – ajattelin kirjoitella aiheesta pian! Pakkanen on hieman lauhtunut (-20 astetta on vaihtunut -10 asteeseen) ja sen huomaa kissoistakin; ulos oltaisiin menossa aika tiuhaan tahtiin. Lenkit on tosi lyhyitä, mutta niitä tehtäisiin mielellään monta! Lupasin heille eilen, kun en nukkumaan käydessäni enää suostunut lenkille lähtemään :D, että teemme huomenna useamman lenkin… Vastaus tyydytti ja sain kaksi pehmoista nukkumakaveria.
Olin eilen pitkästä aikaa lääkärineuvolassa, kaikki vaikutti olevan hyvin. Hämmästyin kovasti eräästä oivalluksesta joka tapahtui, kun lääkäri tunnusteli vauvaa mahan päältä. Toinen pää (peppu tai pää, lääkäri ei ollut varma) löytyi pallean kohdalta ja toinen poikittain ihan alavatsalta: miten mun pieni vauvelini voi olla jo niin iso, lähes koko mahan pituinen! Kyllähän sitä suunnilleen tietää, minkäkokoinen vauva siellä lekottelee, mutta silti hieman suureni silmät tuossa vaiheessa… Ei ihme, että potkut on hieman eri luokkaa kuin jouluna, jolloin yllättäen tunsin ne nimettömäni kohdalla! Nyt tulee sellaista potkua, että koko maha tärähtää; isompi jalka kuin mun käsi?, käy joskus mielessä! Tai sitten vauvan käsi on iso; mies sanoi nimittäin rakenneultran jälkeen, että heti kun hän näki vauvan haban niin hän tiesi, että poika se on :D.
Näin se aika rientää ja toinen kolmanneskin lähestyy jo loppuaan – viimeinen kolmannes starttaa tuota pikaa ja olemme taas lähempänä uudenlaista perhekokoonpanoa!
Perinteiseen tapaani olen alkanut taas näin vuoden alkajaisiksi käymään läpi kaappeja ja laatikoita. Aika hyvin olen onnistunut tavoitteessani pitää kaapit siistinä vuoden ympäri, mutta kyllähän niistä joitain ylläreitäkin aina löytää tyyliin jaa tämä on täällä… Joku saattaa nimittäin joskus kiireessä sujauttaa jonkin kädessään olevan tavaran lähimpään kaappiin… Ja kun monenlaista uutta hankintaakin on tulossa, niin on hyvä ensin käydä vanhat tavarat sillä silmällä läpi: löytyisikö niiden joukosta kenties jotain itselleni tarpeetonta? Säilytystilaa kun on kuitenkin rajallisesti.
Eilisen lääkärineuvolan jälkeen olin kaupungilla asioita hoitamassa, kun kotiin lähtiessäni sain hyvän idean kurvata Mäkkärin autoluukun kautta. Laitoin elämän oikein risaiseksi ja tilasin myös jälkkärin: suklaa-Sundaen (oletteko huomanneet, että Mäkkärin suklaakastike on paras kaikista?). Enpä arvannut, että hetkeä myöhemmin saisin kontata tämän koipeni ja mahani kanssa auton alle jäden perässä (kansi jäi sinne vielä) ja pyyhkiä hikikarpalot otsalla auton penkille kaatuneita cokiksia pois… Minä en siis syönyt autossa, vaan olin kantamassa murkinoitani sisälle, kun kaikki räjähti käsiin. Mietin siinä vain, että onneksi mun auto, onneksi mun auto; mies kun on autostaan niin tarkka että joskus purkka suussakin on liikaa! :D Tähän kun vielä yhdistää sisällä odottaneet Roskaruokariippuvaiset-postauksessanikin esiintyneet hamppari-addiktini, niin voitaisiin ehkä todeta, että autoluukku ei kannata? Olisi pitänyt syödä siellä!
Mutta että naapurit: tällainen episodi sen mun konttaamiseni taustalla oli, vaikka sitä kovasti peitellä yritinkin, ”avaimet tippu”…
Parempaa onnea tälle päivälle – sekä mulle että sulle!
