Tänään nuorempi kisumme täyttää viisi vuotta! Kissa syntyi serkkuni perheen kissalle tasan viisi vuotta sitten, samaan aikaan syntyi myös kolme muuta suloista pentua: yhteensä kaksi narttua ja kaksi kollia. Näin pienen ensimmäisen kerran neljän päivän ikäisenä, valitsin kisun sukupuolen ja ulkonäön perusteella. (Halusin jatkaa meidän kisujen raitapukuklaania :D.)

Tässä ikää neljä päivää; tutun äitin syleilyssä ♥

Mutta vain muutamaa viikkoa myöhemmin meno oli jo astetta villimpää: sai painia siskon kanssa oikein olan takaa!


Osallistua joukkopainiin tai seurata sitä vierestä keksien omia leikkejä:


Maailma pyöriiiiii…. Huimaaaaaaa!!!!!! Mm. kengät oli pop!


Tämä ujo piimä -esitys oli todellakin vain esitystä…


Todellisuudessa meno oli niin villiä että siskokin väsähti melko pian…

Kisuneidistä kuoriutuikin melkoisen ronski poikatyttö (varmasti sisarusparven suosiollisella avustuksella…). Mitään neitimäistä ei hänessä ole ja se ”äijämäisyys” onkin olennainen osa tämän matikaisen persoonaa. Ja sitä persoonaa muuten riittää! Jopa naukumisääni (tai sen naukumisen osaamattomuus) on persoonallinen miu(h). Äitini on nimittänyt äänen noitapillin ääneksi. Tämä hymyilykuva on muuten aika lailla ainoa neitimäinen otos:

Ruuaksi kelpaa mikä vain, usein ruokaa myös varastetaan pöydiltä, lautaselta, jääkaapista tai hörpätään ohimennen maitolasista… Kerran miehen santsatessa ruokaa sieppasi hänen leivältään kinkkusuikaleen, mies syytti minua kunnes katsoi pöydän alle :D. On sukellettu sipsipussiin, herkuteltu luvatta pitsalla ja suklaamuffinsseilla, varastettu tulikuumalta paistinpannulta valtava pekonimöykky, hypätty kerran jos toisenkin jääkaappiin murkinan toivossa… Erilaisten ruokaelämysten lisäksi myös lääkkeet maistuvat! Ne otetaan suurella innolla ja pettymys on suuri, kun kuuri loppuu. Tästä postauksesta löydät todistusaineistoa.

Erittäin kärsimätön luonne, jos jotain haluaa. Mamilta opitulla kaikki mulle heti tänne ja nyt -periaatteella elävä nelijalkainen. Kova isottelemaan ja pitämään oman pihan reviiriä. Silti tosi paikan tullen ei tee mitään, kunhan hieman saattaa murista tai sähistä. Myös erittäin nopea ystävystymään muiden kissojen ja koirien kanssa. Kaikkien kaveri. Suurisydäminen ja liian kiltti & luottavainen kissa, joka joskus saa kiltteydestään myös kärsiä :/.
Kotona ja lähimpien ihmisten seurassa maailman kultaisin ja kiltein, herkkis. Mamille ja muille läheisille voi näyttää sen herkimmän puolen ja suurin halipula on aamuisin <3. Nenu märkänä tykkää puskea kasvoihin ja nuolaista, joskus ihan pikkaisen myös näykätä :D. Murmeloinen, jota saa ronskistikin halia. Tuoksuu niin tutulle, ihanalle omalle itselleen. Voimakas kehräysääni, joka starttaa jo pelkästä katsekontaktista. Paras nukkuma-asento selällään jalat taivasta kohden. Tykkää lakanakyydistä. Ja sarjasta poskipusuja, vaikka ei sitä myöntäisikään. Rakastaa takkatulen lämpöä ja ritinää. Pysyy sylissä vain kun itse haluaa. Viihtyy olkapäällä. Uskomattoman reipas. Eläinlääkärillä silminnähden peloissaan, mutta kehrää äänekkäästi jopa eläinlääkärisedälle. Vihreäsilmäinen ja pyöreäposkinen söpöliini. Kotihiiri, joka on hoidossa (mun vanhemmilla) ollessaan kovin orpona. Hepulikohtauksen silloin tällöin öisin saadessaan viedään kylpyhuoneeseen rauhoittumaan, toimii. Tosin kerran jättänyt pökäleterkut poreammeen pohjalle :D.

Muru. Höpsykkä. Murmeli. Hassukainen. Höpötiainen. Mussukka. Söppänä höppänä. Kaapo Matikainen kalatehtaalta (:D). Lättypää. Kullanmurunen. Ruttis. Pieni rakkauspakkaus. Pupuliini. Possu. Sydänkäpynen. Valkosukkainen murmeliini. Sissukkainen.
Viidessä vuodessa kisun tekojen ja persoonan kautta on ehtinyt syntymään monenlaisia lempinimiä.

Upea ja niin kovin rakas kissa, jota ilman meidän koti ja elämä olisi niin kovin tyhjää.

Parilla lukijalla oli jokin aika sitten wc-suunnittelu ajankohtaista, en tiedä onko vielä, sillä en ehtinyt tätä heti silloin toteuttamaan, mutta ehkä näistä ainakin joku muu löytää ideoita! Ajattelin toteuttaa tämän postauksen käyttäen asuntomessuilla viime vuosina nappaamiani kuvia; asuntomessuilta saan aina itse erilaisia ideoita ja inspiraatiota. Varautukaa siis melkoiseen kuvatulvaan (jonka kuvat ei ole parasta A-luokkaa, sillä asuntomessuilla se kuvien napsiminen on aina vähän niin ja näin…)! Kuvien kohteita en muista, mutta kirjoitan aina kuvan yläpuolelle miltä asuntomessuilta kuvat on.

Hämeenlinnan asuntomessut 2007:


Tämä ritilä on ihanan persoonallinen yksityiskohta, joka tuo wc-tilaan kodikkuutta ja lämpöä, tunnelmallisuuttakin, heh!

Tämä ja tämän alapuolella oleva kuva ovat wc:stä, joka sijaitsi talossa, josta voisi sanoa meidän talokuumeen kunnolla alkaneen! Tästä aion kertoa teille pitemmästi jonain toisena päivänä :)


Vaasan asuntomessut 2008:

Kauan suunnittelin meille tällaista mustavalkoista vessaa ja hiukan kyllä harmittaa, ettei sitä tullutkaan toteutettua. Mutta ehkä vielä jonain päivänä :)


Kulmikkaat altaat tason päällä on mun makuun!

Multa kysytään joskus voiko tapettia laittaa wc:n taustaseinälle. Kyllä ihan helposti voi tai riippuu aina tietysti hieman perheestä ja perheenjäsenten tavoista, mutta meillä wc:n tapettiseinästä ei ole ollut mitään haittaa/ongelmaa.


Valkeakosken asuntomessut 2009:


Tällainen hana löytyy myös meidän pääwc:stä (Il Bagno Alessi Dot by Oras):

Räväkkä taustaseinä toimii upeana katseenvangitsijana!

Tässä viehättää kovasti tämä seinä ja seinäkaapit:

Tämä Askon peili toimii erittäin hyvin yhdistettynä Miss Lacyyn; tulevat kauniisti esiin ja pääsevät oikeuksiinsa kokovalkoisessa ympäristössä. 

 

Eikös vain ollutkin monenlaista ja varmasti jotain lähes jokaisen makuun! Jotta tämä postaus ei nyt paisuisi ihan mahdottoman pitkäksi, luvassa on vielä toinen wc-kuvapostaus, jossa vilahtelee kuvia Kuopion ja Kokkolan asuntomessuilta.

Nyt toivottelen teille ihanaa ja aurinkoista viikkoa! Vaikuttaa siltä, että tällä viikolla saa viettää kunnolla aikaa terassilla :)

 

Vaikka mä kuinka yritin sitä välttää, niin niinhän siinä kuitenkin kävi: osa teistä lukijoista tippui mun muuttoauton kyydistä! Kiva kuitenkin tilastoista nähdä, että löydätte pikkuhiljaa perille, vaikkakin muutaman ylimääräisen mutkan kautta :). Jotta voisin helpottaa teidän tänne osaamista, ajattelin tehdä muutaman lukijan pyynnöstä vielä tällaisen koosteen, miten pysytte jatkossakin hyvin mukana!

Sivupalkista löytyy ikkuna blogini facebook-sivulle; sinne postaukseni päivittyvät automaattisesti. Fb-ikkunan alapuolelta löydät Blogilista-painikkeen ja sen alapuolelta Bloglovin’-painikkeen. Molempia painamalla pääsee seuraamaan blogiani näiden palvelujen kautta (molemmat toimivat vihdoinkin moitteettomasti!).
Googlen käyttäjäraatia täällä ei tosiaan ole, koska se on poistumassa käytöstä kokonaan. Suosittelenkin siis toista seuraamistapaa sen tilalle: mene Bloggerin hallintapaneeliisi ja siellä lukemistoon (lukemani blogit). Paina sivun alalaidasta ”lisää”, syötä URL-riville blogini osoite: http://www.allyouneediswhite.bellablogit.fi ja paina lue. Bloggerin blogistani tulee tänään käyttöön automaattinen ohjaus tänne Bellan puolelle, mutta suosittelen toki käyttämään suoraan tätä uutta osoitettani.

Kommentoinnista olen poistanut pakolliset nimen ja sähköpostiosoitteen, mutta jos olette ne kertaalleen tänne kommentoidessanne syöttäneet, ovat ne jo jääneet selaimen muistiin. Toivoisin nimittäin kovasti tunnistavani teidät jatkossakin, aina se ei ole helppoa koska on monia samannimisiä ihmisiä, joten joku tunnistettava nimimerkki olisi kiva! Ja koska täällä ei näy avatar-kuvat kuten Bloggerissa, on tunnistaminen aika haastavaa, mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa :)
Miltä teistä tuo kommentointi täällä tuntuu, onko helppoa? Omasta mielestäni täällä tuo kommentointisysteemi on paljon kivempi ja sujuvampi kuin Bloggerissa!

Pienen pientä muokkausta blogiin on vielä lähiaikoina tulossa, mutta täällä en voi tehdä sitä itse. Tällaiset hommat hoitaa meidän tehokas Bella-tiimi, jonka ansiosta me bloggaajat voimme keskittyä täysillä bloggaamiseen!
Blogini ulkoasu tulee pysymään aika lailla tällaisena, tämän olen itse halunnut ja Bella-tiimi ystävällisesti minulle toteuttanut. Olette varmasti jo muistakin Bella-blogeista huomanneet, että olemme saaneet toteuttaa täällä Bellassa ihan samat tutut blogien ulkoasut kuin Bloggerissakin, mahtavaa eikö totta!
Oliko teillä vielä jotain mielen päällä, blogini luettavuuteen/kommentointiin liittyen? Voin laittaa toiveita eteenpäin, jos koen tarpeelliseksi, mutta huomioittehan, että nämä asiat tapahtuvat sitten hieman viiveellä :).
Postauksen teksti on vielä toistaiseksi näin leveällä alueella. Jos tämä häiritsee, niin kannattaa lukea postauksia tuossa perusnäkymässä eli siten, että osoiterivillä lukee ainoastaan allyouneediswhite.bellablogit.fi eikä siten, että tuon perässä on vielä postauksen nimi. Perusnäkymän saa esiin klikkaamalla blogini yläbanneria. Tämä on siis nyt ensiapuna siihen saakka, kunnes saan palstan hieman kapeammaksi. Kovin paljon kapeammaksi se ei ole muuttumassa, sillä en pidä siitä että sivua joutuu lukiessaan jatkuvasti rullaamaan alaspäin.

Mutta tämmöistä tänä sunnuntaina! Kertokaa ihmeessä, jos on jotain mielen päällä. Tai sitten voi vain nauttia sunnuntaista ja herkutella vaikka täytetyillä appelsiineilla! Muuttohässäkkä alkaa olla taaksejäänyttä elämää ja nyt voi taas sataprosenttisesti keskittyä postauksiin! Ihanaa päivää kaikille! :)