/

>

Oon saanu jonkin verran tiedusteluja koskien terassimme kalusteita/sisustusta, joten tässä samalla pientä infoa.

 Aurinkovarjon ostin jo viime kesänä Citymarketista.

Terassin valkoiset kukkaruukut Bauhausista. 

Riippukeinu Kodin Ykkösestä, viime kesäinen hankinta sekin. 

Modena-kulmasohva ja nojatuolit Maskusta.

(Vielä väliaikaiset pehmusteet kulmasohvassa…) Musta-valkoiset tyynyt Ikeasta. 

Valkoiset Victo-aurinkotuolit Askosta.

Tähän väliin lämpimät terkut eräälle blogini lukijalle, jolta sain aivan ihanaa palautetta viime viikonlopun ulkoilmakonsertissa. Kiitos Anne!

Toivotaan että postauksen otsikko pätee myös tähän karkurin tapaukseen!
Sillä nyt jos koskaan oon saanu kokea, miltä tämä lause pahimmillaan tuntuu:
”A home without a cat is just a house”


Onneks meillä on nuorempi neiti, ei koti tunnu aivan niin tyhjältä ku saa edes yhden kissan tempauksille nauraa. Ja neiti tekee kyllä parhaansa että naurua ois joka päivä ees pikkiriikkisen verran <3 


P.S. Säästän joltain kysymisen vaivan ja muistutan taas, että meidän koti on ulkopuolelta vielä vaiheessa. Mm. pihahommaa on edessä, jos ei tänä, niin ens kesänä!

/

>

Käytiin ystäväni kanssa My Dreamhome -liikkeessä Lohtajalla. Ihanien sisustustuotteiden lisäksi liikkeessä oli kori täynnä kisuvauvoja <3. (Liike sijaitsee siis kodin yhteydessä.)
Oi oi mitä ihania pikkupalleroita, sydän suli sekunnissa!


Kisut on kolmeviikkoisia ja etsivät vielä tulevaa hyvää & rakastavaa kotiaan, winkwink!


Pentuja on neljä; kaksi tyttöä ja kaksi poikaa:

Etualan harmaa-valkoinen ja kirjava on tyttöjä, harmaa raitapuku ja musta pappipuku päällä (:D) on herrasmiehen alkuja:



Jos karkuria ei ala näkymään, haen luultavasti löytöeläinkodista pari kisupentua, tyttöjä. Kaksi siksi etten halua erottaa niitä ja löytöeläinkodissa suosittelevat aina et kerralla otetaan kaksi. Tulevaan kissatarhaan pitää saada asukkaita :). Mut ei nyt vielä, vielä on toivoa saada meidän pieni rakas kotiin. 
Olin ajatellu jatkaa tätä meidän harmaata raitapukuklaania, mut kyllä tämänkin katse on melkosen sydämetsulattava:

Kuuletteko miten se kysyy ”mami?” :D 
Ja tämä neitokainen seuras mua eniten kisuille höpötellessäni :)
Voi mikä pieni kullanmuru <3
Pikkupapissa johtajan ainesta?



 Samaan aikaan eteisessä ja mun laukussa:

Oi oi, jos tälle toisen pentueen kollille ei ois ollu jo kotia tiedossa, oisin vähin äänin hipsiny laukkuni kans autoon :D

Isompi vauva halus pienempien koriin ja kuulemma myös näiden pentujen emon maito kelpaa tälle punertavalle kollille, tisu ku tisu!



<3 <3 <3 <3 <3

/

>

Meillä oli neljän naisen pihakirppis tosiaan tänään ja kassalippaat lauloi :). 
Niin hyvin kävi ihmisiä ja tavara vaihtoi omistajaa et aiomme uusia tapahtuman loppukesästä!



Vielä jäi tavaraa varaston hyllyille… Jos vain saisin joskus aikaiseksi, voisin kuvata niitä ja myydä täällä tai blogin facebook-sivulla. En tiedä oisko se kannattavaa, no ehkä ainakin paikallisille lukijoille, jotka vois käydä ostoksensa noutamassa :).



Oli kiva saada muutamaks tunniks jotain muutakin ajateltavaa, kuitenkin viime päivinä päällimmäinen ajatus on ollut meidän kadonnut kisu. 
Tänä iltana tulee kahdeksan vuorokautta. 
Paniikki alkaa pikkuhiljaa nostaa päätään ja kurkkua kuristaa entistä enemmän. 
En voi mitään muuta ajatella ku mun pientä :´(
Jos sen vielä kotiin saan, loppuu vapaana liikkuminen ku seinään ku kisu on näin arvaamaton! 
Tiedän että aina tulee ihmisillä olemaan vapaana ulkoilevia kissoja ja aina myös niitä, jotka on tarhassa/valjasulkoilee yms. 
Ja on totta, että jos päästää kissansa vapaana ulkoilemaan, ottaa sen riskin että se saattaa häipyä/kadota. Silti sillon ku se tapahtuu, tuntuu se (tämä) aivan järkyttävän kamalalta. Mullakin on varmaan sata kertaa ollu mielessä, ku kisun ulos päästän, et mitäs jos se ei tämän reissun jälkeen enää palaa..? Miten selviän? 
Mut jotenki sitä on vaan luottanu omiin kissoihin, jotka lähes koko ajan on omalla pihalla aivan näköpiirissä. Mut en ois saanu luottaa vanhempaan kisuumme! Sillä on näitä päähänpistoja :/. En vaan arvannu et tää tulee toistumaan ku kuitenki kahdeksan vuotta selvittiin vain yhdellä karkausreissulla. Toivotaan et tää päättyis yhtä onnellisesti ku kolme vuotta sitte!
Ja vaikka tää nyt on mun omaa syytä, suren aivan suunnattomasti ja kärsin joka minuutti.
Kaipaan kisua niin paljon ettei sanat riitä. 
En voi kisun kuviakaan tänne laittaa, sattuu aivan tajuttomasti katsoa niitä :´(


Voi että mä toivon että saan sen pienen raitapuvun syliini ja voin jatkaa tätä blogiakin kevein & onnellisin mielin, omana itsenäni.