Vakiolukijani muistavatkin varmasti, että tykkään aina silloin tällöin tehdä kollaaseja haaveilemistani tuotteista. Sellaista mukavaa aivot narikkaan -tyylistä touhua, joka on aina välillä oikeinkin tervetullutta! Näiden haaveilupuuhien lisäksi tykkään säästää rahaa (postaus Minä ja raha) jotain tiettyä tarkoitusta varten. Kun nämä kaksi yhdistää, käy aina aika ajoin niin onnekkaasti, että jokin haave toteutuu ja sen voi sitten haavelistalta ruksata yli!

Tämä seuraava kollaasi on näkynyt blogissani jo useaankin otteeseen, en edes muista montako vuotta sitten ensimmäistä kertaa! Aikoinaan kokosin tähän joitain haaveilemiani tuotteita ja annoin ajan kulua, jotta huomaisin, haaveilenko niistä edelleen vai onko haaveilu jonkin suhteen laantunut. Joihinkin tuotteisiin voi nimittäin kyllästyä ennen kuin niitä ehtii hankkimaan!

Näistä viidestä haaveilemastani tuotteesta kolme on saanut kodin meiltä: Louis Poulsenin Panthella-valaisin, Arne Jacobsenin AJ-valaisin sekä HAY:n About a Chair. Panthella on valaissut olohuonettamme jo muutaman vuoden, kun taas AJ päätyi työhuoneeseeni viime syksynä. Työtuolinani on pari-kolme vuotta toiminut tuo kollaasissa näkyvä HAY:n tuoli ja nappiostos oli sekin – huippumukava tuoli istua! Teen aina tällaiset hieman arvokkaammat hankinnat aleprosentein, sillä tavalla hankinta tuntuu erityisen onnistuneelta. Kun tietää hyvissä ajoin etukäteen, mitä aikoo hankkia, osaa katsella myös aletarjontaa sillä silmällä ja napata heti kiinni, kun tilaisuus koittaa!

haavekollaasi

Entäs sitten kollaasin kaksi muuta tuotetta? Ensimmäisenä tuo Woodnotesin Avenue-matto, joka on aivan ihana! Haaveilin siitä pari vuotta, kunnes vihdoin sain aikaiseksi hankkia pienen näytepalan. Käytin sitä kotona ja huomasin, etteivät sävyt sovi olohuoneeseemme lainkaan! Vaikutelma oli jotenkin ihmeellisen tunkkainen, joten haaveilu tämän tuotteen osalta päättyi yllättävän nopeasti siihen. Edelleen se silti muiden kuvissa kiinnittää huomioni, mutta enää en sitä omaan kotiini haikaile.

Toinen haavetuotteeni: Harri Koskisen Woodnotesille suunnittelema K-tuoli. Valkoinen versio on silmissäni kaunein, mutta jalkaosaa olen jäänyt miettimään… Joko tuolla kuvassa näkyvällä tai sitten pyörivällä jalalla. Tämä hankinta on kuitenkin jäissä, sillä jotenkin en näe tälle nyt kotonamme tarvetta. Tähän vaikutti isosti myös viimesyksyinen kirppislöytöni, jonka johdosta kotiimme päätyi kaksi nojatuolia eikä niistäkään toiselle meinaa löytyä paikkaa :D. Lisäksi tuo valkoinen väri mietityttää, että onko se kuitenkaan pikkulapsiajan järkiostos…

Huomasin, että en ole pitkään aikaan haaveillut mistään tietystä tuotteesta mitenkään kovin voimakkaasti. Jotain valaisin- ja tuolihaaveita nyt on aina, mutta saapa nähdä, tuleeko tänä vuonna hankittua mitään! Kävin tänään pojan kanssa mummuani terveyskeskuksessa katsomassa ja hän siinä keskustelun lomassa tuumasi, että osta nyt itelles jotain kivaa, ekkai kaikkia vaan säästöön laita vai ookko nii visu! Joten ehkä mun täytyy kuunnella mummua ja tänään hieman selailla tarjontaa, pitkästä aikaa… Haaveilen varmaan kolmatta vuotta niitä uusia ruokapöydän tuoleja ja sen verran arvokkaat tuolit on vaihtoehtoina, että tiedän jo kysymättäkin, että mies ei tuohon hankintaan tule kovinkaan suurella prosenttiosuudella osallistumaan, joten paiskinpas tälle illalle vielä vähän töitä ja tienaan vaikka niitä tuolirahoja! :D 

[mittaustagi]

Tällä hetkellä olen valtavan tykästynyt pastellisävyihin! Sinänsä siinä ei ole mitään uutta, sillä olen tainnut tykätä niistä aina. Aina kevättä kohti mentäessä tuo ihastus nostaa päätään entisestään – näin tänäkin vuonna. Tänä talvena näen noiden pastellisävyjen seurana mielelläni korkkia. Mikä ihana yhdistelmä! Mukava korkkivalikoima löytyy mm. Ikean Sinnerlig-mallistosta.

ikea sinnerlig

On purkkia ja purnukkaa, pöytää, valaisinta ja jakkaraa. Erityisen tykästynyt olenkin tuohon jakkaraan, aivan ihana!

Pastellisävyjä ihastelin juuri Iittalan uutuustuotteiden joukossa – oletteko jo törmänneet näihin? Iittala X Issey Miyake -kokoelma on syntynyt Iittalan sekä Miyake Design Studion yhteistyönä. Kokoelmasta löytyy sekä keramiikkaa, lasia että tekstiilejä:

iittala x issey miyake

Monenlaista tuotetta aina astioista tyynynpäällisiin sekä maljakosta servetteihin. Itse iskin heti silmäni noihin vaaleanpunaisiin astioihin, iiks! Tuo muki ja lautanen kummittelevat mielessä… Erityisesti lautanen! Toivoisin tuollaisena vaaleanpunaisena myös jotain vatia, tuollaista mikä kollaasin alaosassa on valkoisena tai vasemmassa yläkulmassa tummanvihreänä. Kumpaakaan ei tietenkään juuri vaaleanpunaisena ole… Mutta nuo vaaleanpunaiset ihanuudet pomppasivat kyllä heti meitsin kuolaushaaveilulistalle! Kuvitelkaapas kattaus, jossa korkkia ja vaaleanpunaista… :P

Mikä on sinun tämän talven suosikkiväriyhdistelmäsi?

(Tuotekuvat lainattu Ikea, Iittala.)

[mittaustagi]

gallery_italy-sardinia-porto-conte-dei-pini__0270937

gallery_italy-sardinia__0270553_1506030744

Tää tahtoo aurinkolomalle! Italiaan!

Eli matkakuumehan se mua vaivaa! Mulla on aina vaihtoehtoina Espanja ja Italia, rakastan molempia maita, mutta tällä kertaa enemmän kiehtoisi Italia. On hieman jäänyt mieleen se edellinen Mallorcan lomamme, jonka piti olla rentouttava aurinkoloma ennen kuin meistä tulee lapsiperhe… No tuolta lomaltahan palasin pyörätuolissa murtuneen jalan kanssa, joten ihan ei mennyt suunnitelmien mukaan. Tuo matka ajoittui alkuraskauteeni eli siitä on jo 2,5 vuotta. Hirmuisesta lentopelostani huolimatta olen kuitenkin uskaltautunut lomalle ainakin kerran vuodessa, joten syksyllä olisi kyllä jo aika. Tosin pelko voi nyt olla vielä pahempi, kun edellisestä lennosta tulee silloin kuluneeksi jo kolme vuotta…

gallery_non-indexed__0282649_1512111415

Italiassa kohteena kiinnostaisi eniten Sardinian saari. Olemme viettäneet siellä viikon reilut viisi vuotta sitten ja kohde jäi kyllä mieleeni. Niin luonnonkaunista, että silmä lepäsi joka nurkassa! Sitä aitoa Italiaa, jota harvemmin saarilla kokea saa.

Tällä kertaa toiveena olisi helppo aurinkoloma! Eli aika lailla erilainen kuin mitä lomamme yleensä ovat olleet. Nyt kun mukana on lapsi, haluan, että loma sujuisi hänen ehdoillaan eikä siten, että lomaviikon jälkeen kaikki olisivat ihan puhki :D. Tälle lomalle lähdettäisiin rentoutumaan, lepäilemään ja nauttimaan toistemme seurasta kiireettömästi! Lekottelua auringossa, päiväunia, hyvää ruokaa ja tottakai yllin kyllin vesileikkejä ja vedessä polskimista! Kaipaan sellaista lomaa, jossa voin joka päivä istua ainakin jonkinmoisen tovin aurinkotuolissa aurinkohattu päässä ja kirja kädessä. Lukea kirjaa tai sitten vain olla ja katsella pojan touhuja. Oikein tuntea, miten aika matelee eikä ole kiire minnekään eikä mielessä ole koko ajan jokin tehtävälista… Illalla pojan mentyä väsyneenä, mutta onnellisena nukkumaan, istua miehen kanssa hotellihuoneen parvekkeella viinilasillista (tosin tähän mies jo huomautti, että mulla se olisi todennäköisesti cokista tai vastaavaa :D) nauttien. Ne lämpimät, pimeät illat ja heinäsirkkojen siritys ♥

Loman kantava teema olisi nauttia niistä käsillä olevista pienistäkin hetkistä ja ennen kaikkea ensimmäisestä yhteisestä ulkomaanlomastamme.

gallery_italy-sardinia-alghero__0270533_1506030744

Oi oi, tuolla sitä silloin käveltiin, tuota ihanaa rantakatua pitkin ja poikin ♥

Gallery_City_530_I_0270532_1409250841

Meillä on ollut alustavasti puheissa sellainen suunnitelma, että lähdettäisiin tälle lomalle hieman isommalla kokoonpanolla! Matkalle lähtisivät minun, mieheni ja poikamme lisäksi vanhempani sekä veljeni ja hänen tyttöystävänsä. Isäni kuusikymppiset häämöttävät vuoden päässä, joten se olisi ikään kuin synttärimatka, mutta hieman etukäteen, jotta lomasäät olisivat suosiolliset (sillä tämä lentopelkoinen ei ainakaan toistaiseksi uskaltaudu Eurooppaa kauemmaksi). Kaikkia tuntuisi Sardinia kohteena ainakin näin alustavasti kiinnostavan, joten senkin vuoksi sitä fiilistelen! Meistä kolme on siellä jo lomaillutkin, sillä veljeni oli siellä viimeksi samaan aikaan meidän kanssamme. Katsotaan nyt, toteutuuko tämä matka!

gallery_italy-sicily-taormina_city-restaurants-bars-at-night_0159093_1506030744

Gallery_City_530_I_0157473_1409250841

Näitä Algheron vanhan kaupungin kuvia katsoessani matkakuume sen kun vain kasvaa! Onko tämä kohde teille tuttu? Onko siellä ruudun ääressä matkakuumeilua tai onko ehkä jo matka varattuna? :)

(Kuvat lainattu Finnmatkat.)