ikea

Koska on jo lokakuu, tarkoittaa se blogissani aina perinteisesti yhtä tiettyä ja tärkeää asiaa. Arvaattekin varmaan..? Kyllä, tästä starttaa pikkuhiljaa viides vuodenaikani: joulu ja siihen liittyvä fiilistely ja odotus! Tänä vuonna nuo fiilikset on kaikkien kiireiden keskellä olleet hieman taka-alalla enkä ole vielä ehtinyt joulua sen kummoisemmin miettimään; ainoastaan ihmetellyt, että joulukuuhun on enää alle kaksi kuukautta! Täällä syysmyrskyää ja toivon, että ei menisi enää montaa viikkoa, kun maa olisi lopullisesti valkoinen. Viimeistään loppukuun paikkeilla saisi pysyvä lumi sataa maahan, se tuo niin valtavan ihanaa ja valoisaa ja odottavaa fiilistä että! Sillä faktahan on, että ei tuota märkää pimeyttäkään loputtomiin jaksa. Pohjois-Suomessa näyttää jo aika hyvältä!

Keräsin tähän postaukseen muutaman kuvan Ikean uudesta joulumallistosta – olettekos jo tutustuneet? Tänä vuonna Ikean joulumallistoon kuuluu kahta eri tyyliä edustavia koristeita: perinteinen on entistä perinteisempää ja moderni entistä modernimpaa. En tiedä, kumpi on enemmän omaan mieleeni… Vaikka tykkään useimmiten moderneista vaihtoehdoista, nyt täytyy kyllä sanoa, että pastellinsävyinen joulu ei ole minua varten.

Tässä kuvaparissa oikealla näkyvään tähteen kyllä tykästyin, varmasti kiva ikkunassa! Taitaisi olla parhaimmillaan oikein jouluisessa ympäristössä, sillä yksinään tuo ei ole mielestäni tarpeeksi jouluinen.

ikea jul

ikea joulu

Mitäs tykkäätte näistä? Oletko perinteisemmän joulun kannalla vai iskevätkö esim. vaaleanpunaisina hehkuvat joulupallot?

ikea jul 2

(Kuvat lainattu Ikea.com.)

 

Toisille nämä välipäivät ovat vielä joulua, toisille joulu on jo täysin ohi ja katseet ovat vain ja ainoastaan tulevassa. Itselleni nämä taitavat olla juurikin niitä nimensä mukaisia välipäiviä, haahuilen tässä välimaastossa osaamatta päättää, onko joulu jo ohi vai ei. Taidan kyllä olla sitä mieltä, että kyllä se ohi on ja on aika tehdä pieni kooste menneistä joulunpyhistä. Oman joulunviettoni lopettaa nimittäin joulun muisteleminen ja pienimuotoinen yhteenveto ihanista joulunpyhistä ennen vuoden vaihtumista. Aiemmin tälle ei ole ollut aikaa, mutta vielä ehtii hyvin! Jonkun kerran on jo pian alkava vuosikin mielessä pyörinyt, mutta joulu on ollut vielä tämän päivän mielessäni. Kun siirrän joulumuistot tänne, muistaa taas ensi joulunakin, missä olimmekaan minäkin päivänä ja miten ne pyhät sujuivatkaan. Helposti nuo asiat vuodessa unohtuvat tai ainakin yksityiskohdat hämärtyvät! Edellistä joulua muistelemalla on mukava taas syksyn tullen alkaa pikkuhiljaa odottelemaan sitä edessä häämöttävää joulua. Voi että kuinka melkein jo nyt odotan sitä syys-lokakuuta, kun kaikki alkaa ja se ihana kutkuttava odotus starttaa; odotan tuota aikaa joka vuosi enemmän kuin kesää.

cats

En ole vielä karsinut joulua kodista, mutta pikkuhiljaa tämän viikon aikana aion sitä tehdä. Ei kaikkea kerralla pois, vaan joka päivä jotain. Vähitellen, jotta ehtii taas tottua kodin riisuttuun ilmeeseen eikä haikeus iskisi. Tätä valkoista joulukuusta en taida raaskia viedä varastoon vielä pariin viikkoon. Sen ansiosta tämä työhuone tuntuu niin kovin kodikkaalta ja lämpöiseltä. Olohuoneestamme löytyy Viljami-tonttu, joka on ollut vauvan ensimmäisen joulun lempijoulujuttu. Isovanhemmillakin hän etsii aina katseellaan tonttuja. Ne on niin hauskoja!

078

cats

Vaikka muut joulujutut siirtyvätkin kaappiin odottamaan ensi vuoden joulufiilistelyjä, niin tonttunen saa vauvan iloksi jäädä. Että tässä sitten syy, jos tuota tonttua vielä keväällä kuvissani ihmettelette :).

Jouluaattona poistuimme kotoa vain joululounaalle isovanhempien luo sekä joulukirkkoon. Joulukirkon jälkeen vietimme aattoa meillä: minun, mieheni ja poikamme lisäksi meillä olivat vanhempani, veljeni tyttöystävänsä kanssa sekä mummuni. Joulupäivää vietimme vanhempieni luona herkutellen ja lautapelejä pelaillen. Ihan parasta; lautapelit kuuluvat jouluun. Äitini oli loihtinut pöytään aivan ihanan punavalkoisen kattauksen aina itsetehdyistä servettirenkaista lähtien:

146

Saimme niin upeat joulumaisemat: kunnon vanhan ajan runsasluminen joulu! Tänä vuonna taisi koko maassa ollakin valkoinen joulu; kyllä sitä saikin jännittää!

cats

Tapaninpäivää vietimme sitten kotona, emme poistuneet pulkkareissua pitemmälle koko päivänä. Vieraiksemme saimme miehen vanhemmat. Kaiken kaikkiaan kiva joulu!

Olen jo vuosia haaveillut joulusta Lapissa. Paljon lunta ja pakkasta, mökki, jossa sauna ja takka, kynttilöitä mökin pihalla siellä täällä, kuurankukkia ikkunaruuduissa. Rauhaa ja hiljaisuutta. Ei kulkemisia muuta kuin happihyppelyiden verran. Tuollaisen joulun vielä joskus vietämme!

Mitäs teidän vuoden viimeisiin päiviin kuuluu? Joko joulu on vietetty ja nautittu ja katseet suunnattu tulevaan?

 

 

Tänä jouluna tykästyin erilaisiin maljamaisiin jälkiruokiin. Pienellä googlettelulla löysin kaksi jälkiruokavinkkiä, joita molempia sovelsin: piparimaljaa sekä piparitiramisua, kuvissa tuo jälkimmäinen.

003

Nämä saavat plussaa herkullisuutensa lisäksi nopeasta ja helposta valmistustavasta. Sopivat kivasti jouluruokien jälkkäriksi, mutta toimivat hyvin myös kahvipöydässä, jos joulutortut sun muut jo tökkivät.

Piparimaljassa käytin appelsiinipipareita, joista tuli tämän joulun lemppareita. Näitä löytyy ainakin Annas-merkiltä. Murskasin piparit ja laitoin maljaan vuorotellen piparimurua, piparkakkurahkaa (Arla) sekä kermavaahtoa.

008

Piparitiramisuun tulee puolestaan kahvissa kostutettua piparimurua ja tiramisuvaahtoa. Tiramisuvaahto koostuu tiramisurahkasta sekä suklaakermavaahdosta. Näitä kahta vuorotellen maljoihin, päälle lisäsin vielä tavallista kermavaahtoa.

Jos joululta jäi vielä pipareita kaappiin, niin tässä yksi idea, miten tuhota ne vaikka uuden vuoden juhlinnoissa! Jokos teillä on uuden vuoden suunnitelmat selvillä?

cats