[mittaustagi]

hylly

kulho

nurkkaus

Räpsin eilen muutaman kotikuvan (korvaamaan niitä mystisesti menetettyjä…). Aurinko inspiroi sittenkin kaivamaan kameran esille, niistä pölypalleroista huolimatta… Eivätkö olekin ihania nämä iltapäivät, kun auringonsäteet näkyvät kotona sisälläkin pitkästä aikaa! Kaupasta tarttui mukaan aurinkoisiin päiviin sopivan sävyiset tulppaanit: vaaleankeltainen kimppu. Kaukaa katsottuina näyttävät oikeastaan narsisseilta!

Että tässäpäs muutama kotikuva ja yksi päikkäreiltä herännyt pörröpää, molemmat eiliseltä. Tänään ei aurinko paista, mutta ei haittaa – aurinkoisia kevättalven päiviä on edessä vaikka kuinka monta! Miehen isyysvapaan viimeinen osuus lähestyy, joten mikäs tässä on leppoisia kotipäiviä vietellessä!

[mittaustagi]

Olen sentään hieman ehtinyt sisustelemaankin viime päivinä! Sohvatyynyt saivat uudet päälliset kaapin kätköistä; hentoinen roosa toi kivaa vaihtelua mustavalkoisten tekstiilien joukkoon. Myöskin tauluja olen ehtinyt pyörittelemään… Kaikki kun eivät kerralla esillä ole, on niitä aika ajoin mukava vaihdella ja tuoda kotiin vaihtelua sillä tavoin. Tällä hetkellä ihastelen valtavasti tätä tummanpuhuvaa maalausta:

Blogini pitkäaikaisimmat lukijat ehkä taulun muistavatkin, se on aina välillä blogissani näkynyt – tosin eri huoneissa. Sain tämän taulun muutama vuosi sitten lahjaksi blogini lukijalta – terkkuja vain Pirjo, jos siellä vielä seurailet! Taulu nousee mielestäni kauniisti esiin vaaleasta ympäristöstä. Tällä hetkellä katselen sitä työhuoneessani, sillä siirsin sen tänne työpöydän taustalle. Tauluhyllylle vaihdoin vaaleampia sävyjä; vaaleansinistä ja valkoista – Pirjon käsialaa sekin!

Olen jo kuukauden verran kuumeillut, nimittäin oman maalausprojektin äärellä! Huvittaisi maalata jokunen taulu akryyliväreillä. Täytyisi vain päättää sävyt, mutta jotain pastellisävyä nyt ainakin! Lopputulos saisi olla aika graafinen… Houkuttaa sellainenkin vaihtoehto, että käyttäisin taulussa monia pastellisävyjä rinnakkain: vaaleanpunaista, vaaleansinistä, vaaleankeltaista ja minttua! Valkoistakin taulusta löytyisi. Mietin vain, tulisikohan tuosta liian ”pastellioksennus” minun käsissäni :D. Hmm, täytyy suunnitella tätä (jos joskus löytyy ylimääräistä aikaa)…

taulu

Mutta nyt venyttelemään, sillä olen kärsinyt pääkivusta kohta vuorokauden… Hei muuten, ensimmäinen satsi avaimenperiä lähti matkaan tänään! Kiitokset tilauksistanne!

[mittaustagi]

Joulun jälkeen on kyllä sisusteluhommat jääneet hieman taka-alalle! Juuri ja juuri on aikaa laittaa ostettu leikkokukkakimppu maljakkoon esille, mutta siinäpä se. Sitten nekin kukat ehtivät kuolla kupsahtaa niille sijoilleen ennen kuin ne ehtii korjata pois… Tammikuu oli yksi vilahdus vain! Nytkin on jo helmikuun neljäs ennen kuin ehdin perään… Aika kuluu viikkosykleissä hurjaa vauhtia ja kalenteri täyttyy mukavista menoista – ihanaa aikaa! Tänään aamupäivällä kun olimme pojan kanssa ulkona ja kävelimme postilaatikoille, mietin, että apua, kohta tuo pieni rakas kulkee jo koulutietä… Niinpä nyt täytyy nauttia vieläkin enemmän näistä kotipäivistä ja ennen kaikkea siitä, kun tuo lapsonen on vielä niin pieni ♥

Jouluisin kotimme tekstiilit noudattelevat mustavalkoharmaata värimaailmaa, kuten suurimmaksi osaksi muulloinkin. Tällä hetkellä olohuone on lähes joulusijoillaan, mutta onneksi nuo värit sattuvat sopimaan muihinkin vuodenaikoihin, heh! Olen sentään sen joulunpunaisen tyynyn siirtänyt kaappiin odottelemaan… Tänään ajattelin tehdä asialle jotain ja laittaa mustavalkoisten sekaan muutaman kaapissa lojuvan väripilkun! Jotenkin tuo pariin otteeseen näyttäytynyt aurinko saa kaipaamaan hempeitä pastellisävyjä. Mites teillä? Lasiterassikin kaipaisi muuten hieman vähemmän jouluista ilmettä…

olohuone

Olen täällä näperrellyt ja askarrellut vaikka ja mitä, sormetkin ihan maalissa! Joku hassu inspiraationpuuska iskenyt ja askartelu nyt vain sattuu olemaan niiiin rentouttavaa. Mutta nyt niiden sohvatyynyjen pariin, mukavaa päivää teillekin!