[mittaustagi]

tulips

Keskiviikkona ostamani tulppaanikimppu on tällä hetkellä aivan upea ja täynnä energiaa tuovia värejä! Kukat ovat auenneet kukin tavallaan ja kimppu on kauniin rönsyilevä. Ehtipä yhteen valkoiseen kisukin jättämään merkkinsä; siitä tuli aika persoonallinen, oikeastaan sellainen DIY papukaijatulppaani, heh!

Flunssa tuntuu vain pahenevan, mutta toivon, että huomenna olo olisi jo parempi. Onneksi mies on viikonlopun vapaalla, niin ehdin paremmin lepäilemään ja sitten parantumaankin, jotta olen taas maanantaina täydessä iskussa tuon pienen aarteeni seurassa. Hän on kyllä tänään käyttänyt kunnolla hyväkseen hitauttani… Milloin on juossut karkuun kännykkä, tabletti tai kaukosäädin kourassa hokien Ei tätä! :D. Tuo on tällä hetkellä aika kulutettu sanapari ja mieskin kysäisi pojalta alkuillasta, että olemmeko liian paljon sinua kieltäneet. Tietenkään kaikkea ei voi kieltää, mutta jotkin asiat vain ovat sellaisia, joiden pariin ei vielä ole asiaa.

Mutta pitemmittä puheitta – iltapalan ja pojan kylvyn pariin! Hyvää viikonloppua!

Edellispäivän perunamuusia kaapissa eikä ruokaa haluaisi roskiinkaan heittää… Sitten muistin herkulliset perunarieskat ja käytin muusin niihin! Tein muuten elämäni ensimmäistä kertaa rieskaa perunamuusista, mutta tästä tulee kyllä tapa. Nam mitä herkkua lämpimänä voinokareen kera! :P

Perunamuusia oli noin puolisen litraa jäljellä. Sekoitin sen kaveriksi kulhoon yhden kananmunan, teelusikallisen suolaa, 3,5 dl jauhoja (käytin kaapista löytyviä vehnä- ja grahamjauhoja puolet ja puolet, mutta hyvin käyvät myös ohra- tai hiivaleipäjauhot) sekä pari ruokalusikallista sulaa voita. Tuosta määrästä tulee noin kymmenen kämmenenkokoista rieskaa. Muotoilin ne pellille jauhoisilla käsillä ja pistelin haarukalla reikiä. Taikina saa jäädä ihan pehmoiseksi siten, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Sitä ei siis turhaan vaivata. Sen jälkeen rieskat 225-asteiseen uuniin noin vartiksi. Itse halusin, että rieskat saavat hieman väriä ja reunat rapeutta ja näin kävi! Ihana iltapalaherkku, jota jäi herkuteltavaksi vielä tällekin päivälle.

Ostin yhtenä päivänä pari tuollaista vohvelikankaista pyyhettä. En voinut vastustaa, sillä raikas mintunvihreä sävy on niin upea! Oikeastaan nämä oli käsipyyhkeitä, mutta materiaalinsa vuoksi sopivat loistavasti keittiöpyyhkeiksikin eli eivät mielestäni näytä perinteisiltä käsipyyhkeiltä. Keittiössä pääsevät enemmän esillekin.

rieska

Vietän tänään pitkästä aikaa oman ajan päivää ja kylläpä tämä tulikin tarpeeseen! Tosin viime yönä kurkkuuni oli ilmestynyt pieni kaktus, joten aika lailla lepäillessä taitaa päivä mennä… Olen todella harvoin kipeänä, joten olo tuntuu tosi oudolta. Kaupasta oli ostettava ihanan värikäs tulppaanimix, jotka nyt piristävät pöydällä. Nyt taidankin hörpätä teekupposen yhden rieskan kera rentouttavaa jazzia kuunnellen. Mukavaa keskiviikkopäivää teillekin ja pysykäähän terveinä!

[mittaustagi]

025

Kiitos tuolin ja makkaratikun, minäkin voin sytyttää nykyään takkaamme tulen :D. Aiemmin kun vain mies on ollut tarpeeksi pitkä saadakseen takan pellin auki… Niinpä meidän iltapäiviin kuuluu tätä nykyä parit vakiorutiinit: pojan syödessä välipalaa haen takkapuita ja sytytän takan. Usein joudun kyllä odottamaan tuota sytytysvaihetta, sillä poika haluaa olla mukana touhuissa. Lempivaihe on puiden takkaan latominen. Näin ollen iltapäivät juuri ennen hämärää ovat ihanan tunnelmallisia! Kynttilät palavat usein myöskin, sytyttelen niitä jo aamusella, jos vietämme kotipäivää.

takka

Olen välillä aivan huolissani, että kestääkö tuo huopainen takkapuukassimme niin kukkuraisia puukuormia, joita jatkuvasti sisään kannamme, mutta hyvin se on ainakin toistaiseksi kestänyt. Harmittaisi vietävästi, jos se hajoaisi! Olenkin jo miettinyt, täytyisikö ostaa yksi varalle, mutta en tiedä myydäänkö niitä enää…

028

diningroom

Talvimaisemat ovat upeita! Lunta on riittävästi, pakkasesta puhumattakaan… Aurinkokin paistelee näinä päivinä jo komeasti, vaikkakin vain pienen hetken. Kevättä kohti mennään ja vauhdilla, mutta nautitaan vielä tästä päivä päivältä upeammasta talvesta!