027

Kukas voisi tuollaista (suklaadonitsia) vastustaa, oi oi! Aamiaisen tarjoileminen vuoteeseen ei tästä muuten enää helpotu: blogiyhteistyöstä ROOM21:n kanssa saamani Normann Copenhagen Block-pöytä on kuin luotu tähän(kin) tarkoitukseen. Pöytä on ollut kotonamme siellä sun täällä ja rullailu onnistuu kyllä helposti hieman paksummallakin matolla. Ei siis pelkoa, että tarjottavat tippuvat kyydistä kesken matkan.

017

Näin meillä herkuteltiin viime viikonloppuna, sunnuntaina – voisiko sanoa varaslähtö ystävänpäivään? Nimittäin näin lauantaiaamuisin ei moiseen ole aikaa, kun täytyy suunnistaa vauvauintiin. Onneksi on sentään sunnuntain hitaat aamut! Donitseja, herkullisen raikkaita hedelmiä, croissantteja ja yksi tämän hetken lempiherkkuni: Lidlin tuoreet leivät! Parhaita on kurpitsansiemenleivät sekä moniviljaleipä, jossa päällä siemensekoitusta. Niin hyviä, muut leivät eivät maistu nyt ollenkaan, mums mums.

032

Valmistin tälle aamiaiselle, tai ehkä ennemminkin brunssille, myös smoothiet pitkästä aikaa. Sain blogiyhteydenoton erään minulle uuden tuotteen tiimoilta ja sen innostamana päätin testata sen tässä samalla. Kyseessä on Alpron tuoremantelijuoma – onko teille tuttu? Ostaessani tätä kaupasta, huomasin hyllyllä muitakin vastaavia: mm. kookoksen makuinen ja jokin tumma suklaa -versiokin siellä nökötti. Ehkä pakko testata niitäkin tässä jonain viikonloppuna.

Hieman jännäsin, miltä tuo tuoremantelijuoma maistuu. Kaikki manteliset noin yleisesti ottaen uppoaa muhun! Tämän hetken suihkusaippuanikin on Doven Almond & Hibiscus. Aivan ihana tuoksu! Niin ja käsisaippuanakin meillä on tämän tästä Almond Milk -tuoksuista saippuaa. Tämä tuoremantelijuoma maistui mantelilta ja maidolta, sellainen sekoitus siis. Laitoin smoothien joukkoon sen lisäksi päärynän, mustikoita ja mustikkasiirappia. Päälle ripottelin vielä kookoshiutaleita sekä muutaman jäisen mustikan. Aika kiva kokonaisuus, mutta olisin voinut lorauttaa joukkoon tuoremantelijuomaa hieman enemmänkin. Luin, että sitä voisi laittaa puuronkin joukkoon, hmm… Mihin te sitä ehdottaisitte?

020

039

Ja tuo Clipperin tee! Meillä ollaan nyt aivan ihastuttu tuohon appelsiiniseen valkoiseen teehen. Ja aika syötävän söpöjä nuo paketit!

Täytyy ehkä vauvauinnin jälkeen kurvata taas Lidlin tuoreleipätiskin kautta. Tiskin antimet sopisivat niin hyvin eilen illalla tekemäni salaatin kaveriksi. Ehkä elämäni herkullisin salaatti valmistui jääkaapin jämäaineksista. Vihreää salaattia, tuorekurkkua, tuoreananaspaloja, yrttistä fetajuustoa, tummia viinirypäleitä, kananmunia ja hunajamarinoituja broilerinpalasia. N-A-M! Onneksi salaattia jäi, vauvauinnin jälkeen on aina kamala nälkä…

051

Näistä (nälkäisistä) aamiaistunnelmista toivottelen teille suloista ystävänpäivää!

 

 

Eräs aivan ihana juttu muutti viime kuussa olohuonettamme ja arkeani piristämään!

247

Voihan ihastuksen syvä huokaus! Ehkä tämän tunnistattekin, mutta niille, joille tämä on uusi tuttavuus niin kerrottakoon, että kyseessä on Normann Copenhagenin Block-pöytä, jonka sain osana blogiyhteistyötä ROOM21-verkkokaupasta. Näitä pöytiä on saatavilla useissa sävyissä (mm. minttu, koralli, vaaleanharmaa), mutta oman huomioni on aina kiinnittänyt tämä valkoinen versio – niin kaunis!

Pöytä on tosi jämäkkä ja tukeva; teräshyllyt ovat yksinäänkin aika painavia. Aivan ihana valkoisen ja vaalean saarnipuun liitto tässä, pyörissä sitten vielä ripaus mustaa. Pyörät erottavatkin tämän kätevyyden muista pöydistä – näppärä liikutella huoneesta ja paikasta toiseen! Ei kuitenkaan mitenkään heppoinen, jotta lähtisi vaikka yksinään paikaltaan rullailemaan, vaan pysyy hyvin siinä, mihin sen jättää. Keksinkin tälle heti monta käyttötarkoitusta ja siitäkin lisäplussa: monellako sivupöydällä onnistuu aamiaisen tarjoileminen vuoteeseen?

210

Olen ollut pöydästä niin innoissani, että se on seilannut olohuoneessa siellä sun täällä. Ollen noin joka toinen päivä eri paikassa… Ehdin muuten eilen syventyä siihen Avotakan tammikuun numeroon ja heh, postilaatikossahan oli jo helmikuun numerokin odottelemassa! Näin mulle just käy: tilaan lehden ja sitten kun lukemattomien lehtien kasa ulottuu polviin, luen ne kesällä riippukeinussa. Ei paha.

Tässä viimeisessä kuvassa monta lempisävyäni: valkoista, ripaus mustavalkoista, lämpöisen vaaleaa puuta sekä pastellisävyjä vaaleanpunaisen ja -sinisen muodossa. Tuolla kombolla ei mene sisustuksessa koskaan metsään, sitä mieltä olen! Vaikka ihastelen muiden kuvissa tummia sisustuksen sävyjä: tummansinistä, oranssia, terrakottaa, kirkkaanpunaista, luumua jne., niin omaan kotiini ja sisustukseeni ne eivät kuitenkaan istu. Mun linja taitaa sitten olla nämä pastelli- ja muut raikkaat sävyt. Onhan ne aivan hurmaavia, ei siitä pääse yli eikä ympäri!

235

Mitä tehostevärejä sinä tykkäät kotonasi käyttää? Seuraatko ehkä vuosittain vaihtuvia trendivärejä vai pitäydytkö hyväksi havaitsemissasi, tutuissa ja turvallisissa sävyissä?

Mies töissä, poitsu ja kissat unten mailla. Itse olen täällä aivan täynnä energiaa ja hihkun innosta, mutta en uskalla ainakaan toistaiseksi sanoa miksi ;). Energistä päivää teillekin!

 

 

Tämä maanantai ei näytä olevan lainkaan niin aurinkoinen kuin mihin viikonloppuna saimme tottua. Tänään taivas on ihan harmaa, mutta ei anneta sen häiritä. Sen vastapainoksi voi kynsiin tai huuliin sipaista jotain oikein räväkkää! Helmikuu lähestyy puoltaväliä; itse olen hädin tuskin sisäistänyt kuukauden vaihtuneen…

Tilasin pitkästä aikaa itselleni lehden: Avotakan. Tilaukseni ensimmäinen numero ilmestyi tammikuussa; houkutteleva kansi! Voitteko kuvitella, että olen vain kerran pikaisesti ehtinyt selaamaan lehteä? Voitteko kuvitella, että lauantaina Lidlistä ostamani tulppaanikimppu näytti jo sunnuntaiaamuna tältä:

072

Tulppaanit olivat kaupassa ilman vettä ja kun laitoin ne kotona maljakkoon, näyttivät ne vielä oikein hyviltä. Yön aikana olivat kuitenkin ahmineet ja imeneet sienen lailla kaiken maljakkoveden itseensä ja lopputulos oli sitten kuvien kaltainen. Vielä lisää vettä saatuaan pari yritti ja nousikin taas ylös, mutta muut ovat luovuttaneet. (Niin ja vaikka pidin tulppaaneja ostamisen jälkeen pakkauksessaan maljakossa lähes tunnin, oli lopputulos silti tuo.) Onneksi kuitenkin nuupahtaneet tulppaanitkin voi laittaa kauniisti esille, kuvia näkyi vuodentakaisessa Nuupahtaneille tulppaaneille -postauksessani.

081

Näitä kuvia katsoessani muistui mieleeni viimeöinen uneni: näin unta, että pinnoitimme tuon valkoisen ruokapöytämme kannen betonilla. Juu, pelkän kannen! Sitten ihan innoissani ostin ne usein mielen päällä olevat ruokapöydän tuolit. Niissä oli tammijalat ja valkoinen istuinosa – sopivat niin ihanasti uuteen osabetonipöytäämme! :D

Mutta nyt – nyt on mun kahvitauko ja sen vietän tuon lehden parissa! Ihanaa viikkoa!