Nyt kun lokakuu alkaa olla loppusuoralla ja marraskuu kolkuttelee ovella, voi mielestäni jo alkaa miettimään tämän vuoden glögikattauksia. Jokunen glögi-iltama on tuossa marras-joulukuun aikana järjestettävä, ne on aina niin mukavia. Puhumattakaan siitä, miten hyvän syyn samalla saa kutsua perhe ja ystävät koolle vaikka keskellä arkista viikkoa!

091

Muistelin viime joulun glögikattauksiani ja siinä muistelun apunahan oli taas tämä blogi oikein omiaan! Aika mustavalkoisella linjalla mentiin viime vuonna, mutta kun se vain niin kovasti sattuu olemaan mieleeni… Joulukukat, tuikkivat kynttilät ja pienet valon pilkahdukset tuo kattaukseen juuri sopivan ripauksen joulua. Jouluun kuuluu kaikenlainen tuike ja välke!

cats13

Jo muutamana jouluna olen miettinyt joidenkin kivojen lasisten glögiastioiden hankintaa, mutta en ole vielä missään törmännyt tarpeeksi kivoihin. Sitten onnekseni aina muistan nämä lasiastiat, jotka äidiltäni ylimääräisiksi muutamia vuosia sitten jäivät. Nämä sopivat juuri mainiosti glögikauteen eikä uusia tarvita (harmi vain, että näitä kuppeja on ehjänä vain viidelle hengelle):

076

084

Vaikka pidin tuosta Glögikattaus-postauksessanikin näkyneestä suht yksinkertaisesta ja pelkistetystä kattauksesta, tuntuu siitä ehkä puuttuvan jotain… Joulu on niin suuri juhla, että pöytää saa koristella hieman runsaamminkin esimerkiksi asettamalla pöydän keskelle jonkinlaisen katseenvangitsijan, kuten tässä toisessa viimevuotisessa kattauksessani:

023

Valoköynnös kattauksessa -postauksessani kirjoittelin köynnöksestä enemmänkin, jos joku haluaa käydä kurkistamassa. Se näyttää kyllä kivalta kattauksessa, luo mukavaa ja asiaankuuluvaa tunnelmaa. Juuri muita valoja ei tarvitakaan. Mietin, että saisikohan pallovaloistani luotua yhtä mukavan katseenvangitsijan kattaukseen…

0781

029

Lähempänä joulua voisi olla kiva idea koristella pöytää hopeisilla ja kultaisilla joulupalloilla: asettaa niitä pöydän keskiosaan, tehdä niistä sellainen kiva pitkulainen röykkiö ja pujotella niiden lomaan/alle valosarja. Millaisia katseenvangitsijoita teidän mielestänne joulun ajan kattauksiin sopisi?

0421

Hmm… Musta tuntuu, että jatkan tätä mukavaa ajanvietettä (eli glögi- ja kattaushaaveilua) vielä hetken, vaikkakin pesukoneen ohjelma kuulostaa tulevan tiensä päähän ihan näillä minuuteilla… Taidan samalla hörpätä kupposen kuumaa kaakaota, ehkä sujautan sinne joukkoon lauantain kunniaksi jopa karkkikepin herkullista piparmintun makua tuomaan! Leppoisaa lauantaita teillekin!

 

 

Lauantai-ilta kynttilänvalossa -postauksen hämärässä tunnelmoinnista hieman valoisampiin sunnuntaipäivän tunnelmiin:

029

Muistatte varmaan Valoa syksyn pimeyteen -postaukseni muutaman päivän takaa..? Sain sinne valtavasti hyviä vinkkejä pallovaloja koskien (kiitos!) ja sainkin sitten pian päätökseni tehtyä ja oman valosarjani tilattua. Blogini Facebook-sivulla yksi kuva näistä pallovaloistani jo perjantai-iltana vilahtikin, nyt nähtävillä vähän useampia. Tilasin valot muistaakseni tiistaina ja jo torstaina sain noutaa ne postista.
35-palloisen valosarjan kokoamisessa vierähti tovi… Jokaisessa pallossa oli pienenpieni reikä, jonka vieressä siisti lovi, joiden avulla polttimon sai pallon sisään. Hieman sai voimaa tuossa värkkäilyssä käyttää ja pelkäsinkin koko ajan rikkovani joko pallon tai polttimon. Pakko myöntää, että mielessäni kävi pariinkin otteeseen, että olisin ollut valmis maksamaan valoista enemmänkin, jos ne olisivat olleet valmiiksi koottuina ;).

022

Pallovalot on Happy Lights -merkkiset ja tilasin kaikki pallot sävyssä snowball. Pallot ovat kauniit palamattomina ja vitivalkoisina, mutta valaistuina vasta katseenvangitsija ovatkin! Lämmin valonsävy saa pallot kellertämään hieman, mutta koska pidän kovasti tuosta valonsävystä (meidän valaisimet ovat kaikki samaa valonsävyä), ei asia häiritse lainkaan; päinvastoin. Erottuvat mielestäni ihanasti vitivalkoisesta ympäristöstään ja tuovat kotiin ripauksen lämpöä ja kodikkuutta – tätä juuri valoilta toivoinkin.

cats

Meillä on ollut yleensä joulukuusi tuossa kulmauksessa ruokailutilan ja olohuoneen rajalla, nämä laitoin siihen samasta syystä: näkyvät tosi moneen paikkaan! Keittiön ja ruokailutilan lisäksi osaan olohuonetta, lisäksi näihin osuu katse heti kotiin tultaessa eli näkyvät kivasti myös aulaan. Jopa portaille ja tielle näkyvät tuosta!

026

Olen tyytyväinen, että tilasin 35 pallon sarjan 20 pallon sarjan sijaan, sillä tämä sarja on kotiimme huomattavasti monikäyttöisempi, koska sitä voi käyttää ruokailutilan korkeiden ikkunoiden lisäksi myös olohuoneen ikkunanurkkauksessa. 20-palloinen sarja olisi ollut auttamattomasti liian lyhyt ja yksinkerroin roikkuessaan omiin silmiini ehkä hieman liian harva. Tosin polttimoita on tässä tiheämmässä kuin monissa muissa näkemissäni pallovalosarjoissa: tässä polttimot ovat 13 cm:n välein eikä näin ollen johtoa näy liikaa pallojen väleistä.
Ripustin pallovalot verhotankoon kaksinkerroin ja ne on kuin tehty tuohon korkeuteen; pallot yltävät maahan saakka. Tykkään myös siitä, että niitä on kaksinkerroin ollessaan entistäkin tiheämmästi, jolloin pallovalonauha näyttää ihanan runsaalta ja ryöpsähtelevältä.

cats

Joistain asioista tulee nopeasti ns. blogijuttuja (blogimatto, blogityyny, blogipallot?) ja joihinkin asioihin sen vuoksi ehkä kyllästyykin sitten yhtä nopeasti kuin ihastuu. Toisaalta toiset asiat pysyvät mielekkäinä, vaikka niitä näkisikin joka puolella ja itselleni nämä pallovalot ovat tuollaiset.

016

Mies ei yleensä kovinkaan kummoisesti sisustushankintojani kommentoi, saattaa ehkä tuumata että jaa tuollainen, mutta nämä keräsivät kehuja kyllä häneltäkin :). Loistohankinta, sanoisin! En olekaan sitten Tukholman reissun hankkinut kotiin (saati itsellenikään) mitään uutta, joten ehkä sitä siksikin nauttii tästä hankinnasta normaalia enemmän..? Jos ostelisin koko ajan jotain, menisi siitä fiilis kyllä melkoisen nopeasti enkä voisi elää sitä seuranneen huonon omatuntoni kanssa. Nämä harvat ja harkitut hankinnat on minun kohdallani parhaita: tulee hyvä mieli ja ostamisen mielekkyys (jos noin voi sanoa…) säilyy. Myöskin se tunne, kun on tarpeeksi harkittuaan päättänyt tehdä jonkin hankinnan ja tietää ettei se ole turha eikä jää vain kaapin perukoille pölyyntymään, on tosi mukava.

Jos pärjäisi näillä nyt tämän syyskuun lopun ja lokakuun alun ja lisäisi sitten pikkuhiljaa vähän muitakin tunnelmavaloja kotiin… Mitäs sanotte tästä hankinnastani?

 

 

Mainitsinkin viime viikonloppuna hääräilleeni erään blogiprojektin parissa ja nytpäs kerron teillekin mistä oli kyse! Olen valtavan innoissani, kun näinkin tuoreena Indiedays-bloggaajana pääsin mukaan Indiedaysin Arabia-kampanjaan, jossa etsitään Suomen kauneinta kattausta. Mahdollisesti tämä kampanja onkin teille, kuten minullekin, tuttu viime syksyltä..?

Voitte varmaankin arvata, miten innoissaan tällainen kattaus- ja astiafani tämän blogiyhteistyön äärellä oli… Osana yhteistyötä osallistun tosiaan itsekin tähän kisaan ja tässäpäs tulee vino pino kattauskuviani! (Osa astioista saatu blogiyhteistyöstä.)

035

004

005

Kuten varmaan jo tiedättekin, lähes kaikki omistamani astiat ovat valkoisia, koska olen sitä mieltä, että ne sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen ja ovat erittäin monikäyttöisiä. Tähän kattaukseen halusin kuitenkin tuoda jotain muutakin ja niinpä vuosia kestävä ihastus pastellisävyihin ratkaisi valintani. Tummat ja ehkä ns. perinteisemmät syysvärit eivät ole minua varten, mutta pastellisävythän toimivat aina. Usein nämä hempeät sävyt mielletään kevääseen ja kesään, mutta omasta mielestäni (ehkä vähän yllättäenkin) ne sopivat käytettäviksi ympäri vuoden: sekä talven valkeuden että syksyn ruskan kanssa. Niinpä tähän kattaukseen loihdin mustavalkoisen keskelle ripauksia herkullisia pastellisävyjä (sävyt aqua, pale pink ja mint) sekä jotain pientä syksyistä pöytäkoristeiden muodossa. En yleensä noudata kattauksissani mitään sen kummempaa teemaa, mutta pyrin siihen, että kattaus jollain tapaa kertoo meneillään olevasta vuodenajasta tai juhlapyhästä.

065

077

Kattauksessa käytin sekä mustia että valkoisia Nero-lautasia, KoKo-kulhoja, KoKo-mukeja ja löytyypä joukosta vielä valkoinen KoKo-kaadinkin. Yksinkertaisen virtaviivainen Nero-sarja sopii kivasti yhdisteltäväksi pyöreämpimuotoisen KoKo-sarjan kanssa. Astiasarjoja yhdistellessä toimivat mielestäni hyvin juurikin yksinkertainen ja hillitynsävyinen sarja jonkin hieman huomiotaherättävämmän sarjan kanssa. Onko teillä tapana yhdistellä astiasarjoja?

036

cats

Tällainen brunssikattaus muuttuu helposti illalliskattaukseksi lähes pelkästään kahvi-/teemukit poistamalla. Puuro-/jogurttikulhot toimivat alkukeittokulhoina eikä joukosta puutu enää muuta kuin kuohuviinilasit ja illallinen voi alkaa.

047

027

Pidän kovasti yksinkertaisista kattauksista, mutta pöytä saa kuitenkin näyttää runsaalta, joka tekee siitä mielestäni kutsuvan. Ei kuitenkaan liikaa tavaraa, jotta itse ruokailulle jää hyvin tilaa. Eikä liian korkeita pöytäkoristeita, jottei vastapuolella istuvien kanssa seurusteleminen käy hankalaksi. Tämän syyskattauksen koristeiksi päätyivät kaunis syyshortensian oksa vanhempieni pihalta sekä puolukanvarvut omalta pihaltamme.

086

cats

Ihastelen aina suunnattomasti rennolla otteella tehtyjä kattauksia, mutta omiin kattauksiini kaikki päätyvät aina viivasuoraan omille paikoilleen. Yllättävän hankalaa sellaisten rentojen kattausten loihtiminen :).

052

098

091

101

Tästä puuttuu enää takkatuli taustalta ja tunnelma olisi täydellinen. Viettää brunssia tai istua iltaa läheisten kanssa, sisällä lämpimässä, kun ulkona myrskyää ja lehdet putoilevat maahan. Takkatulen lämmittäessä ja kynttilöiden tunnelmaa luodessa huoneen täyttää iloinen puheensorina ja astioiden hilpeä kilinä.

062

073

Sellainen oli minun kattaukseni, jota voit halutessasi käydä äänestämässä täällä. Loistavaa tässä on se, että kuka tahansa voi loihtia oman Arabia-kattauksensa ja osallistua Suomen kaunein kattaus -kilpailuun. Palkinto on melko muikea: kuuden hengen vapaavalintainen astiasto! Eli ei muuta kuin ystävät koolle ja omaa kattausta loihtimaan!