Huh, tässä meni heti aamusella koko perjantaipäivän suunnitelmat ihan uusiksi! Saimme suoraan aamiaispöydästä lähteä mummulleni, jonne eilen unohdin takkini! Siis miten voi unohtaa takin jonnekin kotiin lähtiessään, voi morjens… Isomummuhan oli tietenkin aivan innoissaan, kun näki poikaa jo toisena päivänä peräkkäin ja nuo mummulavierailuthan eivät ole mitään kovin lyhyitä… Siellä tarjottiin heti leipää, sitten keiteltiin makaronivelliä ja sen jälkeen paistettiin vielä lättyjä! Niin ja banaania, koska M niistä tällä hetkellä niin tykkää. Mummu ostelee aina jääkaapin pullolleen pojan herkkuja ♥. En ymmärrä, mihin mahaan tuo mussukkani noita kaikkia pisteli menemään :D. Kotona ei muuten syö läheskään noin paljoa! Autossa tulikin uni melkein heti, heh!

Aah, päiväuniaika – tuumaa kissatkin. Ajattelevat varmaan aina näihin aikoihin päivästä tulleensa kuuroiksi…

049

044

Sohvakin sen kertoo: tänään on imurointipäivä! Meillä kotityöt on jaettu jo suhteen alkuvaiheessa siten, että mies imuroi, minä teen muut askareet. Hän itse valitsi tuon imuroinnin edellisen kodin aikoihin, sillä hän ei voi sietää tiskaamista :D. Niinpä sovimme, että hän imuroi aina ja minä tiskaan aina. Tuo jako on jatkunut ihan tähän päivään saakka, tosin välillä tarpeen vaatiessa olemme tehneet vaihtojakin. Eikä mies ole muutenkaan sitä tyyppiä, että katselisi sohvalta, kun minä teen yksin kaikki muut kotityöt, vaan auttelee kyllä usein tuollaisen tilanteen huomatessaan. Olin tänään aikeissa yllättää miehen ja imuroida tässä päivän aikana pojan kanssa, mutta se taitaa nyt lykkääntyä pitemmälle iltapäivään, kunnes poika on herännyt päiväuniltaan. Ei tiennyt mitään, kun kannoin hänet autosta sänkyynsä unia jatkamaan! Illalle on sitten taas jo ihan omat suunnitelmansa.

Mutta, nyt kahvikone laulamaan ja itsekin hieman rentoutumaan! Onneksi tuolta sohvalta löytyy tuollaisia varpaiden lämmittäjiä! Mahtavaa viikonloppua täällä piipahtaville!

P.S. Ensi viikolla pakko jo höpötellä jotain jouluista, en voi pinnistellä sen pitemmälle!

Meillä saa leikkiä olohuoneessa. Oikeastaan missä huoneessa tahansa. Vaikka se tarkoittaakin sitä, että kotona vallitsee aina jonkinmoinen epäjärjestys ja leluihin kompastuu päivittäin. Iltaisin lelut kuitenkin kerätään paikoilleen. Poika ei vielä näin pienenä siivoamiseen osallistu, mutta haaveena olisi opettaa hänet siivoamaan leikit pois ennen nukkumaanmenoa. Oma huone on asia erikseen, mutta toki sielläkin olisi hyvä joskus siivota :D. Minkälaista rajaa ja sääntöjä teillä on lelujen ja leikkien suhteen?

066

Meidän olohuoneesta löytyy kaksi lelukassia, ovat olleet siellä alusta asti. Ehkä leluista voisi suurimman osan viedä jo pojan huoneen puolelle ja käydä niitä muutenkin läpi: vauvalelut varastoon jne.

Kirjat ovat nyt kovin mielenkiintoisia ja niistä opitaan nopeasti vaikka ja mitä. Ruokailuista ei tule mitään, jos ei samalla saa selailla kirjaa. 

065

055

Nyt sitä vasta huomaa, kuinka helppoa olikin siivota ennen lasta. Kuinka nopeasti ja vähällä vaivalla tuli siistiä! Nyt leluja tuntuu olevan ihan joka paikassa, sohvakin on melkoinen lelujemmari. Ja miten hankalaa onkaan siivota, kun toisessa jalassa roikkuu noin 11 kilon paino. Ja noita leluja kun saa kerätä päivittäin sieltä sun täältä; usein niitä tulee noukittua ja kerättyä lelukasseihin useita kertoja päivässä. Onko siinäkään juuri järkeä, mietin usein… Sitten samalla muistuu mieleeni nämä viisaat sanat, joihin joskus viime vuonna törmäsin (olikohan se joku kyltti?). Näiden ansiosta muistaa sen olennaisen ja onpa täällä taas sotkuista -ajatukset muuttuvat kaikista vähäpätöisimmiksi.
Tulee kyllä vähän tippa silmään tuosta ♥

”Enjoy the moments now. Before you know it, the house will be (too) clean, the rooms will be (too) empty and the halls will be (too) quiet. ”

olohuone

pioni

Joskus lomalta kotiin palatessa iskee haikeus. Ei huvittaisi palata kotiin eikä olla kotona, haluaisi rennon ja huolettoman lomailun vain jatkuvan ja jatkuvan! Sillä tottahan on, että lomailu tuntuu erilaiselta siellä jossain muualla kuin kotiympyröissä. Siellä ollaan huolettomampia eikä arkiaskareet pyöri mielessä. Matkan päällä keskitytään vain ja ainoastaan lomaan ja lomaseuraan; ajatuksia ei juurikaan katko tiski- tai pyykkivuoret. Niitä mietitään vasta kotona. 

Kyllä, koti on maailman paras paikka, mutta se ei aina välttämättä ole päällimmäinen ajatus loman loppuessa. Loman loppuminen saattaa ehkä jopa vähän surettaakin, mutta aika pian siihen kotielämään taas tottuu ja suusta pääsee hartaasti ja koko sydämestä onpa ihanaa olla kotona! Tuota ajatusta voi jouduttaa muutamilla pienillä teoilla ennen kuin matkalle lähtee. Kaikkein tärkeintä tässä lienee tylsästi siivous. Kukapa ei haluaisi palata siistiin ja puhtaaseen kotiin!

pink

tuoksukynttilä

Lattiasta kattoon ei tokikaan tarvitse kotia puunata, mutta edes jotain pientä: tavaroiden järjestäminen omille paikoilleen, pölyjen pyyhkiminen, imurointi, keittiön ja vessojen siivous, vuodevaatteiden vaihto… Juu, mulla käy usein näin, kun alan siivoamaan jotain pientä. Siivoamiset vain paisuu ja paisuu otan vielä vähän tuolta, jaa tuonkin voisi siistiä, laitanpas nuokin samalla tuulettumaan jne.
Jokainenhan tietää, että siivotun kodin kruunaa kukkakimppu! Parin päivän matkaa varten tuonkin pienen investoinnin voi tehdä: hankkia valmiiksi maljakkoon kukkasen tai kaksi. Onpa ihanaa tulla kotiin, kun vastassa on kauniita kukkasia. Tuota hyvää mieltä lisää entisestään kodissa leijaileva tuoksukynttilän herkullinen tuoksu, joten lähtöä edeltävänä iltana kannattaa edessäolevaa matkaa fiilistellä pienen kynttilähetken kera. Lopuksi se piste iin päälle: miten luksukselta tuntuukaan illalla laukkujen purkamisen jälkeen käpertyä puhtaisiin lakanoihin, omaan sänkyyn. Nämä pienet toimenpiteet toteutin itse ennen kuin lähdimme pienelle minilomalle tällä viikolla. Nyt olemme matkalla kotiin ja pian voin taas huokaista onnellisena, että kyllä oma koti on vain ♥.
Mutta olipa meillä oikein kunnon luksuslomakin, jota päätimme eilen aivan yllättäen jatkaa vielä yhdellä yöllä, mutta palataanpas näihin matkajuttuihin tarkemmin hieman myöhemmin!

pellavatyyny