Saan aina välillä lukijoilta kysymyksiä keittiön säilytysasioihin liittyen, tässäpäs niistä yksi: 

En tiedä osaanko kovin hyvin selventää mitä tarkoitan, mutta kaikenlaiset säilytysideat ja ratkaisut kiinnostavat kovasti. Teillä on todella kaunis ja harmoninen koti, värimaailma ja kaikki muukin ovat kovasti mieleeni. Jotenkin tuntuu, että teillä on juuri sopivasti tavaraa esillä. :)
Itse koen keittiön säilytyksen vähän haasteelliseksi, kun on paljon päivittäisessä käytössä olevia (niin ruoka-aineita kuin astioita) ja sen lisäksi tuntuu että jauho- ja sokeripussukoitakin on niin paljon erilaisia (ja tilaa vieviä). Olen kokeillut erilaisia säilytyspurkkeja yms., mutta välillä tuntuu että kaappien uumeniin hukkuu kaikenlaista. Jos siis sinulla on joku hyvä keino pitää kaapit järjestyksessä, niin kuulisin siitä mielelläni. Ja jos on vaikka jotain ideoita, miten säilyttää esim. hedelmiä, sipuleita, pastaa yms. kauniisti ja käytännöllisesti. 

Niin mielelläni kuin jakaisin tähän ihanan inspiroivia kuvia keittiöni kaapeista, joissa lasiset ja keskenään samanlaiset säilytyspurnukat nököttäisivät kauniissa riveissä, niin läjäytän ruutuun tämän:

033

Ja kun tälle tielle lähdettiin, niin vielä toinenkin kaapinovi auki ja totta puhuakseni, ei edes kirpaise:

037

No ehkä vähän silmiä kirvelee, mutta vuosien kokemus on puhunut ja tämä on meille se käytännöllisin sekä toimivin ratkaisu! Säännöllisesti käyn kaapit läpi ja pesen ne. Sen jälkeen asettelen tuotteet takaisin kaappiin, hieman parempaan järjestykseen kuin miltä näissä kuvissa näyttää. Mutta alle kuukaudessa näky on sitten taas tämä… Ja olen sinut asian kanssa :D. 

Alimmaisessa kaapissa säilyvät lähinnä riisit, pastat ja puurot. Ylimmäisessä jauhot ja muut leivontatarvikkeet. Isompi kuiva-ainekaappi löytyy jääkaapin vierestä ja näiden lisäksi yksi keittiön laatikko on varattu mausteille. Muut keittiömme kaapit säilövät astioita, kattiloita ja muuta tarpeellista keittiötavaraa.

Siitä taitaa olla noin vuosi, kun luovuin viimeisistäkin lasipurkeista, joissa säilytin mm. pastaa ja riisiä. Vaikka tuo kaappi nyt sotkuiselta näyttääkin, niin sinne mahtuu huomattavasti enemmän tavaraa tuolla tavoin kuin niissä lasipurkeissa! Lisäksi minua ärsytti, kun en tiennyt, milloin minkäkin tuotteen päiväys menee umpeen ja tämän vuoksi halusin, että lasipurkki on tyhjä ennen kuin sinne kaataa uuden makaronipussin tai muun vastaavan. Näin ollen niitä kaupasta kannettuja pussukoita oli kaapeissa joka tapauksessa. Tämän lisäksi kun niitä pastoja ja riisejä on useampaa eri sorttia niin huh huh… Lähes kymmenen purnukkaa pelkästään niitä varten! Niinpä totesin tuon systeemin olevan meidän perheessämme ihan turhaa hommaa! En muutenkaan halua mitään ylimääräisiä purkkeja tai purnukoita keittiön tasoille, sillä niissä ihan pakollisissakin tuotteissa on jo tarpeeksi (pölyjen pyyhkimistä). Joskus tekisi mieli nakata leivänpaahdin ja vedenkeitinkin johonkin piiloon, mutta käytännöllisyys vie voiton. Ihastuneena katselen kuvia erilaisten keittiöiden aamiaiskaapeista, joiden avulla monet härvelit saa kätevästi piiloon – huippu keksintö! Tosin pitäähän tavaraa olla esilläkin, jotta se näyttää kodilta eikä joltain keittiöfirman mallikeittiöltä. 

065-860x585 (1)

Miten teillä on nämä tällaiset säilytysasiat ratkaistu? Olisiko teillä jotain kivoja ideoita jakoon? :)

 

Emma kirjoitti yhtenä päivänä näin:

Olisi kiva myös kuulla näin jälkeenpäin kokemuksiasi ennen vauvan syntymää tekemistäsi hankinnoista. Osuiko vaunuvalinnat ym. nappiin, hankitko jonkun imetystuolin/-tyynyn oliko hankinta tai hankkimatta jättäminen hyvä idea jne. Näistähän saisi varmasti postauksenkin. Ymmärrän, että sinulla on juuri nyt varmasti muutakin tekemistä, mutta laitahan postausidea harkintaan :)

Täytyy myöntää, että ensikertalaista hieman huimasi tuossa raskausaikana kaikkien näiden hankintojen ja ennen kaikkea lukuisten vaihtoehtojen viidakossa! Miten sieltä osaisi poimia ne itselleen ja perheelleen sopivimmat… Nyt jälkikäteen voin tuumata, että onnistuimme aika hyvin!

055

Moniin mietintöihini sain apua ja vinkkejä teiltä. Vaunuviidakosta päivää! -postauksessani pohdittiin nimensä mukaisesti vaunuhankintoja. Imetystarvikkeita laidasta laitaan -postauksessani päätä huimasivat imetysasiat. Sain joskus kommenttia, että miksi mietin kaikkea tuolla tavoin etukäteen. Tuohon voin vain todeta, että se on minun tapani ja olen kyllä tyytyväinen, että mietinnät ja hankinnat tehtiin raskausaikana. En halua menettää arvokasta vauva-aikaa näiden asioiden miettimiseen ja hankintojen perässä juoksemiseen ja omasta mielestäni raskausaika onkin aivan omiaan tuollaisten asioiden pohtimiseen ja järjestämiseen. Se myös osaltaan valmistaa vanhempia tulevaan uudenlaiseen elämään. Halusin, että kun vauva syntyy, kaikki tuollaiset olisivat valmiina ja näin sitten myös oli.

Vaunuiksi valitsimme lopulta Mutsyn Urban Riderit. Kokemusta ei ole kertynyt kuin kolme kuukautta, mutta ainakin tämän ajan olemme olleet kovin tyytyväisiä valintaamme. Vaunuja on miellyttävä työntää; työntöaisan säädöt ovat juuri oikeat sekä minun että mieheni pituudelle. Vaunut on keveät, kuitenkin renkaat kivan kookkaat ja jämäkät. Kääntyviä etupyöriä yritin jossain vaiheessa metsästää, tuloksetta, mutta en tiedä olisiko niistä hyötyä enää ollutkaan, sillä vaunujen keskiakseli on kääntyvä. Tosin sen saa myös lukittua, jos matkan varrella on paljon suoraa tietä. Kääntyvä keskiakseli on kuitenkin kaupungin keskustassa/kaupoissa erittäin kätevä!
Vaunukoppa on kova, joka on näin kesävauvan kanssa ollut hyvä asia eli ei niin kuuma. Pidän myöskin vaunukopan koosta, joka ei ole niin valtavan suuri. Kuvittelisin, että juuri sopiva niin kauan, kun vauva siellä suostuu makoilemaan :). Joskus syksyllä täytyy sitten kaivaa esiin vaunujen istuinosa; vauva näyttää jo nyt välillä merkkejä siitä, ettei vaunuissa kiinnosta makoilla, kun ei sieltä mitään näe. Juu, on tullut herraa jokusen kerran lenkiltä kotiin sylissä kannettua :D.

Vaunut saavat plussaa myöskin kauniista ulkomuodosta; mielestäni kivan siro ja moderni look! Vaunut hankittu (ja testattu)! -postauksessani näistä lisää.

0131-860x573

Adapterit hankimme vaunurunkoon etukäteen. Mietin, että jos niille ei tulekaan käyttöä, niin ei ole suuri moka parinkympin hankinnasta. Käyttöä on tullut kuitenkin kiitettävästi: auton turvakaukalo on jo lukuisia kertoja napsahtanut vaunurunkoon kiinni, sellaisia pienempiä pysähdyksiä varten! Ei tarvitse herättää lähes poikkeuksetta autoon nukahtavaa pientä, vaan hän saa jatkaa uniaan turvakaukalon uumenissa vaunujen liikkuessa.

059

Turvakaukalomme on Maxi-Cosin Pebble ja siihenkin olemme olleet tyytyväisiä (alkaako kuulostaa jo tylsältä tämä positiivinen palaute?). Turvakaukalo on kivan kokoinen, ei mikään valtavan suuri, mutta kuitenkin siinä on hyvin kasvunvaraa ennen turvaistuimeen siirtymistä. Valitsimme kaukalon mustana. Väri on tyylikäs, mutta nyt viime aikoina olen huomannut pari haalistunutta kohtaa verhoilussa. En ole vielä ehtinyt perehtymään, onko ne todella auringon haalistamia kohtia vai sitten jotain sitkeämpää pölyä, joka lähtee pesussa pois…

059

Sitten niistä imetystarvikkeista… Niihin liittyen kaikkein hyödyllisin hankinta itselleni oli imetystyyny, niin loistava keksintö. Päädyin tilaamaan Doomoon Softy-tyynyn, joka on kooltaan kivan hillitty, mutta ei mikään aivan pikkuruinen kuitenkaan. Tätä voin lämpimästi suositella!

107

Imetystuolia pohdin pitkään, mietin missä tuolissa voisin kotona hyvässä asennossa imettää. Yläselkä, hartiat ja niska saattavat tuossa työssä mennä helposti jumiin, joten oikea asento on tärkeä! Sen minkä itse voi asiaa auttaa, se kyllä kannattaa. Viimeisimpänä mietin Ikean POÄNG-keinutuolia, mutta en enää niin loppuvaiheessa uskaltanut Ikean reissulle lähteä… Näin sen nyt Kuopion reissulla Ikeassa enkä tykännytkään siitä tarpeeksi, jotta olisin sen ostanut. Imetyspaikoikseni ovat muodostuneet olohuoneen sohva sekä sänky. Muutaman kerran olen harmitellut, ettei meillä tuota keinutuolia ole, mutta ilmankin olen kyllä pärjännyt. Pelkästään imetyksen vuoksi en sen puutetta ole harmitellut, vaan uskoisin, että vauva tykkäisi siinä sylissä ihan vain keinutellakin. Eamesin RAR siis kummittelee mielessä jälleen kerran…

Raskausaikana olin ihan varma, että sängyssä en makuultani imetä, sillä pelkäsin nukahtavani. Olimme myös varmoja, että vauva nukkuisi kaikki yönsä omassa kauniissa sängyssään… Vaan kuinkas sitten kävikään, kuulemani mukaan aika klassinen ja yleinen juttu ;). Öisin en ole imettänyt kuin kylkimakuulla sängyssä (tosin alkuun se ei leikkaushaavojen vuoksi onnistunut ja silloin imetin sohvalla). Vauvan yösyönnit ovat ainakin tähän saakka olleet pikaisia 15-20 minuutin tuokioita, niiden jälkeen hän ei ala rupattelemaan, kuten usein päiväsaikaan. Äiti on tästä piirteestä kovin onnellinen ja kiitollinen :). Näin ollen en ehdi itsekään nukahtaa tuon aikana, vaan saan imetyksen hoidettua hereillä ja usein siinä kännykkää samalla selaillen. Mm. Instagramin kuvavirta kuuluu jokaöisiin selaustuokioihini! Alkuun nuo sänkysyötöt olivat myös kovin käteviä siinäkin mielessä, että vauva nukkui kolmeviikkoisesta lähtien kaikki yönsä välissämme, lähes tähän päivään saakka. Tuo lähti siitä, kun hän kolmeviikkoisena sairastui ja olimme osastolla viisi päivää. Kotiuduttuamme sydän sanoi, että vauvan paikka on meidän lähellämme ja näin toimimme.
Olemme tässsä kuitenkin parin viimeisen viikon ajan alkaneet nukuttamaan häntä omaan sänkyynsä. Viimeisen iltasyötön jälkeen siirrän hänet sänkyynsä ja yöllä sitten nostan hänet viereeni ruokailemaan. Sitten hän palaa taas omaan sänkyynsä unia jatkamaan. Yleensä sitten, kun mies on lähtenyt jo töihin, en enää siirrä vauvaa pois sängystämme, vaan hän saa jatkaa aamu-unia vieressäni. Kovin lähekkäin emme kuitenkaan voi enää nukkua, sillä tuo kolmekuukautinen hymypoika on melkoisen energinen nukkuessaankin: kädet ja jalat viuhuvat, pää pyörii ja vauva möyrii koko ajan lähemmäs ja lähemmäs minua. Hän valtaa sängystä itselleen selvästi suurimman osan eikä koskaan herää samasta asennosta, johon on nukahtanut. Koin siis hänen vieressä nukkuessani aika monta herätystä :). Mutta onhan se aivan ihanaa, kun näkee ne kauniit pienet nukkuvat kasvot aivan siinä vieressä <3. Joskus niitä alkaakin vain tuijottelemaan eikä meinaa sitten enää saada unta… Miehen yöunet eivät nukkumisjärjestelyistämme häiriinny; hän on tämän kolmen kuukauden ajan saanut nukkua seitsemän tunnin yöunia lähes joka yö, kuten ennen vauvan syntymääkin. Kun vauva nukkui välissämme, mies ei herännyt edes yösyöttöihin, sillä heräsin itse aina vauvan nälkämöyrimiseen jo ennen kuin hän ehti alkaa itkemään. Tuo jäi pois nyt kun hän siirtyi omaan sänkyynsä nukkumaan: nykyään koko talo herää siihen nälkäitkuun :).

005-860x573

Raskausaikana hankin Aventin käsikäyttöisen rintapumpun, joka osoittautui itselleni hieman turhaksi. Synnärillä totuin varmaan liian hyvään: sähkökäyttöiseen pumppuun (maitoa kun alkoi nousta enemmän kuin vauva jaksoi syödä…), joten tuo käsikäyttöinen tuntui kotona aika karulta todellisuudelta. Niinpä melko pian marssin ostamaan Aventin sähkökäyttöisen rintapumpun ja sille on kyllä tullut käyttöä. Oli kätevä viimeksikin, kun ristiäisviikolla kävin kampaajalla ja vauva oli äitini hoidossa. Pumppasin maitoa pulloon kampaajareissuni ajaksi ja sillä oli pärjätty parituntinen oikein mainiosti. Joskus vauva saattaa myöskin syödä hieman vähemmän (tai vain toisesta rinnasta), jolloin pumppu tulee tarpeeseen. Olenkin miettinyt tuon käsikäyttöisen myymistä, sille taisi tulla käyttökertoja ainoastaan kaksi.

Maidonkerääjistä oli täällä blogin kommenttiboxissa joskus puhetta… Niitä en hankkinut ja hyvä niin, ei olisi tullut tarvetta. Rintakumit kävin jokunen viikko sitten ostamassa, kun oli meneillään vahva auts, auts ja auts -vaihe. Vahva suositus myös Lansinoh-voiteelle, itse olen käyttänyt synnäriltä saakka lähes päivittäin. Se on täysin luonnonmukainen eikä sitä tarvitse mitenkään pestä/pyyhkiä pois ennen imetystä. Auttaa arkuuteen ja mahdollisiin haavaumiin. Hyviksi ystäviksi on muodostuneet myöskin liivinsuojat. Käytän sekä kertakäyttöisiä että pestäviä, omaan käyttööni soveltuvat hyvin molemmat.

Sanoisinkin, että isommat (enemmän harkintaa vaativat) hankinnat on hyvä tehdä jo raskausaikana ja sitten hankkia näitä pienempiä juttuja aina tarpeen mukaan. Ja tietenkin nämä on kovin tapauskohtaisia juttuja: toiselle välttämätön saattaa olla toiselle täysin turha.

019-crop-860x618

Babysitterin ostimme jo vuodenvaihteessa, se näkyykin hyvin Vauvan sitteri -postauksessani. Tämä BabyBjörnin Balance-sitteri on kyllä meillä ollut oiva lisäkäsipari ja vauva viihtyy siinä pieniä tuokioita silloin tällöin. Nykyään juuri sen aikaa (15-20 minuuttia), että ehdin laittautua kun johonkin lähdemme tai kun itse syön. Sitterin mukana hankkimamme värikkäät puulelut ovat olleet hitti! Hän alkoi seurailla niitä intensiivisesti kuusiviikkoisena ja on nyt jo useamman viikon ajan pyöritellyt niitä vauhdikkaasti. Naureskelemmekin usein, että näyttää aivan siltä kuin hän ajaisi jotain autoa sitterissä istuessaan ja puulelujen tangosta kiinni pitäessään :). Toinen lisäkäsipari löytyykin sitten osana blogiyhteistyötä saamastani Stokken Steps-syöttötuolista, jonka esittelin postauksessani Pöydän päässä.

Leikkimatto on toinen paikka, jossa viihdytään hetki yksinäänkin. Tosin nyt viimeiset viikot leikkimattoilu on ollut lähinnä kääntymistä selältä masulle ja voi voi miten meinaa hermostuttaa, kun ei siitä masuasennosta pääse eteenpäin!

Huh hengästyttää, tällainen maratonpostaus jälleen kerran! Hiukan joskus saattaa innostua, kun oikein pääsee jutun alkuun…

 

 

Viime aikoina blogi on täyttynyt yhdestä jos toisestakin vauva-aiheisesta postauksesta. Niihin liittyen olen saanut teiltä aivan ihanaa palautetta. Toiset ovat samassa elämäntilanteessa kanssani ja voivat siten samaistua kirjoituksiini, toiset taas kaiholla muistelevat omien lastensa vauva-aikoja. Sain kuitenkin toisenkinlaista kommenttia aiheeseen liittyen. Tuo kommentti laittoi miettimään hieman pidemmäksi aikaa ja huomasin, etten saisi tiivistettyä vastaustani kommenttiboxiin. Niinpä päätin tehdä aiheesta ihan oman postauksensa, avata omaa näkökantaani, sillä ehkä tämä aihe kiinnostaa jotain toistakin ruudun sillä puolen. Mielelläni lukisinkin teidän mielipiteitänne kommenttiboxista!

Tuo kyseinen saamani kommentti kuului näin:

Haluaisin nyt kumota näitä Ruusuisen vauva-ajan kirjoituksia… Kyllä, oma lapsi on maailman ihanin asia, MUTTA siihen liittyy paljon muutakin kuin ihanaa. Sektiohaava on todella kipeä pari ensimmäistä päivää, vauva saattaa kitistä ja valvottaa.

JOKAISELLE, myös sinulle haastava vauva-arki alussa on uuvuttavaa, miksi et kerro siitä? Babyblues, joka melkein jokaiselle tulee on vaijettu asia. Itkettää, masentaa, ei tee mieli syödä… päässä pyörii jos jonkinmoista ajatusta, kuulostaa varmasti tutulle?

JOKAINEN vauva itkee, sitäpaitsi tuon ikäinen vauva ei edes osaa hymyillä vielä, vaan “hymyt” ovat heijasteita ja niitä tulee harvoin.

Pinna on kireällä ja parisuhde menee uusiksi, ei ole aikaa enää vain makoilla ja aamun kiireetön kahvikuppi on luksusta, kuulostaako tutulta?

Kirjoitathan myös vauva-ajan uusista EI NIIN mukavista puolista, jotta ihmiset saavat oikean käsitteen?

101

Jotenkin tuon kommentin toisessa lauseessa kiteytyy se kaikkein tärkein ja olennaisin: oma lapsi on maailman ihanin asia. Ja kuten kaikkiin muihinkin asioihin tässä elämässä, myös niihin ihanimpiin kuuluvat hyvien puolten lisäksi ne huonotkin puolet. Mutta koska kyseessä on se ihanin asia kaikista, kumoaa hyvät puolet selkeästi ne huonot tai näin ainakin itse tämän asian näen. En ole tarkoituksella halunnut antaa täällä mitään liian ruusuista kuvaa tämänhetkisestä elämästämme, olen rehellisesti sen kummemmin asiaa miettimättä kirjoittanut tunteistani: miltä tuntuu juuri nyt? En ole tarkoituksella jättänyt kirjoittamatta esim. siitä tunteesta, miltä tuntuu, kun vauva itkee ja itkee halutessaan nukahtaa rinnalle, kun itse yritän mennä välillä suihkuun ja syödä jotain. Tuollaiset tilanteet ja hetket ovat kuitenkin loppujen lopuksi niin lyhytkestoisia ja ohimeneviä, etteivät ne jää mieltä harmistuttamaan eivätkä näin ollen ole mielessäni, kun koneelle hetkeksi vauvan nukkuessa istahdan. Tuollaisten hetkien jälkeen päällimmäiseksi tunteeksi jää aina lopulta onni ja kiitollisuus tuosta pienestä ihmisestä. Kuinka hänen pienet, tyytyväiset kasvonsa saavatkaan sydämen sykkyrälle ja mielen valtaa ajatus kunhan sinulla pieni vain on kaikki hyvin, muulla ei ole väliä. Ehkä se kuuluu äitiyteen aina hautaan asti, en tiedä, mutta ainakin tällä hetkellä, kun vauva on niin avuton ja etenkin minusta riippuvainen, hänen tarpeensa menevät kaiken muun edelle.

Mitä tulee sektiosta toipumiseen, niin tokihan sitä alussa on kipeä. Uskon kuitenkin omaavani jonkin verran korkean kipukynnyksen enkä koe sektiota millään muotoa negatiivisena asiana. Näistä omista sektiokokemuksistani olenkin jo luvannut kirjoitella lisää joku päivä, joten ei siitä tässä vaiheessa sen enempää. Toki osastolla pari ensimmäistä päivää sektion jälkeen olivat aika haastavia ja olo väsynyt, etenkin öisin. En saanut nukuttua, vaikka mahdollisuus siihen olisikin ollut. Heräsin jokaiseen vauvan inahdukseen ja jos hän nukkui ihan hiljaa, tarkkailin hänen hengitystään. Vauva oli kaikki yöt perhehuoneessamme  ja hoidimme häntä yhdessä mieheni kanssa. Toiseksi viimeisenä osastoyönä kätilöt kysyivät, haluaisimmeko antaa vauvan heidän luokseen nukkumaan, jotta saisimme itse edes jonkin verran nukuttua. Tuosta tarjouksesta pillahdin itkuun, joten päätös oli sillä selvä :D. Muistan, miten valtavasti ikävöin vauvaa kun hän lähti huoneesta, mutta olin niin väsynyt, että uni tuli heti. Ajattelin, että nyt voin nukkua, koska joku toinen valvoo vauvan unta, heh. Nukuin tuona kyseisenä yönä pisimmät osastoyöunet: kaksi kolmen tunnin pätkää. Herättyämme kävimme aamiaisella ja sen jälkeen haimme nukkuvan vauvan kätilöiden hellästä huomasta omaan perhehuoneeseemme. En ikinä unohda sitä onnentunnetta, joka sisälleni tulvahti, kun näin vauvan siellä sängyssään nukkumassa ja sain hänet jälleen luokseni. Vauva jatkoi uniaan ja ehdin käydä vielä lämpimässä ja pitkässä suihkussakin. Tuo tuntui niin luksukselta ja olo oli yksinkertaisesti taivaallinen – tuota päivää muistelen vielä pitkään :).

083

Baby blues… Tämä turhan usein sekoitetaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen, jota se ei siis ole. Lainasin tähän hyvän kuvauksen baby bluesista:

Baby bluesilla tarkoitetaan normaalia synnytyksen jälkeistä herkistymistä. Tähän tilaan voi liittyä ajoittaisia alakulon tunteita, itkuisuutta, hämmentyneisyyttä, riittämättömyyden tunteita ja mielialan laskua, mutta joskus myös surua, ruokahalu- ja unihäiriöitä. Toisaalta äidillä saattaa olla myös vaihtelevia onnen ja hyvänolon sekä yhteyden tunnetta vauvaan. Baby blues koskee noin 80 % äideistä ja oireita on suurimmalla osalla synnyttäneistä 3-10 päivän kuluttua synnytyksestä. Baby blues kestää muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. 

Baby blues auttaa äitiä virittymään pienen vauvan maailmaan, hienovaraisiin ja hentoihin viesteihin ja siihen, mitä vauva tarvitsee. Baby blues tasaantuu pikkuhiljaa itsestään äidin ja vauvan tutustuessa toisiinsa. Yhteisen rytmin ja ymmärryksen löytyminen vaikuttavat myös huomattavasti baby bluesin tasaantumiseen.
(Lähde.)

Itse sain ensikosketuksen baby bluesiin jo osastolla, herkistyminen iski päälle 2-3 päivää synnytyksen jälkeen. Kätilöiden mukaan täysin asiaankuuluvaa, sillä ajankohta liittyy usein maidonnousuun. Tunne oli aika voimakas ja se yllätti; olin todella itkuherkkä enkä voinut lukea edes saamiemme onnittelukorttien tekstejä, puhumattakaan teidän onnitteluistanne :). Itku tuli todella pienestä, mutta samoin myös nauru. Koko ajan oli sellainen tunne, että haluan pitää vauvan turvassa sylissäni, ihan lähelläni, kuten hän oli mahassakin. Sekin suretti, että raskausaika oli ohi eikä vauva enää ollut kanssani joka paikassa. Hän ei enää ollut aivan sydämeni alla, turvassa.

Kotiuduttamme nuo tunteet alkoivat pikkuhiljaa tasaantua. Herkimpinä päivinä olinkin ehtinyt jo miettimään, jäänkö loppuelämäkseni tällaiseksi itkupilliksi, mutta en sentään (ainakaan näillä näkymin…). Huomasin, että sekä minua että miestäni helpotti etukäteistieto, että tuollaista saattaa olla luvassa. Olin tosin olettanut, että se tulisi vasta hieman myöhemmin eikä ihan noin pian synnytyksen jälkeen. En kuitenkaan koe, että tästä asiasta olisi syytä vaieta – miksi ihmeessä? Itse kertoilin tuosta herkästä mielentilastani todella avoimesti sekä perheelleni että ystävilleni, sekin varmasti osaltaan auttoi kun sain osakseni ymmärrystä ja kaikki näyttivät tietävän, mistä on kyse.

091

Lukija kirjoitti, että jokainen vauva itkee. Tottakai, en ole sitä missään vaiheessa kieltänyt. Totta puhuen, olisin huolissani, jos lapsemme ei itkisi. Itku on vauvan ainoa tapa kertoa asiansa, saada tahtonsa kuuluviin ja nyt on jo selvästi havaittavissa erilaisia itkuja. Nälkäitku on erottuvin: kun siinä ylittyy tietty aikaraja odotuksen suhteen, muuttuu desibelit melkoisiksi :). Tuolloin on vain paras itse yrittää pysytellä mahdollisimman rauhallisena, itku ei kestä loputtomiin, vaan päättyy kuin seinään kun ruokaa on tarjolla.

Kirjoitin yhteen postaukseeni, miten vauvamme on ihana hymypoika ja tarjoilee leveitä hymyjä lähes joka tunti, myös unissaan. Olen kyllä tietoinen, että nuo liikkeet ovat tahdosta riippumattomia, mutta eikö olekin niin paljon mukavampaa ajatella, että ehkä eivät kuitenkaan ole ja iloita niistä oikeina hymyinä? Kuitenkin niitä ilmenee aina melkoisen oikeissa kohdissa ja vain silloin, kun vauva on tyytyväinen. Miksi ihmeessä jättää ottamatta ilo irti asioista, joista sen saa? Miten paljon piristääkään päivää, kun puhelet vauvalle leveästi hymyillen ja hän vastaa siihen supersuloisella ienhymyllä!

153

Varmasti kaikki ovat kuulleet ja ovat tietoisia siitä, miten rakennusaika sekä vauva-aika ovat parisuhteen kaksi suurinta kompastuskiveä. En koe tarpeelliseksi ns. muistutella asiasta blogissani, jossa olen aina halunnut keskittyä pääasiassa positiivisiin asioihin. Tuon seikan avulla saan itsekin voimia ja tsemppausta, joten miksi tuhlata energiaansa niihin negatiivisiin puoliin, kun voi keskittyä positiivisiin? Jälkimmäisiä on kuitenkin huomattavasti enemmän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö noita molempia meidän kaikkien elämässä olisi, mutta omalla asenteellaan voi asioihin vaikuttaa todella suuresti.

Tuo asenne onkin mielestäni kaiken A ja O. En ole vielä elänyt tätä vauvaelämää kovinkaan pitkästi, jotta voisin tai olisin oikeutettu harmistumaan aamun mönkään menneestä kahvihetkestä. Ajattelen niin, että miksi suunnittelisin elämääni kuten ennen, kun perheessä on joku, joka nuo aikataulut loppujen lopuksi päättää? Tuosta aiheutuisi vain turhaa harmistusta. Juon sen cappuccinoni sitten, kun olen hoitanut vauvan tyytyväiseksi. Tosin siinä voi käydä kuten usein ruuan kanssa: olen vaihtanut vauvan kuiviin ja imettänyt piiiitkään, vihdoin hän on nukahtanut ja nyt on oma aikani ruokailla. Saan herkullisen aterian eteeni ja ta-daa; vauva herää! Joskus saan silti ruuan syötyä (olen oppinut aika hyväksi hotkijaksi), joskus en ja lämmitän sen sitten myöhemmin, rauhallisemmalla hetkellä. Ilman muuta tuo saattaa joskus turhauttaa, mutta tämä on nyt tätä.

Koen jaksamisen kannalta tärkeänä nukkua silloin, kun siltä tuntuu. Aina se ei toki ole mahdollista, mutta silloin kun on, edes joskus. Virkeänä asiat näyttäytyvät aivan eri valossa. Vaikka vauvamme nukkuukin yönsä tällä hetkellä hyvin, tarvitsen unta joskus päivälläkin. Kuten esimerkiksi tänään iltapäivällä. Olisi ehkä ollut jotain pientä kotiaskaretta vauvan päiväunien ajaksi, mutta en uhrannut niille ajatustakaan vaan kävin vauvan syötettyäni itsekin unille hänen viereensä. Tunnin päikkärit – mikä vaikutus, suosittelen lämpimästi! Yhteispäikkärit ovat selvästi vauvankin mieleen, nukkuu silloin helposti 3-4 tuntia.

Elämä on nykyään päivä ja pieni hetki kerrallaan elämistä, uudenlaiseen elämään totuttelua. Eteen tulee varmasti haastavia aikoja aina säännöllisesti, mutta niitä on turha etukäteen mietiskellä. Eletään tässä ja nyt ja nautitaan niistä pienistä ilonaiheista sekä onnenhetkistä eikös juu!