086

084

076

Haalari jäi hyllylle. Päädyimme sittenkin tähän pitempään kastepukuun – joku kutsuu kastemekoksikin, mutta pojan kohdalla se kuulostaa hieman hassulta. Puku on pellavaa ja siinä on hillityt pitsikoristukset sekä rintamuksessa että hihansuissa. Mietin, että tuo malli edustaa minulle kuitenkin sitä perinteistä kastejuhlaa ja puku laskeutuu kauniisti, kun vauva on sylissä. Näin ollen saisimme juhlista myös kauniita kuvamuistoja, joissa laskeutuva kastepuku on oikein edukseen. Tämän mallin kun näkee kuvissa, huomaa heti, mitkä juhlat on kyseessä. Nämä seikat johtivat kastepuvun valintaamme ja olemme päätökseemme tyytyväisiä.

Olen ajastanut tämän postauksen ja kun tämä tulee tuutista ulos, on h-hetki todella lähellä. Poikamme saa niin kauniin nimen ja vihdoin tänään sen lopullisen version kuulevat myös kaikki läheisemme!

Ihanaa juhlapäivää, kulta pieni <3. 

 

 

 

053

060

067

092-crop

Monen monta päivää, kymmeniä suunnitteluhetkiä. Satoja muistettavia yksityiskohtia, niiiiin monia muistilappusia siellä täällä. Usein ovat olleet mielessä jollain tapaa. Nyt alkaa kuitenkin olla valmista ja voimme alkaa rauhoittumaan yöunille. Aamulla sitten vielä jokunen yksityiskohta ja sen jälkeen on aika keskittyä olennaiseen. Pienen poikamme ensimmäinen juhla, kastejuhla, on enää yhden yön päässä <3. 

 

 

Kaunista torstai-iltaa! Onpa ihanaa, kun helle hellitti hieman yhdeksi päiväksi – tukala kuumuus ei ole mieleeni, ei yhtään. Vauvakin hikoilee helteellä, joten täytyy pitää huoli ahkerasta tankkauksesta myös hänen kohdallaan. Tänään vauvan mummu ja fammo olivat apunani ja saimme siivottua koko talon, olipa ihana asia (isot kiitokset apujoukoille vielä täälläkin!). Nyt voi sitten siirtyä juhlien järjestämisessä siihen mukavimpaan vaiheeseen: kaikenlaiseen pikkunäpräämiseen ja kaiken kauniiksi laittamiseen.

Oli ihana hetki tuossa iltapäivällä! Vauva nukkui varjossa vaunuissaan ja itse makoilin riippukeinussa siinä vieressä, käsivarrenmitan päässä. Lähes tunnin vietimme siten, olipa mukavaa ja rentouttavaa, vaikka itse en unta saanutkaan. Mulla oli riippukeinussa myös eräs karvainen kaveri, jonka ikuistin Instagramin puolelle.

046

Siivouspäivän kruunasi käynti hierojalla. Olen tässä jokusen viikon ajan kärsinyt inhottavasta särystä vasemman reiden ulkosyrjässä, koko reiden mitalta. Aavistelin sen johtuvan alaselän jumiutumista ja oikeassa olin: tunteroinen hierontapöydällä sai aikaan ihmeitä ja olen kuin uusi ihminen! Seuraava aika ensi viikolle, niin eiköhän tuo kipu selätetä! Nyt voi tehdä taas vaunulenkkejäkin ilman sen suurempaa kipua, pienellä sellaisella oli jo käytävä hetki sitten. Tein päätöksen, että alan käydä hierojalla nyt entistä säännöllisemmin ja useammin, jotta näin pahoja jumiutumia ei enää pääsisi syntymään. Ennaltaehkäisykin on tärkeää! Myöskin imettäminen aiheuttaa lukkoja sekä yläselkään että hartioihin ja niskaan, joten senkin vuoksi säännölliset hieronnat tekevät vain ja ainoastaan hyvää.

Muistakaahan muutkin pitää itsestänne huolta! Sekä isompien lasten että te tuoreet, vauvojen äidit. Raskaus on kropalle sen verran iso muutos ja koettelemus, että ei ihmekään jos siellä jossain vielä yhdeksän kuukauden jälkeenkin tuntuu…

P.S. Muistatteko Tennarit kastekakkuun? -postaukseni? Meille sellaiset on jo tulossa, mutta nyt kaipaillaan apuja ja tennareiden tekijää Turun seudulta! Eräs lukijani ihastui tennareihin kovasti ja toivoisi samanlaisia oman poikansa kastejuhliin. Huikatkaahan kommenttiboxin puolella, kiitos! :)