Tähän mennessä olemme isänpäivisin muistaneet ainoastaan omia isukkejamme, tänä vuonna sellainen löytyy myös omasta perheestämme. Ensimmäistä äitienpäivää vietimme synnärillä vauvan ollessa kolmen vuorokauden ikäinen. Ensimmäistä isänpäivää olemme viettäneet tänään vauvan täytettyä eilen puoli vuotta. Päivä alkoi kivoilla kylkipotkuilla, joita tuo pieni aarteemme välissämme heräillessään jakeli. Ennätysaikaisin hänelle: jo kahdeksalta! Nousimme sitten pikkuhiljaa ja minä suuntasin keittiöön isänpäiväaamiaista valmistamaan. Kysyin illalla mieheltä, haluaako aamiaisen sänkyyn; ei kuulemma, joten nautimme sen pöydässä. Itsekin mielelläni nautin ruuan katetun pöydän ääressä, mutta esim. palan kakkua voi syödä sängyssäkin :).
Miehen tuntien tiesin, että pekonia olisi hyvä olla ja sen kaveriksi munakokkelia. Sämpylöitä sydänmuoteilla tehtyine juusto- ja kurkkusiivuineen, teetä ja hedelmiä sekä makeita kakkuja. Niitä leivoin vauvan synttäreille jo perjantaina ja niitä herkutellaan edelleen! Kynttilöitä ja kauniisti katettu pöytä, sillä kattaus on tunnetusti puoli ruokaa. Ehkä ne miehetkin arvostavat nätiksi laitettua pöytää, vaikka eivät siitä yleensä mainitsekaan. Ainakin itsestä tuntuu mukavalta kutsua päivänsankari nätiksi katetun pöydän äärelle. Kokki sai kiitoksen, kun päivänsankarin mukaan pekonissa oli juuri täydellinen rapeusaste ja munakokkelikin oli herkullisen pehmeää – kuulemma parempaa kuin hotelleissa, ohhoh!
Aamiaishetken lopussa annoin miehelle vielä kortin ja pysyvän muiston tästä ensimmäisestä isänpäivästä: kehystetyn valokuvan hänestä ja pojastamme. Otin kuvan kivalla perhelomallamme vajaa kuukausi sitten. Miehen reaktio oli niin aito ja liikuttava, että kyyneliltä ei kyllä vältytty pöydän kummallakaan puolen.
Äsken ostin portaille ilmestyneeltä pieneltä salibandyn pelaajalta rasian pipareita, taidanpa lämmittää tälle illalle vielä vaniljaiset glögit niiden kaveriksi.
Lämpöistä Isänpäivän iltaa!
