Aurinkoista heinäkuista viikkoa! Hirmuista vauhtia tämä kesä mennä vilistää… Aamulla täyttelin tämän viikon kalenteria ja hoksasin, että heinäkuun viimeistä pariviikkoista viedään. Täytyy oikein pysähtyä hetkeen ja nauttia näistä kesäpäivistä, joita onneksi vielä jäljellä on! Miehen kesäloma on vasta edessäpäin ja jotain kesälomasuunnitelmiakin pitäisi tehdä, jotta aika ei mene vain kotona puuhastellessa. Kun itse olin työelämässä (siis kodin ulkopuolella, teenhän toki nytkin töitä), halusin aina heti kesäloman ensimmäisinä päivinä reissuun. Tuo oli tehokas keino, sillä siinä pääsi heti arkirutiineista irti ja suoraan lomamoodiin. Näin myös loma tuntui paljon pidemmältä, kun yksi reissu oli heti siinä alussa. Suosittelen lämpimästi muillekin vai onko teillä jo lomat tältä kesältä pidetty? 

Nappasin yhtenä päivänä keittiön ikkunan kautta kuvan tuosta ihanasta amppelikukastani. Kerrottu petunia, joka on jäänyt vähän vähälle huolenpidolle viime päivinä eikä kukkia ole enää noin runsaasti, mutta ehkä se tämänaamuisen hoitosession jäljiltä taas piristyy!

keittiön

Meidän etupihan timanttituijista suurin osa kärsi vaurioita tänä vuonna: toukokuussa ihan parin päivän aikana muuttuivat lähes kauttaaltaan ruskeiksi! Niin upean vihreinä ovat olleet jo usean vuoden ajan ja sitten yhtäkkiä kävi noin. Kuulin radiosta, että viime kesän ja talven jäljiltä tuo on ihan yleinen ongelma – harmi! Viime viikolla ostimme havupuubalsamia, jonka pitäisi elävöittää juuri tuossa kunnossa olevia tuijia, joten nähtäväksi jää, tepsiikö vai onko näiden osalta peli jo menetetty. Toivottavasti ei! 

Kissat nauttivat kesästä ja erityisesti näistä kesäpäivistä, kun auringonpaisteen lisäksi hieman tuuleekin. On niin ihana makoilla varjossa ja antaa tuulen tuivertaa turkkia! Tänään meillä on edessä kunnon harjausoperaatio tälle nuoremmalle kissaneidille. Jostain syystä hänestä lähtee ihan valtavasti karvaa! Yleensä karvanlähtöaika sijoittuu kevääseen ja syksyyn, mutta nyt keskellä kesää karvaa irtoaa ihan tuppoina. Mistähän tämä johtuu? Huomaa kyllä selvästi, mihin kisunen on oikaissut…

kissa

Loppuun vielä pari muistutusta: Dermosil Living -arvonta on käynnissä vielä reilun vuorokauden ajan täällä ja kiva alekoodi Kauneushoitola Alexandraan on voimassa aina tämän kuun loppuun saakka! Nyt vielä pientä nettisurffailua ennen kuin poika herää – aurinkoista päivänjatkoa! 

Muutaman päivän tauon jälkeen: moi! 

Toivottavasti teille kuuluu hyvää. Täällä on takana aika tapahtumarikas viikko, joka on pitänyt sisällään mm. syntymäpäiväjuhlintaa, töitä, mutta myös lomailua, ystävien tapaamisia, normiarkea ja extempore matkoja maakuntiin. Oikeastaan sellaiseen kesätyyliin, jossa päivä paiskitaan töitä ja ilta nautitaan rannalla – juuri kuten kesällä kuuluukin tehdä! Häitäkin ollaan ehditty tänä viikonloppuna juhlimaan. Häätkin kuuluvat kesään. Kesään kuuluvat valitettavasti myös ampiaiset ja erään äkäisen ampiaisen pistos onkin ollut riesanani nyt keskiviikosta lähtien. Säästyinkin näiltä pistoilta reilut 34 vuotta, joten kai sen oli joskus kohdalle osuttava. Taidan olla kuitenkin jonkin verran allerginen tuolle myrkylle, sillä jalka jatkaa turpoamistaan edelleen eikä mikään lääkekään tunnu auttavan. Olikin aika mielenkiintoista ajaa eilen yömyöhällä hääpaikalta puolentoista tunnin matka kotiin tennispallo nilkassa… Aamulla lääkäriin, jos turvotus ei laske. Jalkaa pitäisi pitää koko ajan koholla kylmän kääreen kera, mutta eipä se niin helppoa ole kuin äkkiseltään saattaisi vaikuttaa!

kuulumisia

Olen tämän viikonlopun aikana ehtinyt miettimään myös kotiin liittyviä juttuja. Sisustelukuume on mietintöjeni ansiosta hieman nostanut päätään… Suunnitelmissa olisi ainakin työhuoneeni säilytystilojen täysi muutos (säilytystilaa on tällä hetkellä täysin minimaalisesti ja arkeni takkuaa sen vuoksi aika suurestikin) ja olohuoneeseenkin on ollut mietinnässä eräs korkea kaappi tuon lipaston ja tauluhyllyn paikalle. Yksi parimetrinen valkoinen kaappi pyörii mielessäni… Osa kaapin ovista olisi kirkasta lasia, mikä olisi minusta tosi kiva ratkaisu! Tällöin osa kauneimmista esineistäni olisi siinä ihasteltavissa, mutta kuitenkin pölyltä suojassa. Välillä tuntuu kurjalta piilotella niitä kaapeissa eikä esilläkään halua kaikkea kerralla pitää, joten ehkä tuo olisi ratkaisu siihenkin. Löytyykö teiltä tällaisia kaappeja? Edellisessä kodissamme oli olohuoneessa tuollainen lasiovellinen kaappi, mutta siinä tosiaan ovet olivat ihan kokonaan lasia. 

Miehet ovat autoani pesemässä, minä ajattelin kirjoitella vielä parit sähköpostit ja sitten taas jalka ylös! Pieni poikani oli tänään(kin) niin ihana, kun makoilin iltapäivällä sohvalla. Hän tuumasi yhtäkkiä viereeni tullen äitiä harmittaa nyt. Voi rakkaus, miten he hoksaavatkaan jo niin paljon kaikenlaista tästä elämästä, ihan liikaakin ♥.

[conversionpixel campaign=’Dermoshop’ title=’Uutuussarja kotiin (+ arvonta)’][mittaustagi]

Kaupallinen yhteistyö: Indiedays & Dermoshop

Nyt uskallan veikata, että näihin tuotteisiin ihastutte ikihyviksi tekin! Tämän postauksen kotikuvissani tulette näkemään Dermoshopin uusia Living-sarjan tuotteita, joita lähdin teille tässä Indiedaysin ja Dermoshopin kampanjassa esittelemään. 

dermoshop

Jos Dermoshop on teille uusi tuttavuus, niin kerronpas siitä alkuun hieman! Dermoshop on siis suomalainen yritys, joka kehittää ja myy ihonhoito-, hiustenhoito ja meikkituotteita sekä ravintolisiä. Dermoshopin tuotemerkki on Dermosil ja heidän tuotteitaan voi ostaa vain heidän omasta verkkokaupastaan. Mielestäni huomionarvoista on, että heidän tuotteitaan ei ole testattu eläimillä, ne ovat parabeenittomia ja kehitetty erityisesti tänne pohjoiseen ilmastoon sekä herkälle iholle sopiviksi! 

Dermoshopin valikoimaan tulee uusia tuotteita joka toinen kuukausi ja tänä helteisenä heinäkuuna uudistui heidän Living-sarjansa. Näiden kyseisten tuotteiden suunnitteluvaiheessa Dermoshop teki yhteistyötä sisustussuunnittelutoimisto Aveon kanssa. Suurin osa tuotteista on väriltään mustia ja niiden design on mielestäni yksinkertaisen tyylikäs ja ajaton; erittäin monenlaiseen sisustukseen sopiva!

 keittiö

Uusista Living-sarjan tuotteista keittiöömme päätyivät pyyhe, tiskihanskat, tarjotin, tiskirätti sekä läpikuultavan valkoinen täyttöpullo sisällään keittiösaippuaa. Täyttöpullon mukana tuli tarroja eri fonteilla; näin pullon sisältöä voi tarpeen mukaan kätevästi vaihdella. Joskus siellä voi säilöä shampoota ja joskus vaikkapa vartalovoidetta.

059

kitchen

006

086

Minä peukutan suuresti paitsi Living-tuotteiden kaunista ulkonäköä, myös niiden hintaa! Entäpäs näiden tuoksu sitten, sitä kun ei ruudun kautta voi teille asti välittää. Näitä tuotteita yhdistää raikas kirsikankukkien tuoksu, jossa on aavistus kieloa ja jasmiinia. Kuulostaa aika ihanalta vai mitä? Tätä tuoksua levittää kotiimme myös sarjaan kuuluva huonetuoksu, johon kuuluu todella kaunis pakkaus:

124

Tunnustettakoon, että olen kauniiden pakkausten keräilijä ja otan tuollaiset silmiä hivelevät aina säilytyskäyttöön! Olisi muuten varmasti mieluisa lahjanakin tämä ja kylkeen voisi kerätä Living-sarjan muutaman muunkin tuotteen, niin yhteensopivia kun ovat. Tällaiset lahjat on muuten aina huippuja, kun ne tulevat käyttöön eivätkä jää kaapin perälle pölyyntymään. Ja vaikka käsisaippua ehkä arkinen tuote onkin, niin näissä näkee hyvin sen, miten joku tavallinen arkituotekin voi tuoda kotiin ripauksen luksusta; kiitos kauniin pakkauksen!

132

Huonetuoksu on seilannut meillä vessan ja olohuoneen väliä ja edellinen huonetuoksu vetelee sopivasti viimeisiä pisaroitaan. Täytyy sanoa, että kyllä tuo tuoksu on aamujani piristänyt! Olen käyttänyt siinä kolmea tikkua (pakkauksen mukana tulee kahdeksan), mutta voi olla, että vähennän määrää, jotta tuoksu kestää kauemmin :D. 

Totesin miehelleni, että käsisaippua on kuin tehty tuohon paikalleen:

106

120

Entäs mitäs löytyy kylpyhuoneestamme?

143

Käsisaippuan kanssa samaa tyylikästä linjaa jatkavat suihkugeeli sekä käsi- ja vartalovoide. Näiden tuoksu on sama kirsikkainen ripauksella kieloa ja jasmiinia. Ihanan makea tuoksu eikä mitenkään pistävä. Käsi- ja vartalovoiteen nopeasta imeytyvyydestä isot plussat!

Living-logon muotoinen musta pesusieni on mielestäni ihan huippu! Olen nähnyt kaupoissa vain niitä mummomaisia (anteeksi termi), oikein perinteisen pesusienen näköisiä vaahtomuovipalluroita, joten tämän otin erittäin avosylin vastaan! Näitä täytyy varmasti hamstrata useampikin jemmaan… Meillä on miehen kanssa omat pesuainehyllymme kylpyhuoneessa, joten eivät varmastikaan mene sekaisin ja voihan tuohon aina ripustaa esim. narun tunnistamista helpottamaan. 

149

156

Narusta puheenollen: Living-sarjasta löytyy myös kaunis soap on a roap eli narusaippua! Olen vältellyt erilaisia palasaippuoita, sillä en tykkää laittaa niitä käytön jälkeen alustalleen, mutta tässä tuo ongelma on ratkaistu! Saippuan voi käytön jälkeen ripustaa narusta roikkumaan, jolloin se kuivuu kauttaaltaan ja säilyykin näin pidempään. Tämä käsityönä valmistettu hellävarainen saippua jättää muuten ihon ihanan pehmeän tuntuiseksi!

Bongasin nämä tuotteet muuten heti asuntomessuilla – kohteesta numero 43 Lakeuden Jämerä Kutsu. Tämä vinkkinä asuntomessuille menijöille; näitä pääsee siis ihastelemaan kyseisessä kohteessa ihan luonnossa!

bathroom

171

Lukijakilpailu

Mikä Dermoshopin Living-tuotesarjan tuotteesta miellytti sinua eniten? Voit tutustua tuotteisiin Dermoshopin sivuilla ja kertoa suosikkituotteesi nimen tämän postauksen kommenttiboxissa (älä linkitä tuotetta!) 19.7.2016 klo 18 mennessä ja osallistut Living-tuotepaketin arvontaan. Muistathan osallistuessasi sekä nimen/nimimerkin että sähköpostiosoitteen, josta sinut tavoittaa. Arvonnan säännöt löytyvät täältä. Arpaonnea kaikille tasapuolisesti! Kilpailu on päättynyt.